Lähde elämäsi muutosmatkalle

MBA-, Executive MBA- ja DBA -ohjelmillamme on kolme arvostetuinta kansainvälistä akkreditointia, AACSB, AMBA ja EQUIS, ns. Triple Crown, jonka on saavuttanut vain noin 1 % maailman kauppakorkeakouluista. Akkreditoinnit sekä menestys kansainvälisissä yliopistovertailuissa kertovat ohjelmiemme korkeasta laadusta, jatkuvasta kehittämisestä sekä kansainvälisestä tunnustamisesta.

Osallistujat käyvät opintojensa aikana läpi muutos- ja kehitysprosessin, joka kattaa sekä henkilökohtaisen johtajuuden että kyvyn ymmärtää, miten muuttuva liiketoimintaympäristö heijastuu omaan organisaatioon. Ohjelmamme ovat yleisluonteisia, sisältäen kaikki liiketoiminnan keskeiset osa-alueet. Todistukset myöntää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.

Lue asikkaidemme kokemuksia

Asiakasreferenssi

Kaisa Latva

Lakiasiainjohtaja, Reaktor

"Ymmärrän nyt entistä paremmin johtoryhmän jäsenten erilaisia tulokulmia liiketoiminnan tarkasteluun."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Jarna Hartikainen

Yksikönjohtaja, Huoltovarmuuskeskus

"Oli jännittävä havaita, miten oma ajattelu ja jäsentely nopeutui opintojen aikana. Samaan aikaan oma tekeminen tuntui syntyvän koko ajan kevyemmällä vaivalla."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Joni Salo

Toimitusjohtaja, TPI Control Oy

"Aalto MBA:lla on ollut selkeä vaikutus urakehitykseeni. Se laajensi osaamistani ja ymmärrystäni kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Mikko Laakkonen

CTO, Cloud2

"Aalto EMBA auttoi minua luomaan uuden, parhaan version itsestäni."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Laura Pulkkinen

Kasvujohtaja, Sooma Medical

"Aalto EE:llä on Suomen paras MBA-ohjelma, joten hain tietysti sinne. Kokemus ylitti odotukseni. Sain jokaisesta opintojaksosta uusia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia päivittäiseen työhöni."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Tomasz Janas

Lakiosaston johtaja, Taaleri Energia Funds Management Oy

"Aalto MBA muutti ajattelutapaani. Se antoi minulle vahvaa liiketoimintaosaamista ja uusia taitoja juridiikan ulkopuolelta."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Lotta Joutsi-Korhonen

Kliinisen kemian vastuualuejohtaja, ylilääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus

"Opiskelu Aalto EE:ssä oli antoisaa. Johtaminen terveydenhuollossa tarjosi hyvän kattauksen juuri niitä tietoja, taitoja ja työkaluja, joita tarvitsin saadessani laajempaa johtamisvastuuta. Aalto EMBA ..."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Celso Khalili, Vili-Walter Lampén ja Juri Sipilä

"Aalto MBA on loistovalinta yrittäjille."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Jari Mennala

Toimitusjohtaja, John Deere Forestry Oy

"Ennen kuin voit johtaa ihmistä, on sinuun luotava häneen yhteys: Connect, then lead. Tämä oppi resonoi erityisen vahvasti. Olen Aalto EMBA:n myötä pyrkinyt noudattamaan tätä periaatetta johtajana."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Silja Varmola

Apulaisjohtaja, Keva

"Minulla on nyt ajatteluni tukena entistä laajempi ja syvällisempi ymmärrys liiketoiminnasta."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Rene Felber

Founder & CEO, Transform & Trust Advisory Oy

"Lähdin EMBA-matkalle, koska halusin siirtyä strategisempaan rooliin ja kehittyä ihmisenä."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Lucja Wanicka

"Aalto MBA oli minulle käänteentekevä kokemus. Ennen kaikkea se antoi minulle uudenlaista selkeyttä."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Esther Vispoel

Henkilöstöjohtaja, Films & Specials, UPM Raflatac

"Ymmärrän nyt paremmin, millainen johtaja haluan olla – ja minulla on selkeämpi kuva siitä, kuinka pääsen tavoitteeseeni."

Lue koko tarina
Asiakasreferenssi

Heidi Saxell

Teknologiajohtaja, Paptic Oy

"EMBA-ohjelman suurin anti oli ilman muuta sen tarjoama laaja-alainen näkemys liiketoiminnasta. Global Leader -ohjelman käyminen ensin oli ehdottomasti hyvä tapa aloittaa EMBA-matka."

Lue koko tarina

Ilmoittaudu infotilaisuuteen

Online-infotilaisuudet tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden tutustua MBA-ohjelmiimme. Tilaisuudessa esitellään ohjelman sisältö, tapaat ohjelmasta vastaavaa henkilökuntaamme ja kuulet osallistujan kokemuksia ohjelmasta.

Tapahtuma
Aikataulu
Kieli
Paikka
 
Infotilaisuus

Aalto Executive MBA -info

16.12.2025 17:00–19:00
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
Ilmoittaudu
16.12.2025 17:00–19:00
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
englanti
live online
Infotilaisuus

Aalto Executive MBA -info

11.2.2026 17:00–17:30
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
Ilmoittaudu
11.2.2026 17:00–17:30
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
englanti
live online
Infotilaisuus

Aalto MBA -info

3.3.2026 14:00–15:30
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
Ilmoittaudu
3.3.2026 14:00–15:30
Kieli:
englanti
Paikka:
live online
englanti
live online

Varaa konsultointitapaaminen

Harkitsetko MBA-opintoja? Tapaamisessa voit keskustella ohjelmayhteyshenkilömme kanssa MBA-opinnoista ja siitä, sopisiko EMBA- vai MBA-ohjelma sinulle paremmin.

Sisältöjä aiheesta

Ota meihin yhteyttä

Eila Lindroos

Senior Relationship Manager 010 837 3741 eila.lindroos@aaltoee.fi

Jeremias Ojamäki

Senior Relationship Manager 010 837 3725 jeremias.ojamaki@aaltoee.fi

Räätälöidyt MBA-ohjelmat

Tiesitkö, että toteutamme myös organisaatioille räätälöityjä MBA-ohjelmia? Kerron mielelläni lisää, ota yhteyttä.

Kerttu Kuokkanen
Business Unit Director, MBA Programs
Puh. +358 10 837 3754
kerttu.kuokkanen@aaltoee.fi

Siirrä opintopisteitä

Useista avoimista koulutusohjelmistamme on mahdollista siirtää ECTS-opintopisteitä osaksi Aalto EMBA- tai Aalto MBA -ohjelmaa. Siirrettävien pisteiden määrä on koulutusohjelmakohtainen. Tällä hetkellä opintopisteitä on mahdollista siirtää seuraavista ohjelmista:

ECTS-opintopisteet ovat siirrettävissä viiden vuoden ajan mainitun ohjelman suorituksesta. Suorituksista saa hyvitystä myös MBA- tai EMBA-ohjelman hinnassa, yhteyshenkilömme kertovat mielellään lisää.

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka