Liki koko uransa innovatiivisten materiaaliratkaisujen parissa luonut Mikko Lassila on työskennellyt keväästä 2019 lähtien UPM Biocompositesin liiketoimintajohtajana.
”Fossiilipohjaisten materiaaliratkaisujen korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla on äärimmäisen innostavaa. Työmme auttaa asiakkaita pienentämään hiilijalanjälkiään ja vähentämään päästöjä. Ratkaisujamme voidaan soveltaa monenlaisiin tuotteisiin kuten kaiuttimiin, huonekaluihin tai vaikkapa auton osiin”, Lassila kertoo.
Lassila valmistui vuonna 2019 Aalto MBA -ohjelmasta. Hän kertoo Aalto EE:n olleen helppo valinta.
”Olin työskennellyt monen kokoisissa yrityksissä strategisissa rooleissa. Minulla oli laaja-alainen näkemys liiketoiminnasta, mutta tietyillä osa-alueilla koin osaamiseni olevan pintapuolista. Halusin ymmärtää kaikkia liiketalouden dimensiota syvällisemmin”, Lassila taustoittaa syitään hakeutua MBA-ohjelmaan.
”Aalto EE oli minulle itsestäänselvyys, sillä halusin parasta mahdollista laatua”, hän lisää.
Opiskelukokemustaan Lassila kuvaa erinomaiseksi.
”Ryhmässämme oli osallistujia yhdeksästä eri maasta ja aivan loistava yhteishenki. Valmentajat olivat todella asiantuntevia ja monipuolinen opetus varmisti syvällisen oppimisen. Kokemusta ei voi kuvata kuin yhdellä sanalla: mahtava”, Lassila tähdentää.
MBA-opintojensa alkuvaiheessa Lassila työskenteli Exel Compositesilla. Tuolloin hän kertoo ammentaneensa työhönsä erinomaisia oppeja muun muassa Managerial Accounting ja Operations Management -moduuleista.
Lassila aloitti työt UPM Biocompositesin liiketoimintajohtajana kesken MBA-opintojensa. Työpaikan vaihtumisen jälkeen Personal and Professional Development Process ja HR-moduulit nousivat Lassilan lempiaiheiksi.
”MBA tarjosi runsain mitoin välitöntä hyötyä uuteen työhöni. Personal and Professional Development Process auttoi pohtimaan omaa rooliani johtajana ja antoi erinomaisia eväitä myös johtoryhmätyöskentelyyn”, hän kertoo.
”UPM Biocomposites toimii suuren yhtiön sisällä startup-yrityksenä. Rekrytointi on tavallista vaativampaa, koska emme hae ainoastaan deep knowledge -osaajia, vaan myös yrittäjähenkisyyttä ja kykyä mukautua muuttuviin tilanteisiin ja vastuisiin. HR-moduulit tarjosivat arvokasta lisäoppia yrityksen strategian tarkasteluun kyvykkyyksien kautta ja erityisosaajien rekrytointiin”, Lassila huomauttaa.
Lassila kertoo hyötyneensä myös muutosjohtamista käsitelleestä opintojaksosta heti aloittaessaan uusien haasteiden parissa.
MBA tarjosi perustan, jonka pohjalta voin oppia yhä paremmaksi johtajaksi."
”Ensitöikseni UPM:llä pääsin työskentelemään organisaation rakennemuutoksen parissa. Muutosjohtamisopeista oli paljon hyötyä tässä työssä”, Lassila sanoo.
MBA-opinnot antoivat Lassilan mukaan ennen kaikkea vahvan strategisen selkärangan.
”MBA tarjosi perustan, jonka pohjalta voin oppia yhä paremmaksi johtajaksi. Tiedän omat vahvuuteni – ja tiedän myös, missä asioissa tarvitsen tiimiltäni enemmän tukea”, hän toteaa.
MBA:n tarjoama syvällisempi liiketoimintaymmärrys näkyy Lassilan jokapäiväisessä työssä monella tapaa. Hän esimerkiksi uskaltaa nyt luottaa intuitioonsa aiempaa enemmän.
”Toki 15 vuoden kokemus alaltakin auttaa, mutta MBA vahvisti osaamistani kaikilla liiketoiminnan saroilla. Aiemmin intuitioni pohjautui vahvaan työkokemukseen ja mutu-tuntumaan. Nyt se pohjautuu tietoon”, hän korostaa.
Toki 15 vuoden kokemus alaltakin auttaa, mutta MBA vahvisti osaamistani kaikilla liiketoiminnan saroilla."
Lassila kertoo suosittelevansa mielellään Aalto EE:n MBA-ohjelmaa. Hän kannustaa rohkeasti aloittamaan, vaikka oma elämäntilanne olisi kiireinen.
”Harkitsin opintojen aloittamista perusteellisesti, sillä matkustin työni puolesta 150 päivää vuodessa ja opinnot merkitsivät entistä enemmän aikaa pois perheeni luota”, hän muistelee.
”Nyt ymmärrän, että päätös opintojen aloittamisesta on verrattavissa vaikkapa auton ostamiseen: aika ei ole koskaan oikea, mutta jossain vaiheessa päätös on tehtävä. Parempi nyt kuin ei koskaan”, hän naurahtaa ja vakuuttaa Aalto EE:n ottavan kaikkien osallistujien elämäntilanteet huomioon.
”Suosittelen lämpimästi MBA-opintoja kenelle tahansa, joka haluaa saada kokonaisvaltaisen, strategisen ymmärryksen liiketoiminnasta ja samalla uskomattoman verkoston. Sitä kannattaa toki pohtia, onko itsellä annettavaa muille. Vuorovaikutus ryhmässä on iso osa opintoja”, Lassila sanoo.