Kehitä johtamisosaamistasi ja tehosta vaikuttavuuttasi
Haluatko kehittää itsetuntemustasi johtajana ja parantaa ihmisten johtamisen taitojasi? Tarvitsetko tukea liiketoiminnan kasvun johtamiseen tai muutosjohtamiseen? Tekoäly, digitalisaatio ja datavetoisuus muokkaavat työn tekemisen tapoja ja päätöksenteon perusteita. Samaan aikaan johtajilta odotetaan arvolähtöistä suunnan näyttämistä, vastuullisuutta ja kykyä ajatella uudella tavalla.
Johtajana et pärjää pelkällä asiantuntemuksella – tarvitset myös strategista ajattelua ja kokonaisvaltaista näkemystä. Johtajuus on aktiivista uudistamista, tulevaisuuden rakentamista ja merkityksellisyyden luomista nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Tarjoamme korkeatasoisia johtamisen ja strategisen ajattelun koulutuksia, jotka valmistavat sinut kohtaamaan kompleksiset haasteet ja hyödyntämään uudet mahdollisuudet. Kehitä johtamistaitojasi ja haasta itsesi tarkastelemaan johtajuutta uusista näkökulmista.
Lataa tiedostoja
Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE auttaa organisaatioita selviytymään ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, geotaloudesta ja teknologian muutoksista. Systemaattinen lähestymistapamme auttaa ymmärtämään kutakin ilmiötä, hankkimaan työkaluja niiden analysointiin ja hyödyntämään näiden muutosten tarjoamia mahdollisuuksia. Tästä ladattavasta PDF-tiedostosta saat yleiskatsauksen systemaattisesta lähestymistavastamme.
Overview of Leading in Triple Transition Concept
pdfYou will find an overview of our systematic approach in this downloadable PDF file.
Lataa
Millaista osaamisen kehittämistä etsit?
Johtaminen transitioiden aikakaudella
Aalto EE tarjoaa ainutlaatuisen ymmärryksen aikamme suurista muutosvoimista. Ratkaisumme soveltuvat kaikille organisaatiotasoille, ja niissä korostetaan toiminnallista oppimista ja elävien strategioiden nopeaa toteuttamista. Yhdistämme globaalit näkemykset ja paikallisen asiantuntemuksen pohjoismaisiin inhimillisyys- ja johtajuusarvoihin.
Innovatiivisten johtamisen kehittämisratkaisujen tarve
Aalto EE tarjoaa räätälöityjä koulutusohjelmia ja konsultointipalveluita johtamisen, strategian ja innovoinnin parantamiseksi. Ratkaisut on suunniteltu auttamaan organisaatioita saavuttamaan kestävää kasvua ja pitkän aikavälin menestystä.
Sitowise edistää strategian toteuttamista ja yhtenäistä johtamistapaa
“Sitowisen johtoryhmällä on hyvin kirkas ajatus siitä, miltä haluamme yrityksenä näyttää viiden vuoden päästä – ja selkeä strategia sille, kuinka tavoitteeseen päästään. Leadership Academyn avulla halusimme valuttaa näitä ajatuksia läpi organisaatiomme, erityisesti liiketoimintajohtoon."
Destia ja Aalto EE ovat kehittäneet johtamista yhdessä jo vuosia
”Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on ollut hyvin mutkatonta”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kiviniemi, joka johtaa vuonna 2023 historiansa parhaan liiketuloksen tehnyttä Destiaa. Destialle räätälöidystä Johtamiskortti II -valmennuksesta on tullut niin suosittu, että osa haluaisi suorittaa sen kahteen kertaan.
Työystävästä pomoksi - miten pärjäät muutoksessa?
"Asiantuntijasta esihenkilöksi siirtyminen on työuran isoin identiteettisiirtymä", sanoo Jari Ylitalo. Vastuutehtävään valitun on tärkeää käsittää, että suhde kollegoihin muuttuu.
Lue asiakkaidemme kokemuksia
Marko Kohvakka
Henkilöstöjohtaja, kestävän kehityksen johtaja, Pihla Group Oy"Kestävä kehitys on nyt vahvasti sidottu osaksi Pihla Groupin strategiaa."
Emil Bergdahl
Business Development Manager Europe and Middle East, Quant"Leading Digital Transformation -koulutus vahvisti näkemystäni siitä, että digitalisaatio on tärkeä mahdollistaja, jonka avulla voi edistää tehokuutta, kehitystä ja arvonluontia."
