Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Hankalia tilanteita oppii ajattelemaan niin päin, että mitä voisin oppia tästä.”

Daniel Rigas
Player Experience, Learning-Knowledge-Quality Lead, Supercell

Jatkuva uuden oppiminen kannattaa, koska opiskellessa oppii ajattelemaan jotain, mitä ei ole ajatellut aiemmin, päätyy keskustelemaan asioista, joista ei ole puhunut aiemmin, tulee lukeneeksi asioista, joihin ei ole tutustunut aiemmin ja saa tätä kautta työkaluja ja taitoja tehdä oma työ paremmin kuin ennen.

Näin kuvaa jatkuvaa oppimista Supercellilla pelaajakokemuksesta vastaava johtaja Daniel Rigas.

Hän hahmottaa uuden oppimisen syklinä: opiskelu, käytännön kokeilu, kokemuksista saatujen oppien analysointi, hienosäätö, uusi kokeilu, vaikutusten mittaaminen ja arviointi – ja taas uuden oppiminen. Oppimissykleistä on kehitetty erilaisia teorioita, mutta Rigas kuvaa teorian sijaan omaa kokemustaan.

”Kun opiskelee koko ajan uutta, oppii navigoimaan eri konteksteissa ja tilanteissa.”

Rigas kuvaa uuden oppimista oven aukaisemisena uuteen maailmaan. Viimeisimpänä hän on opiskellut rahoitusta.

”Se on kuin oppisi uuden kielen”, hän sanoo. ”Olin aiemmin fokusoinut eniten ihmisiin, nyt tuntuu, että mielessä on ovi auki myös numeroille. Olo on ihan että wau, tätä en ole aiemmin tajunnut. Se on ällistyttävä tunne.”

Rigas kertoo lataavansa koneelleen eri yritysten tilinpäätöksiä. Kun numeroita ymmärtää, ne alkavat puhua. Samalla on syttynyt kiinnostus ymmärtää niitä paremmin. ”Katson omaakin yritystä nyt kokonaisvaltaisemmin, näen omistajan näkökulman, en vain omaa siiloani.”

Kyse ei ole siitä, että Rigas haluaisi siirtää fokusta ihmisistä rahaan. Opiskelu auttaa näkemään useita asioita yhtä aikaa. Se on tosiaan kuin uuden kielen oppiminen. Vanhat taidot eivät unohdu, rinnalle tulee uusia, ja maailma avautuu monimuotoisempana.

”Minulla on rahoitukseen vasta pieni kosketus, olen päässyt kiinni siihen maailmaan. Alku sai ruokahalun kasvamaan ja aion jatkaa opintoja.”

Jatkuvaa oppimista voi kuvata myös karttana, Rigas ajattelee. Kuljet jatkuvasti uusiin paikkoihin, syvennyt johonkin kohtaan, opit uutta, saat uusia näkökulmia ja jatkat matkaa vähän erilaisena kuin aiemmin.

Rigas sai hiljattain loppuun Aalto EE:n MBA-opinnot. Opintoihin kuuluu oman oppimisen reflektointi ja oppimispäiväkirjan pitäminen. Työn ohessa opiskelu ei ole ollut yhtä juhlaa. Aikataulujen kanssa tasapainoilu on stressaava ja välillä työt valvottavat öisin.

Ratkaisu kuormitukseen ei ole opintojen lopettaminen, vaan oppien vieminen käytäntöön. ”Kun opiskelee esimerkiksi itsensä johtamista, tulee tietoiseksi hankalista tilanteista ja alkaa tajuta, miten ne kannattaa hoitaa: mikä toimii ja mikä ei.”

Kokemus auttaa kääntämään pelot ja epävarmuudet uteliaisuudeksi, Rigas sanoo. ”On niin paljon asioita, joita emme ymmärrä. Pitää löytää sellainen tapa olla ja elää, että on koko ajan avoinna oppimaan uutta. Hankalia tilanteita oppii vähitellen ajattelemaan niin päin, että mitä voisin oppia tästä.”

Tutustu muihin asiakastarinoihimme ja liity kaltaistesi joukkoon

Aalto MBA -ohjelma