Kehitä johtamisosaamistasi ja tehosta vaikuttavuuttasi

Haluatko kehittää itsetuntemustasi johtajana ja parantaa ihmisten johtamisen taitojasi? Tarvitsetko tukea liiketoiminnan kasvun johtamiseen tai muutosjohtamiseen? Tekoäly, digitalisaatio ja datavetoisuus muokkaavat työn tekemisen tapoja ja päätöksenteon perusteita. Samaan aikaan johtajilta odotetaan arvolähtöistä suunnan näyttämistä, vastuullisuutta ja kykyä ajatella uudella tavalla.

Johtajana et pärjää pelkällä asiantuntemuksella – tarvitset myös strategista ajattelua ja kokonaisvaltaista näkemystä. Johtajuus on aktiivista uudistamista, tulevaisuuden rakentamista ja merkityksellisyyden luomista nopeasti muuttuvassa maailmassa. 

Tarjoamme korkeatasoisia johtamisen ja strategisen ajattelun koulutuksia, jotka valmistavat sinut kohtaamaan kompleksiset haasteet ja hyödyntämään uudet mahdollisuudet. Kehitä johtamistaitojasi ja haasta itsesi tarkastelemaan johtajuutta uusista näkökulmista.

Lataa tiedostoja

Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE auttaa organisaatioita selviytymään ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, geotaloudesta ja teknologian muutoksista. Systemaattinen lähestymistapamme auttaa ymmärtämään kutakin ilmiötä, hankkimaan työkaluja niiden analysointiin ja hyödyntämään näiden muutosten tarjoamia mahdollisuuksia. Tästä ladattavasta PDF-tiedostosta saat yleiskatsauksen systemaattisesta lähestymistavastamme.

Overview of Leading in Triple Transition Concept

pdf

You will find an overview of our systematic approach in this downloadable PDF file.

Millaista osaamisen kehittämistä etsit?

Näytä lisää ()
Näytä lisää ()
Näytä lisää ()

Johtaminen transitioiden aikakaudella

Aalto EE tarjoaa ainutlaatuisen ymmärryksen aikamme suurista muutosvoimista. Ratkaisumme soveltuvat kaikille organisaatiotasoille, ja niissä korostetaan toiminnallista oppimista ja elävien strategioiden nopeaa toteuttamista. Yhdistämme globaalit näkemykset ja paikallisen asiantuntemuksen pohjoismaisiin inhimillisyys- ja johtajuusarvoihin.

Innovatiivisten johtamisen kehittämisratkaisujen tarve

 

Aalto EE tarjoaa räätälöityjä koulutusohjelmia ja konsultointipalveluita johtamisen, strategian ja innovoinnin parantamiseksi. Ratkaisut on suunniteltu auttamaan organisaatioita saavuttamaan kestävää kasvua ja pitkän aikavälin menestystä.

Lue lisää

Si­towi­se edis­tää stra­te­gian to­teut­ta­mis­ta ja yh­te­näis­tä joh­ta­mis­ta­paa

“Sitowisen johtoryhmällä on hyvin kirkas ajatus siitä, miltä haluamme yrityksenä näyttää viiden vuoden päästä – ja selkeä strategia sille, kuinka tavoitteeseen päästään. Leadership Academyn avulla halusimme valuttaa näitä ajatuksia läpi organisaatiomme, erityisesti liiketoimintajohtoon."

Lue artikkeli

Des­tia ja Aal­to EE ovat ke­hit­tä­neet joh­ta­mis­ta yh­des­sä jo vuo­sia

”Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on ollut hyvin mutkatonta”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kiviniemi, joka johtaa vuonna 2023 historiansa parhaan liiketuloksen tehnyttä Destiaa. Destialle räätälöidystä Johtamiskortti II -valmennuksesta on tullut niin suosittu, että osa haluaisi suorittaa sen kahteen kertaan.

Lue artikkeli

Työystävästä pomoksi - miten pärjäät muutoksessa?

"Asiantuntijasta esihenkilöksi siirtyminen on työuran isoin identiteettisiirtymä", sanoo Jari Ylitalo. Vastuutehtävään valitun on tärkeää käsittää, että suhde kollegoihin muuttuu.

