Voiko johtaa ilman auktoriteettia? Onko johtaminen yhtä kuin johtaja vai johdetaanko meitä myös muulla tavalla? Millaista on hyvä johtajuus ja mitä tapahtuu ilman johtajuutta? Mikä on johtamisen funktio?
Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin, kun Kulosaaren lukion toisen luokan yhteiskunta- ja talouslinjan oppilaat kokoontuivat Aalto EE:n ja Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tarjoamaan räätälöityyn johtamisen työpajaan Otaniemessä.
Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Jari Ylitalo ja yliopistonlehtori Risto Sarvas fasilitoivat interaktiivisen työpajan tiedonhaluisille oppilaille. Oppilaat osallistuivat aktiivisesti pienryhmäpohdintoihin ja jakoivat ajatuksiaan koko ryhmälle.
![]() |
|
| Jari Ylitalo ja Risto Sarvas kävivät läpi oppilaiden ajatuksia johtamisesta ja johtajuudesta. |
Ville Kohvakka, Kulosaaren lukion yhteiskunta- ja talouslinjan vastuuopettaja, totesi, että työpaja täydensi hänen vetämäänsä opintojaksoa erinomaisesti. Samojen aiheiden äärelle on pysähdytty jo aiemminkin. Universaaleja totuuksia ja vastauksia kaikkiin johtamiseen liittyviin avoimiin kysymyksiin ei edelleenkään saatu.
”Moniin kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia, vaan niitä voidaan tarkastella useista näkökulmista. Samat aiheet ovat relevantteja vuodesta toiseen”, totesivat Jari Ylitalo ja Risto Sarvas.
He selittivät, että ”johtaminen” on laajempi ja moninaisempi ilmiö kuin ”johtaja” ja että johtaminen tapahtuu aina suhteessa muihin ihmisiin – yhteisöllisesti. Oppilaat päättelivät, että johtajan vuorovaikutus-, viestintä- ja tunnetaidot sekä yhteisten tavoitteiden selkeys, realistisuus ja muiden menestyksellinen sitouttaminen yhteisiin tavoitteisiin ovat hyvän johtajuuden edellytyksiä. ”Pakottaminen” ja ”määräily” saattavat toimia hetken, tietyssä tilanteessa, mutta vaikuttavampaa ja kestävämpää on empaattinen, tunneälykäs johtaminen. Tärkeää on halu ymmärtää toisiaan, keskustella avoimesti keskenään yhteisistä päämääristä ja siitä, miten myös itse toivoo tulevansa johdetuksi.
![]() |
|
| Ville Kohvakka on Kulosaaren lukion yhteiskunta- ja talouslinjan vastuuopettaja. |
Oppilaat olivat yhtä mieltä siitä, että johtajia ja johtajuutta tarvitaan monissa tilanteissa, kuten arjessa, koulussa, työpaikoilla ja harrastuksissa. Ilman johtajuutta ideat jäävät helposti vain ajatuksiksi eikä mitään tapahdu.
Puheissa nousivat esiin myös ajatusjohtajuus, mielipidevaikuttajat, tekoäly ja vastuullinen johtaminen. Todettiin, että on olemassa myös kyseenalaista ja harhaanjohtavaa vaikuttamista ja toisinaan johtamisen ja manipuloinnin raja voi olla häilyvä.
”Oppilaiden kanssa tunti sujui nopeasti ja aika tuntui loppuvan jopa hieman kesken. Keskusteltavaa ja kysymyksiä olisi ollut enemmänkin sekä oppilailla että asiantuntijoilla”, kommentoi tilaisuuden järjestänyt Aalto EE:n asiakkuusjohtaja Bella Sillman.
|
|
|
![]() |
|
|
Luokkahuoneessa käy innostunut puheensorina. Kulosaaren lukion yhteiskunta- ja talouslinjan oppilaille on juuri annettu johtamisen työpajan ensimmäinen kysymys pienryhmässä käytäviin keskusteluihin. |