Juha Liitola
Vice President, Automation & Electrification, Elomatic"Global Leader -ohjelma oli hyvin positiivinen kokemus. Sain päivitettyä tietoa tämän päivän trendien mukaisesta johtamisesta ja erinomaisia eväitä strategiatyöhön."
Jussi Juhola & Jaana Rinne
Robit Plc"Global Leader -koulutuksesta oli välitöntä hyötyä. Se antoi paljon eväitä strategiatyöhön, muun muassa sen pohtimiseen, miten Robit pystyy erottautumaan tulevaisuudessa ja tarjoamaan vielä enemmän lis..."
Lotta Joutsi-Korhonen
Kliinisen kemian vastuualuejohtaja, ylilääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus"Opiskelu Aalto EE:ssä oli antoisaa. Johtaminen terveydenhuollossa tarjosi hyvän kattauksen juuri niitä tietoja, taitoja ja työkaluja, joita tarvitsin saadessani laajempaa johtamisvastuuta. Aalto EMBA ..."
Muutoksen hallinta edellyttää erinomaisia johtamistaitoja
Nopeasti muuttuvassa maailmassa muutoskyvykkyys on elintärkeää. Tarvitset poikkeuksellisen hyviä johtamistaitoja menestyäksesi kilpailluilla markkinoilla. Vahva johtajuus edellyttää syvällistä itsetuntemusta ja halua kasvaa. Menestyvä johtaja ymmärtää omaa johtamistapaansa, on avoin uusille ideoille, näkee muutoksen mahdollisuutena oppia ja kasvaa ja osaa johtaa sekä ihmisiä että rakenteita muutoksen keskellä.
Tuloksellinen ja vaikuttava johtajuus edellyttää ymmärrystä muutoksen ja siirtymän välisestä erosta. Vaikuttava johtaja
- tunnistaa oman johtamistyylinsä
- osaa valmentaa itseään ja muita muutoksessa.
- hyödyntää konkreettisia työkaluja organisaatiomuutoksen läpivientiin.
Aalto EE antaa johtajille valmiudet
- määritellä ja viestiä strateginen suunta
- johtaa strategian toteutusta vaativalla, globaalilla markkinalla
- vahvistaa uusia ajattelutapoja ja kehittyä vaativiin johtotehtäviin.
Johtamisen verkkokurssit
Creative Collaboration in Teams and Organizations
Verkkokurssi tutkii luovan yhteistyön keskeisiä periaatteita ja tarjoaa käytännön työkaluja yhteistyön parantamiseen omassa tiimissäsi sekä organisaatiossasi. Monipuolisten tutkimuspohjaisten oivallusten sekä käytännön esimerkkien kautta opit miten tiimidynamiikka, monimuotoiset ryhmärakenteet sekä ympäristö edistävät luovuutta ja innovaatioita.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssi tutkii luovan yhteistyön keskeisiä periaatteita ja tarjoaa käytännön työkaluja yhteistyön parantamiseen omassa tiimissäsi sekä organisaatiossasi. Monipuolisten tutkimuspohjaisten oivallusten sekä käytännön esimerkkien kautta opit miten tiimidynamiikka, monimuotoiset ryhmärakenteet sekä ympäristö edistävät luovuutta ja innovaatioita.
Hinta: 150 € (+ alv)
Diversity, Equity, and Inclusion in Organizations
Verkkokurssi tutkii monimuotoisuuden hallinnan ja inklusiivisuuden monimutkaisuutta, auttaen sinua ymmärtämään niiden keskeisen roolin positiivisen työpaikkakulttuurin luomisessa. Kurssin aikana saat oivalluksia siitä, miten voit tehokkaasti toteuttaa inklusiivisia käytäntöjä organisaatiossasi.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssi tutkii monimuotoisuuden hallinnan ja inklusiivisuuden monimutkaisuutta, auttaen sinua ymmärtämään niiden keskeisen roolin positiivisen työpaikkakulttuurin luomisessa. Kurssin aikana saat oivalluksia siitä, miten voit tehokkaasti toteuttaa inklusiivisia käytäntöjä organisaatiossasi.
Hinta: 150 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Entrepreneurial Mindset and Self-Leadership
Verkkokurssi luo puitteet henkilökohtaiselle kasvulle tarjoamalla käytännön työkaluja itsensä johtamisen ja yrittäjähenkisen ajattelutavan kehittämiseen.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssi luo puitteet henkilökohtaiselle kasvulle tarjoamalla käytännön työkaluja itsensä johtamisen ja yrittäjähenkisen ajattelutavan kehittämiseen.
Hinta: 150 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Entrepreneurial Mindset and Self-Leadership for Teams
Verkkokurssin aikana saat käytännön työkaluja, jotka auttavat parantamaan sietokykyäsi ja auttamaan sinua menestymään henkilökohtaisessa ja ammatillisessa elämässäsi. Saat mahdollisuuden edetä oppimismatkalla yhdessä tiimisi jäsenten ja kouluttajamme kanssa.
Arvioitu opiskeluaika 54 h
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika 54 h
Paikka Itsenäinen verkko-opiskelu yhdistettynä tiimitapaamisiin.
Verkkokurssin aikana saat käytännön työkaluja, jotka auttavat parantamaan sietokykyäsi ja auttamaan sinua menestymään henkilökohtaisessa ja ammatillisessa elämässäsi. Saat mahdollisuuden edetä oppimismatkalla yhdessä tiimisi jäsenten ja kouluttajamme kanssa.
Hinta: 990 € (+alv) / hlö
Essentials of Emotional Intelligence
Verkkokurssilla opit tunneälykkyydestä siiitä, miksi sitä pidetään yleisesti potentiaalia ja tuloksia ennustavana tekijänä. Opit, miten tunneälykkyys vaikuttaa yksilösuorituksiin, tiimien tuloksiin ja organisaation ilmapiiriin. Lisäksi tutustut käsitteisiin ja saat työkaluja, joiden avulla voit parantaa omaa tunneälykkyyttäsi.
Arvioitu opiskeluaika n. 12 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 12 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssilla opit tunneälykkyydestä siiitä, miksi sitä pidetään yleisesti potentiaalia ja tuloksia ennustavana tekijänä. Opit, miten tunneälykkyys vaikuttaa yksilösuorituksiin, tiimien tuloksiin ja organisaation ilmapiiriin. Lisäksi tutustut käsitteisiin ja saat työkaluja, joiden avulla voit parantaa omaa tunneälykkyyttäsi.
Hinta: 350 € (+alv)
Osta käyttöoikeus
Facilitating Change
Verkkokurssi auttaa ammattilaisia johtamaan ja tukemaan organisaatiomuutosta epävarmoissa ja monimutkaisissa toimintaympäristöissä. Kurssi antaa käyttöösi työkalut, ajattelumallit ja viitekehykset, joiden avulla voit tarkastella ja toteuttaa muutosta monista eri näkökulmista.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssi auttaa ammattilaisia johtamaan ja tukemaan organisaatiomuutosta epävarmoissa ja monimutkaisissa toimintaympäristöissä. Kurssi antaa käyttöösi työkalut, ajattelumallit ja viitekehykset, joiden avulla voit tarkastella ja toteuttaa muutosta monista eri näkökulmista.
Hinta: 150 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Managing (with) Organizational Culture
Tämä verkkokurssi tarjoaa johtajille työkaluja oman roolinsa kriittiseen arviointiin organisaatiokulttuurin muovaamisessa sekä sen vaikutuksen ymmärtämiseen yrityksen menestykseen.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Tämä verkkokurssi tarjoaa johtajille työkaluja oman roolinsa kriittiseen arviointiin organisaatiokulttuurin muovaamisessa sekä sen vaikutuksen ymmärtämiseen yrityksen menestykseen.
Hinta: 150 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Master Class: Kieliratkaisuja kansainvälistyville yrityksille
Tällä Master Class -tallenteella tutustut erilaisiin keinoihin ratkaista organisaation kielikysymykset, kun työyhteisössä käytetään eri kieliä, kun työntekijöillä on erilaiset kielelliset taustat tai kun harkitaan kansainvälisten osaajien rekrytointia. Saat käyttöösi valmiita työkaluja monikielisten käytäntöjen implementoimiseksi ja kielenoppimisen tukemiseksi työyhteisössäsi.