Lue artikkeli

Muutoksen hallinta edellyttää erinomaisia johtamistaitoja

Nopeasti muuttuvassa maailmassa muutoskyvykkyys on elintärkeää. Tarvitset poikkeuksellisen hyviä johtamistaitoja menestyäksesi kilpailluilla markkinoilla. Vahva johtajuus edellyttää syvällistä itsetuntemusta ja halua kasvaa. Menestyvä johtaja ymmärtää omaa johtamistapaansa, on avoin uusille ideoille, näkee muutoksen mahdollisuutena oppia ja kasvaa ja osaa johtaa sekä ihmisiä että rakenteita muutoksen keskellä.

Tuloksellinen ja vaikuttava johtajuus edellyttää ymmärrystä muutoksen ja siirtymän välisestä erosta. Vaikuttava johtaja

  • tunnistaa oman johtamistyylinsä
  • osaa valmentaa itseään ja muita muutoksessa.
  • hyödyntää konkreettisia työkaluja organisaatiomuutoksen läpivientiin.

Aalto EE antaa johtajille valmiudet

  • määritellä ja viestiä strateginen suunta
  • johtaa strategian toteutusta vaativalla, globaalilla markkinalla
  • vahvistaa uusia ajattelutapoja ja kehittyä vaativiin johtotehtäviin.

Tutustu kouluttajiimme

Joaquín Cava

Joaquín Cava on yliopistonlehtori Esade Business Schoolissa.

Eeva Vilkkumaa

Eeva Vilkkumaa toimii apulaisprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa hän opettaa liiketoiminnan analytiikkaan ja behavioristiseen päätösteoriaan liittyviä kursseja.

Vilkkumaa kehittää tutkimuksessaan matemaattisia malleja yritysten ja julkisorganisaatioiden päätöksenteon tueksi. Hänen keskeisiä osaamisalueitaan ovat portfoliopäätösanalyysi, monitavoiteoptimointi, epävarmuuksien mallinnus ja ryhmäpäätösprosessien fasilitointi. Viimeaikaisia sovelluskohteita ovat muun muassa skenaariopohjainen strategiatyö sekä terveydenhuollon resurssien kustannusvaikuttavat allokointi.

Vilkkumaa on perustajaosakas Swanlake Strategy Oy:ssä, joka tarjoaa konsultointipalveluilta yhdistäen asiakasymmärryksen, matemaattisen mallinnuksen ja strategiaosaamisen. Vilkkumaa on myös osakkaana Decision & Action Oy:ssä, joka on erikoistunut räätälöityyn päätöksenteon tukeen matemaattisia menetelmiä hyödyntäen.

Eeva Vilkkumaa on väitellyt tekniikan tohtoriksi vuonna 2014 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta, matematiikan ja systeemianalyysin laitokselta.

Saara Bange

Saara Bange on itsetuntemukseen, itsensä johtamiseen ja esimiehen vuorovaikutustaitoihin erikoistunut kouluttaja.

Saara Bange toimii Aalto EE:llä ratkaisukehityksestä vastaavana johtajana. Hän on koulutettu aivolähtöinen johtamisvalmentaja, sertifioitu EQi-tunneälykouluttaja, sertifioitu WorkPlace Big 5 -persoonallisuustyökalun konsultti, sertifioitu Hogan Personality –kouluttaja, sekä Resilience Alliance –kouluttaja. Hän viimeistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston johtamisen laitokselta aiheenaan työn muutos ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Saaran aihealueita kouluttajana ovat muun muassa itsetuntemus erityisesti tunneälyn, persoonallisuuden ja identiteetin kannalta, itsensä johtaminen, henkilökohtainen resilienssi, esimiehen vuorovaikutustaidot sekä valmentava esimiestyö. Saaran asiakkaat ovat arvostaneet hänen osallistavaa, innostunutta ja sitoutunutta tapaansa toimia, sekä hänen kykyään luoda monimutkaisistakin asioista ymmärrettäviä kokonaisuuksia. 

Ennen siirtymistään Aalto EE:lle Saara työskenteli vuosia viestinnän sekä johtamisen kehittämisen ja kouluttamisen tehtävissä Milttonilla. Tätä ennen hän toimi muun muassa tutkijana ja opettajana Aalto-yliopistossa johtamisen, markkinoinnin ja tuotantotalouden laitoksilla.

