Rakennusalalla on merkittävä rooli kestävän kehityksen pelurina. Rakennusten ja infran elinkaaressa merkitystä ei ole vain niiden käytön energiatehokkuudella, vaan materiaalien suunnittelusta lähtien.
Alkuvuodesta 2025 voimaan tuli uusi rakentamislaki. Vuoden 2026 alusta laki edellyttää hiilijalanjäljen arviointia ja vähentämistä. Myös materiaalien uudelleenkäyttö ja kierrätys korostuvat.
Painava ilmastokuorma
Islannin yliopistossa rakennus- ja ympäristötekniikan tiedekunnassa kestävän rakennetun ympäristön professorina työskentelevä Jukka Heinonen. Hän luennoi rakentamisen ympäristövaikutuksista ja haluaa kiinnittää opiskelijoiden huomion erityisesti materiaalivalintoihin.
– Meillä ymmärretään, että rakennettu ympäristö on keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen aiheuttajana, ja että se voisi olla myös ratkaisujen tuottaja. Huomio kiinnittyy kuitenkin usein rakennusten käyttövaiheeseen, eikä rakentamiseen. Jos ajattelemme vain rakennusten energiatehokkuutta, emmekä rakennusvaihetta ja materiaaleihin sitoutuneita päästöjä, epäonnistumme ympäristötyössä totaalisesti, hän toteaa.
Perinteisten rakennusmateriaalien tuottaminen aiheuttaa 15-20 prosenttia globaalista ilmastokuormasta. Kun yhtälöön lisätään käytön kuormituksen osuus, yhteiskuorma nousee 40 prosenttiin.
Uusia materiaaleja
Rakennusmateriaalien valinnalla on suuri merkitys ilmaston lämpenemisessä. Sementti mainitaan usein omana kategorianaan kasvihuonepäästöissä kahdeksan prosentin osuudellaan, mutta muun muassa teräs, alumiini ja asfaltti tulevat perässä.
– Materiaalien kohdalla puhutaan aivan valtavasta kuormasta, joka syntyy heti rakennusvaiheessa ja on jo valmistusvaiheessa lämmittämässä ilmakehää. Jos jatkamme näin, pelkästään rakentamisen päästöt ja rakennusmateriaalien sitoutuneet päästöt voivat yksin viedä meiltä koko hiilibudjetin, jos ei ihan kahteen asteeseen niin lähelle sitä, tämän vuosisadan aikana.
Heinosella on tarjolla puun lisäksi kiinnostavan kuuloisia vaihtoehtoja perinteisille materiaaleille: myselium, biobetoni- ja asfaltti sekä Volcanic Pozzolan eli tulivuoriperäinen hienojakoinen aine, jolla on sementin ominaisuuksia.
– Nämä eivät ole vielä laajamittaisessa tuotannossa. On myös mielenkiintoista nähdä, opimmeko tuottamaan laajamittaisesti materiaaleja, joihin pystytään sitomaan hiiltä enemmän kuin mitä niiden tuotanto aiheuttaa niin, että tuotamme suoraan esimerkiksi betonia ja terästä vastaavia materiaaleja.
Päivitetyt nyrkkisäännöt
Materiaalien tuottaminen on yksi asia, mutta rakennusalan ammattilaiset, konsultit ja muut päätöksiin vaikuttavat toimijat ovat avainasemassa tekemässä tarvittavia muutoksia.
Heinonen huomauttaa, että aiemmin totuutena pidetty nyrkkisääntö, jonka mukaan 10-20 prosenttia rakennusten ympäristövaikutuksista syntyy rakentamisvaiheessa ja käytöstä loput 80 prosenttia, ei enää nykyään eikä varsinkaan tulevaisuudessa pidä paikkaansa.
– Rakennusten energiatehokkuus ja energiatuotannon hiilidioksidi-intensiteetti paranee koko ajan. Uudempien rakennusten kohdalla tämä suhdeluku on yleisesti jo vähintään 50-50, ja voi olla vaikkapa 80-20 riippuen myös rakennuksen sijainnista. Islannissa, missä uusiutuvia energiamuotoja hyödynnetään paljon, suhdeluku voi olla jo 90-10.
Heinosen mukaan rakennusala voisi hiilibudjetin suurkuluttajana toimimisen sijaan luoda hiilibudjettia muille aloille, joilla on haastavampaa siirtyä kestävämpiin tapoihin, siirtymällä käyttämään hiiltä sitovia rakennusmateriaaleja.
– Moni voi sanoa, että se on utopia, mutta se on maailma, johon meillä olisi mahdollisuus siirtyä, jos me haluaisimme. Viimeiset vuosikymmenet rakennettu ympäristö on ollut tehokkain mekanismimme siirtää maahan sitoutunutta hiiltä taivaalle. Sen pitäisi kääntyä niin päin, että rakennetun ympäristön pitäisi nopeasti alkaa sitoa hiiltä itseensä enemmän kuin mitä sen tuottaminen ja käyttäminen aiheuttaa.
