Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Minulla on nyt ajatteluni tukena entistä laajempi ja syvällisempi ymmärrys liiketoiminnasta.”

Silja Varmola
Apulaisjohtaja, Keva

Suomen suurin eläkevakuuttaja Keva on myös Suomen suurin sijoittaja. Ulkoistetuista osakesijoituksista vastaava apulaisjohtaja Silja Varmola on työskennellyt Kevalla jo 15 vuoden ajan.

Varmola kertoo työn merkityksellisyyden olevan hänelle hyvin tärkeää.

”Ensin täytyy mainita Kevan iso yhteiskunnallinen merkitys: me olemme varmistamassa suomalaisten eläketurvaa.”

”Minulle merkityksellisyyttä tuo myös työni laaja-alaisuus ja sen tarjoama älyllinen haaste. Siihen ei ikinä kyllästy. Lisäksi arvostan suuresti Kevan työkulttuuria ja mahtavaa tiimiä, jossa työskentelen”, Varmola sanoo.

Varmola on päivittänyt osaamistaan Aalto EMBA -ohjelmassa.

“Jos koulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se sana olisi laadukas”, Varmola kiteyttää.

“Opetus, rakenne, järjestelyt, henkilökunta – Aalto EMBA:ssa kaikki on aina ammattitaitoista ja korkeatasoista.”

Varmola huomauttaa, että vaikkei hän valinnut opiskelupaikkaa miljöön perusteella, ansaitsevat Aalto EE:n tilat Helsingin Runeberginkadun varrella myös erityismaininnan.

Aalto EMBA:ssa kaikki on aina ammattitaitoista ja korkeatasoista.”

”Kaunis rakennus on minulle tuttu vuosien takaa. Ennen Aalto-yliopiston perustamistahan siinä toimi Helsingin Kauppakorkeakoulu, mistä valmistuin maisteriksi rahoitus pääaineenani. Oli hauskaa päästä samaan rakennukseen taas opiskelemaan.”

Vahva yhteishenki luodaan heti EMBA-ohjelman alussa

Varmola kiittelee tapaa, jolla Aalto EMBA -osallistujien kesken luodaan vahva luottamus.

”Kaikki EMBA:n käyneet korostavat sitä, kuinka tärkeitä keskustelut ja vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa ovat, laadukkaan opetuksen ohella.”

“Aalto EE:llä oli erinomaiset keinot ryhmäyttää meidät opintojen alussa. Meillä muodostui luottamuksellinen ilmapiiri, joka loi pohjan koko ensiluokkaiselle koulutuskokemukselle.”

Kun Varmola sai kesken EMBA-opintojensa Kevan ulkoistettujen osakesijoitusten tiimin johdettavakseen, tarjosi vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa arvokkaita oivalluksia, jotka auttoivat siirtymään uuteen rooliin.

Aalto EE:llä oli erinomaiset keinot ryhmäyttää meidät opintojen alussa."

“Monilla osallistujilla oli vuosien kokemus johtamisesta, ja sain heiltä tärkeää vertaistukea. Se auttoi minua ymmärtämään, millaista kulttuuria haluan olla esihenkilönä luomassa.”

Kokonaisvaltainen ymmärrys liiketoiminnasta

Varmolalle Aalto EMBA:n tärkein anti oli sen tarjoama kokonaisvaltainen ymmärrys liiketoiminnan eri osa-alueista.

”EMBA antoi paljon: tuoretta näkemystä, analyysikehikoita, työkaluja monenlaiseen kehitystyöhön – mutta kaikkein tärkeintä oli sen tarjoama kokonaiskuva. Minulla on nyt ajatteluni tukena entistä laajempi ja syvällisempi ymmärrys liiketoiminnasta”, Varmola painottaa.

Varmolan mukaan oli antoisaa syventyä uusin silmin moniin aiheisiin, joita hän oli opiskellut ennenkin. Työvuosien tuoma perspektiivi ja kokemus auttoivat ammentamaan tutuistakin aiheista paljon uutta.

”EMBA:n aikana saamani esihenkilövastuut vaikuttivat osaltaan siihen, että johtamiseen ja strategiaan liittyvät opintojaksot olivat minusta erityisen antoisia.”

“Oli myös aika eri asia opiskella strategiaa nyt kokeneena ammattilaisena kuin 22-vuotiaana opiskelijana. Maailmakin on ehtinyt muuttua merkittävästi vuosien varrella, joten tietojen päivittäminen oli ehdottomasti hyödyllistä”, Varmola sanoo.

Varmola kertoo päässeensä EMBA:n aikana toki tutustumaan myös aihepiireihin, joita ei ollut opiskellut ennen.

“Esimerkiksi monet markkinointiin ja prosesseihin liittyvät opit olivat minulle uusia. Niiden opiskelu oli virkistävää ja hauskaa.”

“Opintojen edetessä oli myös äärimäisen mielenkiintoista havaita eri opintojaksoissa käsiteltyjen aiheiden välisiä yhtymäkohtia: liiketoiminnassa kaikki liittyy kaikkeen, eikä mikään oppi mene hukkaan.”