Ira Lange

Ira Y. Langen erityisosaamisalueena ovat työyhteisön ihmissuhteet ja tekijät, jotka vaikuttavat johdon ja asiantuntijoiden käyttäytymiseen ja vuorovaikutukseen.

Langen valmennusteemoina ovat johtajuus ja johtamisen käytännöt, tehokas ja toimiva tiimi sekä luottamuksen rakentaminen organisaatiossa. Viime vuosina hän on myös valmentanut haasteellisessa tilanteessa olevia johtoryhmiä toimimaan paremmin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Lange on kiinnostunut tarkastelemaan työyhteisöjen kognitiota, tunteita ja suorituskykyä ammatillisessa kontekstissa. Johtamisen kehittämisen rinnalla hän kouluttaa myös myyntiä ja asiakkuuksien johtamista pohjautuen hänen aikaisempaan kokemukseensa myynnin johtajana ja konsulttina. Valmennusten tukena hän tekee erilaisia arviointeja, tutkimuksia ja kyselyitä ja hän voi liittää kehittämisohjelmaan myös henkilökohtaisen coaching-osuuden.

Lange on valmentaja, toimitusjohtaja ja yrittäjä Q.motion Oy:ssä. Hänellä on 20 vuoden kokemus myynnin ja johtamisen asiantuntija-, kouluttaja- ja johtotehtävistä: Aspectum Consulting, Amos Partners, Bon Pankkiiriliike, AON Corporation.

Hän on suorittanut maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Lange on myös sertifioitu Business Coach ja tiimin rakentaja, TM. 

Pia Lappalainen

Dosentti Pia Lappalainen on erikoistunut tuottavuustutkimukseen, suorituksen mittaamiseen, henkilöstöjohtamiseen, johtamisviestintään, työhyvinvointiin ja konfliktin hallintaan.

Lappalainen on Aalto EE:n Senior Advisor ja hänellä on Maanpuolustuskorkeakoulussa Suorituksen johtamisen ja työyhteisön konfliktinhallinnan dosentuuri ja LUT-yliopistossa Suorituskyvyn johtamisen ja esimiesviestinnän dosentuuri. Sen lisäksi, että hän luennoi Aalto-yliopistossa, hän työskentelee ohjelmajohtajana Helsingin yliopistossa ja johtoryhmäkonsulttina yrityksissä. Hän toimii myös sovittelijana työelämän ristiriitatilanteissa.

Koulutukseltaan Lappalainen on tekniikan tohtori ja filosofian maisteri.

Timo Vuori

Timo Vuori on strategisen johtamisen professori (associate professor) Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa.

Hän on työskennellyt myös Hankenilla, INSEADissa ja Leeds University Business Schoolissa sekä osallistunut Stanford Universityn ohjelmaan. Hän on tutkinut strategian muodostamista useissa eri organisaatioissa yli 10 vuoden ajan ja kirjoittanut yli 60 artikkelia ja muuta työtä aiheesta. Vuori on myös kirjoittanut kirjan Elävä Strategia yhdessä Timo Ritakallion kanssa.

Useat hänen töistään ovat saaneet merkittävää kansainvälistä tunnustusta. Hänet tunnetaan parhaiten Nokiaa ja pelkoa käsitelleestä tutkimuksestaan, joka julkaistiin kansainvälisesti arvostetuimmassa johtamistutkimuksen lehdessä. Akateemisen työn lisäksi Timo on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten yritysten kanssa konsultointiprojektien kautta.

Olli-Pekka Pohjanmäki

Olli-Pekka Pohjanmäen erityisosaamisalueita ovat CRM-konsultointi, asiakkuusstrategiat, muutosjohtaminen ja suhdemarkkinointi.

Hän on suhdemarkkinoinnin teorian ja käytännön yhteen sovittaja, jonka työkokemukseen kuuluu asiantuntijaorganisaation johtamisen lisäksi vahva asiantuntijuus suhdestrategioiden rakentamisessa ja käyttöönoton suunnittelussa. Hänellä on vahva kiinnostus kilpailuetu -käsitteeseen ja sen löytämiseen strategisen ajattelun ja toisaalta konkreettisen arjen tasolla.

Tällä hetkellä Pohjanmäki toimii LähiTapiola-ryhmän markkinointijohtajana sekä Nordic 4sight Communities Oy:n partnerina ja toimitusjohtajana. Hän on aiemmin toiminut Aspectum Oy:lla partnerina ja toimitusjohtajana sekä professorina Kuopion yliopistolla.

