Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Koulutus maksaa itsensä pian takaisin tehokkaampana etätyöskentelynä. Koko myyntitiimini myy nyt entistä vaikuttavammin etänä.”

Janne Ruonio
Myyntipäällikkö, HARTING Oy

HARTING Oy:n myyntipäällikkö Janne Ruonio kuvailee työnantajaansa ikinuoreksi 70-vuotiaaksi perheyritykseksi. Teollisuuden liitäntäratkaisujen ja automaatiotuotteiden valmistaja HARTING on alansa markkinajohtaja, joka tunnetaan maailmalla korkeasta laadustaan, laajasta valikoimastaan ja luotettavuudestaan. 

Ruonion vastuulla on yrityksen myynnin johtaminen Suomessa ja Baltiassa.

”Olen ollut HARTINGilla töissä pian 13 vuoden ajan. Parasta työssäni ovat mahtavat asiakkaat, ihmisläheisyys, sekä oman tiimini kasvupolut ja onnistumiset –joukkuehengen merkitystä yrityksen menestymiseen ei voi korostaa liikaa”, Ruonio kertoo.

Ruonio osallistui hiljattain Aalto EE:n Myy vaikuttavasti etänä -koulutusohjelmaan yhdessä koko myyntitiiminsä kanssa.  

”B2B-myynti on elänyt murroksessa. Maailmanlaajuisen Covid-pandemian johdosta digitaalisuuden merkitys kasvoi entisestään. Olemme HARTINGilla pystyneet kotiuttamaan hienosti projekteja ja hankkimaan uusiakin asiakkaita koronakriisin aikana, ja tässä on avainasemassa myös onnistunut etämyynti”, Ruonio taustoittaa.

”Halusin varmistaa, että myyntitiimillämme on käytössä parhaat mahdolliset etämyynnin tietotaidot, jotta voimme varmistaa laadukkaat asiakaskontaktit myös jatkossa, toteuttaen tehokkaasti hybridimallia, jossa face to face ja digital yhdistyvät”, Ruonio sanoo.

Ruonio kertoo hakeneensa Aalto EE:n ohjelmasta ennen kaikkea konkreettisia keinoja toteuttaa etämyyntiä tuloksekkaasti. 

”Sain juuri sitä, mitä hainkin. Koulutus täytti ja jopa ylitti odotukseni”, hän tähdentää. 

Käytännön vinkkejä etämyytiin

Ruonio kuvailee Myy vaikuttavasti etänä -koulutusohjelmaa antoisaksi kokemukseksi. 

”Kouluttajat olivat erittäin ammattitaitoisia ja tiesivät mistä puhua. He jakoivat myös omia kokemuksiaan ja toimivaksi havaittuja malleja. Oli hienoa, että ohjelmassa oli useita kouluttajia eri taustoilla ja opetustyyleillä. Kaiken keskiössä oli asiakas: miten heidät tavoittaa, ja kuinka heille pystyy antamaan parhaan asiakaskokemuksen”, Ruonio muistelee. 

”Meillä oli myös aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Kaikki osallistujat olivat alan ammattilaisia. Opimme myös toinen toisiltamme, etenkin ryhmäharjoituksissa, joissa jaoimme vinkkejä omaan kokemukseen perustuen”, hän jatkaa. 

Tuloksellisen myynnin toteutus edellyttää myyjien muuntautumiskykyä, onnistuneita etäkohtaamisia ja tehokasta digitaalisten kanavien ja työkalujen hallintaa."

Ruonion johtama myyntitiimi on nyt ottanut monia ohjelmasta ammennettuja oivalluksia käyttöön myyntityössään. 

”Koko myyntitiimimme hyödyntää nyt ohjelmasta saatuja oppeja monipuolisesti. Esimerkiksi kameran käyttö ja riittävästä valaistuksesta huolehtiminen ovat jääneet selkärankaan. Hyvää vuorovaikutusta ei synny myyntityössä ilman kameran käyttöä – sehän on sama, kuin yrittäisi kasvokkain kohdatessa keskustella pilkkopimeässä”, hän naurahtaa.

”Valmistaudumme myös entistä huolellisemmin etäkohtaamisiin ja päivitämme sosiaalisen median tilejä aktiivisemmin. Ohjelmasta sai myös hyvää toistoa ja varmuutta esiintymisiin ja ryhmätyöhön”, hän lisää. 

Lisäeväitä onnistuneisiin etäkohtaamisiin
 
Ruonio korostaa, että myynnin muuttuminen vaatii ajan hermoilla pysymistä, sekä jatkuvaa itsensä ja perinteisten toimintamallien kehittämistä. 

”Tuloksellisen myynnin toteutus edellyttää myyjien muuntautumiskykyä, onnistuneita etäkohtaamisia ja tehokasta digitaalisten kanavien ja työkalujen hallintaa. Näihin kaikkiin sai lisäeväitä tämän koulutusohjelman kautta”, hän sanoo. 

Osallistuminen Myy vaikuttavasti etänä -koulutukseen koko myyntitiimin voimin oli Ruonion mukaan hyvä idea. 

Koulutus maksaa itsensä pian takaisin tehokkaampana etätyöskentelynä. Koko myyntitiimimme myy nyt entistä vaikuttavammin etänä.”

”Train the trainer ei aina ole paras ajatus. Olemme pieni ja dynaaminen myyntiyksikkö ja koin parhaaksi ratkaisuksi sen, että saamme kaikki kerralla saman tiedon. Aalto PRO oli hienosti järjestänyt koulutuksen niin, että meidät hartinglaiset jaettiin ryhmätöissä aina sopivasti eri ryhmiin, joka takasi sen, että saimme hyviä uusia näkökulmia muilta osallistujilta”, Ruonio huomauttaa.

Ruonio kertoo suosittelevansa mielellään osallistumista muillekin. 

”Koulutus maksaa itsensä pian takaisin tehokkaampana etätyöskentelynä. Koko myyntitiimimme myy nyt entistä vaikuttavammin etänä”, hän toteaa. 

”Ohjelmaan kannattaa ehdottomasti osallistua. Fiksusti neljään puolen päivän settiin jaettu opinto-ohjelma ei sido liikaa aikaa, ja ennakko- ja jälkitehtävät pystyi suorittamaan kohtuullisessa ajassa. Kannattaa lähteä mukaan avoimin mielin, teitpä millaista myyntityötä tahansa”, Ruonio kiteyttää.

Myy vaikuttavasti etänä -ohjelma