Arvioitu opiskeluaika: 1 h 15 min
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika: 1 h 15 min
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Tällä Master Class -tallenteella tutustut erilaisiin keinoihin ratkaista organisaation kielikysymykset, kun työyhteisössä käytetään eri kieliä, kun työntekijöillä on erilaiset kielelliset taustat tai kun harkitaan kansainvälisten osaajien rekrytointia. Saat käyttöösi valmiita työkaluja monikielisten käytäntöjen implementoimiseksi ja kielenoppimisen tukemiseksi työyhteisössäsi.
Hinta: 50 € (+alv)
Osta käyttöoikeus
Objectives and Key Results for Performance Management
Tämä verkkokurssi antaa sinulle valmiudet asettaa, seurata ja saavuttaa mitattavissa olevia tavoitteita ja varmistaa toiminnan erinomaisuus.
Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Tämä verkkokurssi antaa sinulle valmiudet asettaa, seurata ja saavuttaa mitattavissa olevia tavoitteita ja varmistaa toiminnan erinomaisuus.
Hinta: 150 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Service Management
Verkkokurssilla opit ymmärtämään ja analysoimaan paremmin palvelujohtamisen viimeaikaista kehitystä. Saat tehokkaan keinon uusien ideoiden luomiseen ja asiakaskeskeisen liiketoimintastrategian toteuttamiseen sekä kustannustehokkaan ja joustavan tavan kerrata ja syventää palvelujohtamisen tietoja ja taitoja.
Arvioitu opiskeluaika n. 12 tuntia
Tuote lisätty ostoskoriin
Ajankohta Arvioitu opiskeluaika n. 12 tuntia
Paikka Verkko-oppimisympäristö
Verkkokurssilla opit ymmärtämään ja analysoimaan paremmin palvelujohtamisen viimeaikaista kehitystä. Saat tehokkaan keinon uusien ideoiden luomiseen ja asiakaskeskeisen liiketoimintastrategian toteuttamiseen sekä kustannustehokkaan ja joustavan tavan kerrata ja syventää palvelujohtamisen tietoja ja taitoja.
Hinta: 200 € (+ alv)
Osta käyttöoikeus
Tutustu kouluttajiimme
Joaquín Cava
Joaquín Cava on yliopistonlehtori Esade Business Schoolissa.
Eeva Vilkkumaa
Eeva Vilkkumaa toimii apulaisprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa hän opettaa liiketoiminnan analytiikkaan ja behavioristiseen päätösteoriaan liittyviä kursseja.
Vilkkumaa kehittää tutkimuksessaan matemaattisia malleja yritysten ja julkisorganisaatioiden päätöksenteon tueksi. Hänen keskeisiä osaamisalueitaan ovat portfoliopäätösanalyysi, monitavoiteoptimointi, epävarmuuksien mallinnus ja ryhmäpäätösprosessien fasilitointi. Viimeaikaisia sovelluskohteita ovat muun muassa skenaariopohjainen strategiatyö sekä terveydenhuollon resurssien kustannusvaikuttavat allokointi.
Vilkkumaa on perustajaosakas Swanlake Strategy Oy:ssä, joka tarjoaa konsultointipalveluilta yhdistäen asiakasymmärryksen, matemaattisen mallinnuksen ja strategiaosaamisen. Vilkkumaa on myös osakkaana Decision & Action Oy:ssä, joka on erikoistunut räätälöityyn päätöksenteon tukeen matemaattisia menetelmiä hyödyntäen.
Eeva Vilkkumaa on väitellyt tekniikan tohtoriksi vuonna 2014 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta, matematiikan ja systeemianalyysin laitokselta.
Ira Lange
Ira Y. Langen erityisosaamisalueena ovat työyhteisön ihmissuhteet ja tekijät, jotka vaikuttavat johdon ja asiantuntijoiden käyttäytymiseen ja vuorovaikutukseen.
Langen valmennusteemoina ovat johtajuus ja johtamisen käytännöt, tehokas ja toimiva tiimi sekä luottamuksen rakentaminen organisaatiossa. Viime vuosina hän on myös valmentanut haasteellisessa tilanteessa olevia johtoryhmiä toimimaan paremmin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Lange on kiinnostunut tarkastelemaan työyhteisöjen kognitiota, tunteita ja suorituskykyä ammatillisessa kontekstissa. Johtamisen kehittämisen rinnalla hän kouluttaa myös myyntiä ja asiakkuuksien johtamista pohjautuen hänen aikaisempaan kokemukseensa myynnin johtajana ja konsulttina. Valmennusten tukena hän tekee erilaisia arviointeja, tutkimuksia ja kyselyitä ja hän voi liittää kehittämisohjelmaan myös henkilökohtaisen coaching-osuuden.
Lange on valmentaja, toimitusjohtaja ja yrittäjä Q.motion Oy:ssä. Hänellä on 20 vuoden kokemus myynnin ja johtamisen asiantuntija-, kouluttaja- ja johtotehtävistä: Aspectum Consulting, Amos Partners, Bon Pankkiiriliike, AON Corporation.
Hän on suorittanut maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Lange on myös sertifioitu Business Coach ja tiimin rakentaja, TM.
Saara Bange
Saara Bange on itsetuntemukseen, itsensä johtamiseen ja esimiehen vuorovaikutustaitoihin erikoistunut kouluttaja.
Saara Bange toimii Aalto EE:llä ratkaisukehityksestä vastaavana johtajana. Hän on koulutettu aivolähtöinen johtamisvalmentaja, sertifioitu EQi-tunneälykouluttaja, sertifioitu WorkPlace Big 5 -persoonallisuustyökalun konsultti, sertifioitu Hogan Personality –kouluttaja, sekä Resilience Alliance –kouluttaja. Hän viimeistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston johtamisen laitokselta aiheenaan työn muutos ammatillisen identiteetin näkökulmasta.
Saaran aihealueita kouluttajana ovat muun muassa itsetuntemus erityisesti tunneälyn, persoonallisuuden ja identiteetin kannalta, itsensä johtaminen, henkilökohtainen resilienssi, esimiehen vuorovaikutustaidot sekä valmentava esimiestyö. Saaran asiakkaat ovat arvostaneet hänen osallistavaa, innostunutta ja sitoutunutta tapaansa toimia, sekä hänen kykyään luoda monimutkaisistakin asioista ymmärrettäviä kokonaisuuksia.
Ennen siirtymistään Aalto EE:lle Saara työskenteli vuosia viestinnän sekä johtamisen kehittämisen ja kouluttamisen tehtävissä Milttonilla. Tätä ennen hän toimi muun muassa tutkijana ja opettajana Aalto-yliopistossa johtamisen, markkinoinnin ja tuotantotalouden laitoksilla.
Christel Berghäll
Christel Berghäll on sertifioitu Executive Coach, johtoryhmien coach, valmentaja ja konsultti.
Berghällillä on yli 20 vuoden kokemus strategian implementoinnista, kansainvälisistä henkilöstöjohtamistehtävistä, liiketoiminnan kehittämisestä sekä konsultoinnista toimialoilla, joita leimaa moniulotteisuus ja nopeat muutokset. Hän on toiminut henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä useita vuosia suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Hänellä on myös vankka kokemus tulosvastuullisesta myynnin johtamisesta ja yrittäjyydestä ja sitä kautta vahva näkemys tämän päivän liiketoiminnallisista haasteista ja johtajien pelikentästä.
Christel Berghäll toimii tällä hetkellä osa-aikaisena career-liiketoiminnan vetäjänä ja Principal-konsulttina Mercerillä strategisten talent-ratkaisuiden parissa. Toisen osan ajasta hän työskentelee oman Step Beyond Oy:n yrityksensä parissa, jossa hän keskittyy esimiesten ja johtoryhmien sparraamiseen sekä esimies- ja johtajuustaitojen valmentamiseen.
Berghäll on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on suorittanut Advanced Executive Coaching -diplomin Lontoossa, Englannissa. Hän on International Coach Federationin (ICF) sertifioima Master Certified Coach (MCC) sekä European Mentoring and Coaching Councilin (EMCC) akkreditoima Master-tason coach. Hän on lisäksi Institute for the Future:n sertifioitu ennakoinnin asiantuntija (Foresight Practitioner) sekä sertifioitu ura-coach.
Christel Berghäll työskentelee sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi hän kommunikoi ranskan kielellä.
Ville Eloranta
TkT Ville Eloranta on vanhempi yliopistonlehtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Olli-Pekka Pohjanmäki
Olli-Pekka Pohjanmäen erityisosaamisalueita ovat CRM-konsultointi, asiakkuusstrategiat, muutosjohtaminen ja suhdemarkkinointi.
Hän on suhdemarkkinoinnin teorian ja käytännön yhteen sovittaja, jonka työkokemukseen kuuluu asiantuntijaorganisaation johtamisen lisäksi vahva asiantuntijuus suhdestrategioiden rakentamisessa ja käyttöönoton suunnittelussa. Hänellä on vahva kiinnostus kilpailuetu -käsitteeseen ja sen löytämiseen strategisen ajattelun ja toisaalta konkreettisen arjen tasolla.
Tällä hetkellä Pohjanmäki toimii LähiTapiola-ryhmän markkinointijohtajana sekä Nordic 4sight Communities Oy:n partnerina ja toimitusjohtajana. Hän on aiemmin toiminut Aspectum Oy:lla partnerina ja toimitusjohtajana sekä professorina Kuopion yliopistolla.
Pohjanmäki on suosittu esiintyjä ja taitava luennoitsija, josta on mukava julistaa suhdemarkkinoinnin sanomaa eri foorumeilla.
Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Hän työstää parhaillaan väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolla.
Tuomas Auvinen
Tuomas Auvinen on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani.
Auvisella on laaja kokemus luovien organisaatioitten ja yliopistokentän johtamisesta. Hän on toiminut mm. Suomen teatterit ry:n toimitusjohtajana, Kansallisteatterin hallintojohtajana sekä Sibelius-Akatemian rehtorina ja dekaanina. Hän on myös luovuuden ja innovatiivisuuden edistämiseen keskittyneen konsulttiyhtiö Creader Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.
Auvinen on kansainvälisesti arvostettu luennoitsija ja hänelle läheisin aihepiiri on innovaatiokulttuuri ja luovuuden johtaminen. Hän on viime aikoina suuntautunut erityisesti adaptiivisen johtamisen ja disruptiivisessa ympäristössä johtamisen alueille.
Auvisella on ollut lukuisia hallituspaikkoja Suomessa ja ulkomailla niin yhdistyksissä, säätiöissä kuin yrityksissäkin. Tällä hetkellä hän on Boardman Oy:n osakas ja hallituksen jäsen sekä Psycon Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hän on Suomen Elokuvasäätiön, Reflector Oy:n ja Myrskyvaroitus ry:n hallituksen jäsen.
Teemu Malmi
Teemu Malmi toimii laskentatoimen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Professori Malmin erityisosaamisalueita ovat johtamisjärjestelmät, strategian toimeenpano ja kannattavuuslaskenta. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu alan kansainvälisissä lehdissä kuten Journal of Management Control, Management Accounting Research ja European Accounting review.
Malmi opettaa säännöllisesti useissa johdon koulutusohjelmissa ja on toiminut konsulttina useille eri yrityksille muun muassa seuraavilta aloilta: IT, elektroniikka, energia, rahoitus, elintarvike, terveydenhuolto, media, metalli, liikenne/kuljetus. Hänellä on myös kokemusta julkisella sektorilla työskentelystä, kuten ministeriöistä, kunnista ja sairaaloista.
Teemu Malmilla on kauppatieteiden tohtorin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta.
Nina Granqvist
Nina Granqvist toimii professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Organisaatioiden ja johtamisen laitoksella.
Hänen erikoisalansa on uusien teknologioiden ja ideoiden siirtymät marginaalista valtavirtaan. Hän on teknologioiden ja markkinoiden synnyn sekä megatrendien ja disruptioiden asiantuntija.
Granqvist on tutkinut markkinoiden ja trendien kehitystä mm. nanoteknologian, aurinkoteknologian, kvanttitietokoneiden sekä uusien elintarviketrendien aloilla. Hän on konsultoinut monikansallisia yrityksiä liiketoiminnan uudistamisessa sekä tukenut start-up –yrityksiä toimintojensa skaalaamisessa. Granqvistin tutkimukset ovat voittaneet merkittäviä palkintoja (mm. Roland Calori Prize). Hänen tutkimuksiaan on julkaistu alan kovatasoisimmissa lehdissä (mm. Academy of Management Journal ja Organization Science).
Hänet valittiin Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun Vuoden tutkijaksi vuonna 2017. Tutkimustyönsä ohella Granqvist opettaa strategiseen johtamiseen, teknologiastrategioihin, ja toimialojen ja yritysten muutoksiin ja uudistumiseen liittyviä aiheita useissa johdon koulutusohjelmissa.
Sisältöjä johtamisesta
Ota meihin yhteyttä