Pohjanmäki on suosittu esiintyjä ja taitava luennoitsija, josta on mukava julistaa suhdemarkkinoinnin sanomaa eri foorumeilla.

Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Hän työstää parhaillaan väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolla.

Nina Granqvist

Nina Granqvist toimii professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Organisaatioiden ja johtamisen laitoksella.

Hänen erikoisalansa on uusien teknologioiden ja ideoiden siirtymät marginaalista valtavirtaan. Hän on teknologioiden ja markkinoiden synnyn sekä megatrendien ja disruptioiden asiantuntija.

Granqvist on tutkinut markkinoiden ja trendien kehitystä mm. nanoteknologian, aurinkoteknologian, kvanttitietokoneiden sekä uusien elintarviketrendien aloilla. Hän on konsultoinut monikansallisia yrityksiä liiketoiminnan uudistamisessa sekä tukenut start-up –yrityksiä toimintojensa skaalaamisessa. Granqvistin tutkimukset ovat voittaneet merkittäviä palkintoja (mm. Roland Calori Prize). Hänen tutkimuksiaan on julkaistu alan kovatasoisimmissa lehdissä (mm. Academy of Management Journal ja Organization Science).

Hänet valittiin Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun Vuoden tutkijaksi vuonna 2017. Tutkimustyönsä ohella Granqvist opettaa strategiseen johtamiseen, teknologiastrategioihin, ja toimialojen ja yritysten muutoksiin ja uudistumiseen liittyviä aiheita useissa johdon koulutusohjelmissa.

Tuomas Auvinen

Tuomas Auvinen on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani.

Auvisella on laaja kokemus luovien organisaatioitten ja yliopistokentän johtamisesta. Hän on toiminut mm. Suomen teatterit ry:n toimitusjohtajana, Kansallisteatterin hallintojohtajana sekä Sibelius-Akatemian rehtorina ja dekaanina. Hän on myös luovuuden ja innovatiivisuuden edistämiseen keskittyneen konsulttiyhtiö Creader Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.

Auvinen on kansainvälisesti arvostettu luennoitsija ja hänelle läheisin aihepiiri on innovaatiokulttuuri ja luovuuden johtaminen. Hän on viime aikoina suuntautunut erityisesti adaptiivisen johtamisen ja disruptiivisessa ympäristössä johtamisen alueille.

Auvisella on ollut lukuisia hallituspaikkoja Suomessa ja ulkomailla niin yhdistyksissä, säätiöissä kuin yrityksissäkin. Tällä hetkellä hän on Boardman Oy:n osakas ja hallituksen jäsen sekä Psycon Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hän on Suomen Elokuvasäätiön, Reflector Oy:n ja Myrskyvaroitus ry:n hallituksen jäsen.

Jari Ylitalo

TkT Jari Ylitalo toimii johtajuuden yliopistonlehtorina Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa sekä Aalto Ventures Programissa.

Hän opettaa erityisesti maisterivaiheen opiskelijoita johtajuuden, tiimityön ja itsensä johtamisen teemoissa.

Ylitalon pedagogisessa lähestymistavassa korostuu dialoginen ja voimavarakeskeinen näkökulma. Hän toimii myös työnohjaajana, valmentajana ja työyhteisösovittelijana. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus johtajien, johtoryhmien ja organisaatioiden valmentamisessa ja kehittämisessä sekä yrityksissä, että julkisissa organisaatioissa.

Tutkimuksessaan Ylitalo on keskittynyt johtajien ja johtajuuden kehittämiseen ja erityisesti ohjauksellisten, voimavarakeskeisten ja dialogisten kehittämistapojen vaikuttavuuden tutkimiseen. Lisäksi hän on tutkinut yritysten ja organisaatioiden välisten yhteistyö- ja kumppanuussuhteiden sosiaalista dynamiikkaa ja kehittämistä sekä verkostojohtamista ja verkostomaisen toimintatavan kehittämistä.

Ota meihin yhteyttä

Maria Karsten

Business Unit Director +358 10 837 3730 maria.karsten@aaltoee.fi

Elina Vasarinen

Relationship Manager 010 837 3856 elina.vasarinen@aaltoee.fi

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka