ESG – vastuullinen ja eettinen sijoitustoiminta
Tule kuulemaan ajankohtaista tietoa sijoitusmarkkinoilla tapahtuvista muutoksista!
Vastuullinen sijoittaminen on kasvattanut suosiotaan vahvasti viime vuosina. Vastuullisen sijoittamisen juuret vievät eettiseen sijoittamiseen. Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan ympäristöasioiden, sosiaaliseen vastuuseen liittyvien tekijöiden sekä hallintotapa-asioiden eli ns. ESG-asioiden huomioon ottamista sijoitustoiminnassa.
Seminaarin tarkoituksena on tarjota osallistujille mahdollisimman kattava kuva vastuullisen sijoittamisen taustoista, lähestymistavoista sekä käytännön sijoitusmahdollisuuksista jota muun muassa Green Bondit edustavat.
Ilmoittauduthan ajoissa, sillä seminaarin toteutus riippuu osallistujien määrästä. Päätös tehdään kahta viikkoa ennen seminaaria.
Seminaari striimataan ja siihen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä.
Kenelle?
Seminaari on suunnattu pankki-, rahoitus- ja sijoitustoiminnoissa työskenteleville toimihenkilöille, asiantuntijoille sekä päälliköille ja johtajille jotka haluavat päivittää osaamistaan sekä tietoa sijoitusmarkkinoilla tapahtuvista ajankohtaisista muutoksista.
Ohjelma
8.45 |
Aamukahvi |
9.00 |
Vastuullinen sijoittaminen – mitä se on?
|
9.40 |
Tauko |
9.50 |
Green Bonds – vihreä rahoitus
|
10.30 |
Tauko |
10.40 |
Rahastoliiketoiminnan vastuullisuuskäytännöt?
|
11.20 |
ESG-kysymysten tutkiminen, data ja työvälineet
|
12.00-12.15 |
Seminaari päättyy |
Ohjelman muutokset mahdollisia.