Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Ohjelma oli äärimmäisen laadukas, aina huippuopetuksesta loistavaan asiakaspalveluun. Kaikki oli hiottu huippuunsa viimeistä yksityiskohtaa myöten. Aalto EMBA tarjosi ylivertaisen opiskelukokemuksen heti ensimmäisestä päivästä lähtien.”

Mina Massoud
Senior Sales Director, Gartner

Mina MassoudMyyntijohtaja Mina Massoud on työskennellyt tutkimus- ja konsultointiyritys Gartnerissa noin kahden vuoden ajan.

”Nautin työstäni tavattomasti. Tiimini koostuu kovatasoisista ammattilaisista. Suurin osa asiakkaistamme on kokeneita yritysjohtajia, joita autamme ratkomaan laaja-alaisia liike-elämän haasteita”, Massoud kertoo.

Massoud päätti hankkia Aalto EMBA -tutkinnon syventääkseen osaamistaan muun muassa strategisen johtamisen ja talouden saralla.

”Valitsin Aalto EE:n, koska se on yksi maailman parhaita liikkeenjohdon kouluttajia”, hän sanoo.

Massoud kuvailee niin valmennuksen rakennetta kuin sisältöä erinomaiseksi.

Ohjelma syvensi liikkeenjohdon osaamistani merkittävästi."

Aalto EMBA tarjosi ylivertaisen opiskelukokemuksen heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ohjelma syvensi liikkeenjohdon osaamistani merkittävästi, erityisesti strategian ja talouden osalta. Meillä oli huippuprofessoreita Aalto-yliopiston lisäksi muun muassa Cambridgesta, Harvardista ja London Business Schoolista. Oppiminen oli tavattoman antoisaa”, hän muistelee.

”EMBA:n osallistujilla on tyypillisesti hyvin vaativat työt. Aalto EE:n ohjelma oli suunniteltu ottamaan tiukat aikataulumme huomioon ja mahdollisti tasapainoisen elämän”, hän jatkaa.

Lisäperspektiiviä muilta osallistujilta

Vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa rikasti Massoudin mukaan oppimiskokemusta oleellisesti.

”Ryhmämme oli ehdottomasti koko ohjelman isoin anti. Sain verkoston, joka antoi paljon lisäperspektiiviä kaikkeen luokkahuoneessa oppimaani. Keskustelumme olivat erittäin innostavia ja tarjosivat ainutlaatuisia oppeja, joita ei voi kirjoista hankkia”, hän huomauttaa.

”Perspektiivini laajentui huomattavasti sen suhteen, miten muut toimialat ymmärtävät arvonluonnin. Olen työskennellyt koko urani yksityisellä sektorilla korkean teknologian yrityksissä. Oli kiehtovaa oppia, kuinka johtajat esimerkiksi terveydenhuollossa tai julkisella sektorilla näkevät arvon luomisen ja mitä vaikuttavuus tarkoittaa näissä ympäristöissä”, hän pohtii.

Self Development -prosessin vaikutus oli niin mittava, että sitä on vaikea pukea sanoiksi."

Massoud nostaa ohjelman tähtihetkinä esille Self Development -prosessin ja Boston Study Tourin.

”Self Development -prosessin vaikutus oli niin mittava, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Se muutti minua ihmisenä ja aloitti elämänmittaisen henkilökohtaisen kehittymisen matkan. Opin, kuinka tärkeää on jatkuvasti tarkastella omia ajatuksiani ja tapojani suhtautua eri tilanteisiin”, hän sanoo.

”Boston Study Tour oli myös hyvin mieleenpainuva kokemus. Huippuprofessorit ja äärimmäisen mielenkiintoinen opetussisältö vahvistivat selkeästi talousosaamistani”, hän lisää.

Näkemystä ja työkaluja haastavien ongelmien ratkaisuun

Massoud halusi saada Executive MBA -ohjelmasta ennen kaikkea näkemystä ja työkaluja, joilla lähestyä kriittisiä yritysmaailman kysymyksiä.

”Miten saada yritys kasvattamaan liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan? Kuinka luoda kestävää kasvua teknologiamurroksen kirittämässä hurjassa muutosvauhdissa? Aalto EE antoi oivalluksia ja työkaluja, joiden avulla lähestyn tällaisia liikkeenjohdon haasteita systemaattisesti ja saan entistä parempia tuloksia aikaan työssäni”, hän toteaa.

Kaikki oli hiottu huippuunsa viimeistä yksityiskohtaa myöten."

Massoud kertoo suosittelevansa lämpimästi Aalto EMBA -ohjelmaan osallistumista.

”Ohjelma oli äärimmäisen laadukas, aina huippuopetuksesta loistavaan asiakaspalveluun. Kaikki oli hiottu huippuunsa viimeistä yksityiskohtaa myöten. Kahden vuoden Aalto EMBA on ainutlaatuinen kokemus, jota suosittelen mielelläni”, hän korostaa.

”Jos haluat saada käänteentekeviä näkemyksiä ihmisiltä oman toimialueesi ulkopuolelta, laajentaa niin näkemyksiäsi kuin verkostoasi – ja olet valmis kehittämään itseäsi ihmisenä ja johtajana, niin kannattaa osallistua. Todennäköisesti havaitset ohjelman loputtua luoneesi itsestäsi uuden, paremman version”, Massoud sanoo.

Aalto Executive MBA -ohjelma