Kaupunkisuunnittelun johtaminen
Kaupunkisuunnittelun johtaminen on johtamista jatkuvassa muutoksessa. On vastattava jopa maailmanlaajuisiin kestävyyshaasteisiin ja huolehdittava valtuustokausittain päivittyvän kaupungin strategian toteutumisesta. Johdon on myös reagoitava usein yllättäviinkin suunnittelun myötä esille nouseviin konfliktitilanteisiin ja tuettava ja ohjattava henkilöstöä.
Kaupunkisuunnittelun johtaminen on ennen kaikkea prosessien ja ihmisten johtamista. Prosessit ovat vuorovaikutteisia sekä organisaation sisällä että suunnitteluun osallistuvien kumppaneitten välillä ja niissä korostuvat tilannetietoisuus, ennakointi ja suunnitteluprosessien resilienssi. On huolehdittava siitä, että digitalisoituva tieto virtaa ja että kaikki tieto on helposti saatavilla, jotta päästään tavoitteen mukaiseen lopputulokseen.
Prosessien johtaminen on olennaisesti myös ihmisten johtamista. Millainen on henkilöstön koostumus ja onko kaikkien paras osaaminen parhaassa käytössä? Millainen suunnittelukulttuuri organisaatiossa vallitsee ja miten johtaja voi vaikuttaa sen muotoutumiseen erityisesti nyt, kun suunnittelu digitalisoituu? Entä kuinka johtaja johtaa itseään?
Kaupunkisuunnittelun johtaminen -ohjelma kokoaa yhteen kaupunkisuunnittelun ja teknisen toimen johtajia keskustelemaan yhteisistä haasteista. Koulutuksesta saat konkreettisia välineitä kaupunkisuunnitteluorganisaation johtamiseen pitkäjänteisesti alati jatkuvan muutoksen sumussa. Ohjelman kouluttajat tuntevat kaupunkisuunnittelun erityiskysymykset ja näin muodostuu koulutuskokonaisuus, jota on vain harvoin tarjolla.

Ainutlaatuinen koulutus, jossa saat tehokkaassa paketissa tarvittavat opit kaupunkisuunnittelun johtamisesta.

Koulutuksen pilottiohjelma Tietojohtaminen kaupunkisuunnittelussa (2024) sai palautekeskiarvoksi 5,5/6. Ohjelmaa on edelleen kehitetty pilotista saatuihin palautteisiin perustuen.
Hyödyt
Ohjelma edistää kaupunkistrategioitten toimeenpanoa ja auttaa luomaan parempaa organisaatiokulttuuria antamalla välineitä kaupunkisuunnittelun prosessien ja henkilöstön johtamiseen.



Kenelle?
Ohjelma on suunniteltu kuntien ja kaupunkien kaupunkisuunnittelun ylimmälle johdolle ja päälliköille. He vastaavat tyypillisesti maankäytöstä ja kaavoituksesta, rakennusvalvonnasta, liikenteestä, joukkoliikenteestä sekä ympäristöpalveluista. Omalta osaltaan he vastaavat myös kunta- ja kaupunkistrategioitten toteutumisesta.
Ohjelmasta on hyötyä johtajille ja päälliköille, joiden tehtävänä on sovittaa yhteen kaupunkisuunnittelun moninaisia haasteita samalla kun he huolehtivat henkilöstönsä osaamisesta ja jaksamisesta.
Sisältö ja aikataulu
Ohjelmassa luodaan käsitteellistetty ymmärrys toimintatapojen uudistamiseen liittyvistä kysymyksistä (organisaatiokulttuurin muutoksen johtaminen, jaettavissa olevan tiedon olemus tietoyhteistyössä, tiedon kytkennät tavoitteellisuuteen ja viestintä) sekä opitaan Lahden kaupungin ja muiden kaupunkien tapausesimerkkien kautta. Ohjelman aikana opittua myös sovelletaan omaan kehittämiskohteeseen.
Ohjelmassa kaupunkisuunnittelun johtamisen haasteet on purettu kolmeen teemaan, joista jokaiselle on omistettu oma, vuorovaikutteinen päivänsä luokkaopetuksena. Varsinaisia koulutuspäiviä ennen toteutetaan puolen päivän mittainen online kick-off, joka auttaa osallistujia orientoitumaan ja jossa samalla voi tutustua toisiin osallistujiin jo etukäteen. Koulutuspäivien jälkeen on wrap-up, jossa käydään yhdessä läpi osallistujien omia kehittämishankkeita ja sitä, miten ohjelman aikana opittuja asioita viedään käytäntöön. Lisäksi omaa johtajuutta on halutessaan mahdollista kehittää Aalto EE:n tarjoamien verkkokurssien avulla.
Rakenne

Verkkotapaamiset
Aloitus- ja seurantatapaaminen verkossa

Lähitapaamiset
Kolmipäiväinen koulutusjakso Aalto EE:llä

Oma kehittämiskohde
Oman johtamishaasteen ratkaisun edistäminen
Koulutusjaksot
Kaupunkisuunnittelun kulttuurimuutos haastaa johtajat
Rakennetun ympäristön digitalisaatio on paljon enemmän kuin tekninen uudistus. Se on iso johtamishaaste, sillä digitalisaatio muuttaa kaupunkisuunnittelun työskentelytapoja ja työkulttuuria jokaisessa Suomen kunnassa. Lue Lahden kaupungin Johanna Palomäki ja Anna-Leena Rouhiaisen sekä Aalto EE:n Timo Heikkisen ajatuksista uudistuvasta lainsäädännöstä ja uudesta valtakunnallisesta rakennetun ympäristön RYHTI-tietojärjestelmästä.