Varmolan mukaan Aalto EE huomioi erinomaisesti monipuoliset oppimispreferenssit. Tämä varmistaa sen, että erilaiset oppijat saavat EMBA:sta mahdollisimman paljon irti.

Opintojen edetessä oli myös äärimäisen mielenkiintoista havaita eri opintojaksoissa käsiteltyjen aiheiden välisiä yhtymäkohtia."

“Minusta oli esimerkiksi aivan mahtavaa saada kouluttajilta vinkkilistoja erityisen relevantista kirjallisuudesta. Elämme kaikki informaatioähkyssä ja oli todellinen etuoikeus saada asiantuntijoiden kuratoimia lukusuosituksia”, Varmola toteaa.

Opintojaksojen suorittaminen etukäteen toi väljyyttä opiskeluun

Ennen EMBA-matkansa aloittamista Varmola suoritti Aalto EE:llä Self-leadership, Global Strategy ja Strategic Foresight in Business Management -koulutusohjelmat.

“Syy tähän oli sattumien summa. Työelämässä jokaiselle tulee aika ajoin olo, että haluaisi uusia haasteita – ja työnantajani on aina ilahduttavasti tarjonnut sellaisia. Mainitsin esihenkilölleni olevani kiinnostunut tavoitteellisesta opiskelusta ja hyvin pian sain tietää, että Keva tukisi EMBA-opintojani”, Varmola taustoittaa.

“Halusin aloittaa opinnot vuoden alussa, mutta Aalto EE:llä oli käynnistymässä seuraava EMBA-ohjelma vasta syksyllä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa joustava startti opintoihin. Valitsin nämä kolme opintojaksoa, koska ne olivat minusta erityisen relevantteja ja kiinnostavia.”

Varmola sanoo joustavan aloituksen olleen hyvä ratkaisu.

“Sain hyvää harjoitusta opintoihin ja tuntumaa siihen, kuinka paljon aikaa opintojakson suorittamiseen kannattaa varata.”

“Joustava aloitus toi myös väljyyttä aikatauluun. EMBA on kohtuullisen vaativa ja tietyssä vaiheessa opintoja monelle tulee kiire. Etukäteen suoritetut opintojaksot poistivat kiireen tunnun opinnoistani.”

Ensimmäisten opintojaksojen aikana Varmola huomasi myös todella nauttivansa opintojen johdonmukaisesta rakenteesta.

“Olen hyvin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen ihminen. Pidin siitä, että opinnot etenivät selkeän kaavan mukaan.”

“Työmäärät saattoivat vaihdella: joskus ennakkotehtävänä kirjoitettiin sivun teksti ja joskus 10 sivua – mutta kaikissa opintojaksoissa oli sama hyvä yhdistelmä tehtäviä, teoriaa, case-harjoituksia ja keskusteluja. Minun persoonalleni tämä sopi paremmin kuin hyvin. Rakenne oli tuttu, tiesin aina mitä oli tulossa ja deadlinet myös pitivät.”

Oppimiseen syventyminen oli luksusta

Opiskelu Aalto EMBA -ohjelmassa oli Varmolan mukaan kaikin puolin positiivinen kokemus.

“Minulla on EMBA-matkaltani monia mieleenpainuvia muistoja: opintomoduuli, jonka suoritin Aalto EE:n kumppanikoulussa Ranskassa, kaksivuotinen Self-development Process ja Business Strategy Project – mutta minusta Aalto EMBA:n paras asia on se perusasia: opiskelu itsessään, ihan jokaisessa opintojaksossa.”

“Oli luksusta saada rauhassa keskittyä lähiopetuspäivinä uuden oppimiseen. Olla niin sanotusti luvan kanssa puhelin pois päältä, syventyä asioihin ja käydä erittäin antoisia keskusteluja muiden osallistujien kanssa”, Varmola muistelee.

“Antoisat keskustelut loistoseurassa eivät myöskään lopu EMBA:n päättyessä. Laitoin juuri kalenteriini seuraavan EMBA-Ladies saunaillan”, hän huomauttaa.

Varmola kertoo suosittelevansa mielellään Aalto EMBA -opintoja.

“Joillekin EMBA toimii virikkeenä vaihtaa alaa, mutta minulle kävi päinvastoin. Arvostan nyt työtäni ja työnantajaani entistä enemmän. Opinnot vahvistivat motivaatiotani ja lujittivat ymmärrystäni siitä, miten tärkeää työtä teemme”, Varmola sanoo hymyillen.

“Jos pohdit, onko ajankohta oikea EMBA-opinnoille, on siihen helppo löytää vastaus: oikea aika on silloin, kun sinulla on motivaatiota.”

”Opinnot kestävät kuitenkin rajatun ajan ja aina voi suorittaa opintojaksoja etukäteen. Ja kun pääset opintojen makuun, ei käytetty aika todellakaan tunnu uhraukselta. Aalto EMBA antaa niin paljon enemmän kuin se ottaa.”

Aalto Executive MBA -ohjelma