Aalto MBA –päiväkirja osa 7: Arki Australiassa sisältää paljon työtä ja sopivasti surffausta

Kai Rönnberg siirtyi keväällä Outotecin Sydneyn konttorille töihin markkina-alueen palvelujen johtajaksi.

Paula Salovaara, 02.10.2017

Read this in English

Kevätflunssa on ohitettu Australiassa ja Kai Rönnberg on täynnä virtaa. “Päivien pääpaino on tukevasti työn tekemisessä mutta olen pelannut golfia, rantalentistä ja surffilautakin on jo ostettuna”, raportoi Rönnberg tilannetta. Hän siirtyi keväällä Outotecin Sydneyn konttorille töihin markkina-alueen palvelujen johtajaksi. Uudet työtehtävät, työkaverit ja kotikaupunki tuntuvat jo tutuilta.

Elokuussa Rönnbergin MBA -opinnot edistyivät parin harppauksen verran Singaporessa, Aalto Executive Summitissa.  Summit on Aalto EE:n jokavuotinen viikon mittainen tiivis usean modulin opetusjakso, joka pidetään vuorovuosin Suomessa ja Singaporessa. EMBA- ja MBA -opiskelijoiden on mahdollisuus suorittaa summitin aikana monta modulia ja tavata muiden kurssien väkeä.

Strategia on toimiva vasta kun se testataan käytännössä."

Rönnberg on tyytyväinen viikon antiin ja kiittelee eniten “Executing strategy in uncertainty” -modulia, joka tarjosi paljon evästä ja ymmärrystä meneillään olevaan Outotecin uuden strategian jalkauttamisessa. Tärkein oppi modulista kiteytyy ajatukseen siitä, että strategia on toimiva vasta kun se testataan käytännössä. Professori Rebecca Homkesin käytännöläheisistä esimerkeistä Rönnberg antaa erityismaininnan.

Viikon aikana ohjelmassa oli opintoja otsikoilla Leading for growth, Global key account management ja Succeeding in digital landscapes. Rönnbergin arvosana viikolle on “Hyvä setti”. Iltatilaisuuksista tarttui mukaan myös hyviä kontakteja.

Opiskelu ulkomaankomennuksen ohessa vaikuttaa toimivan, vaikka lähtiessä Rönnberg joutui pohtimaan kuviota huolella."

Opiskelu ulkomaankomennuksen ohessa vaikuttaa toimivan, vaikka lähtiessä Rönnberg joutui pohtimaan kuviota huolella. Edellisviikolla hän on MBA-ryhmänsä kanssa saanut Business project -osion maaliin ja tyytyväinen hyrinä onnistuneesta hankkeesta kuuluu puhelinlinjaa pitkin.

Ryhmät tekevät projektissa valituille yhtiöille kehitysehdotuksen. Rönnbergin ryhmä teki projektin Outotecille otsikolla ”How to optimize utilisation of blue collar labor in Outotec”. Parasta oli ryhmän henki ja oppiminen: “Oli upeata nähdä kuinka neljässä kuukaudessa ryhmä oppi kaivosteollisuudesta niin paljon, että pystyi esittämään monta hyvää ehdotusta, joista osa otetaa nyt otetaan käytäntöön.”

Rönnberg oli mukana Skypen välityksellä, kun työ esiteltiin Outotecille. Hän iloitsee yhtiön johdon kiinnostuneesta vastaanotosta, ja kertoo että MBA-ryhmän jäseniin on parin kuukauden pakertamisen aikana tarttunut jo vähän kaivosslangia. Hanke on selvästi ollut hyödyksi kaikille osapuolille.

Marraskuussa opinnot tuovat Rönnbergin Suomeen Business simulation -moduulin ajaksi. Sen jälkeen jäljellä on vain yksi kurssi ja sitten valmistuminen häämöttää keväällä.

Ehdottomasti oli hyvä päätös lähteä! Vedän nyt ensimmäistä kertaa sadan hengen organisaatiota, työ on uutta täynnä, opin joka päivä paljon.”

Mutta ensin edessä on kevät ja tervetullut arki omassa kodissa, Australiaan mukaan muuttaneen tyttöystävän kanssa.

Arvaan vastauksen, mutta kysytään silti: oliko hyvä päätös lähteä? “Ehdottomasti!  Vedän nyt ensimmäistä kertaa sadan hengen organisaatiota, työ on uutta täynnä, opin joka päivä paljon.” 

Kai Rönnberg työskentelee Outotecillä, tittelillä Vice President, Services, South East Asia Pacific. Rönnberg aloitti Aalto MBA -ohjelmassa alkuvuodesta 2016  ja hän valmistuu vuoden 2018 alussa. Opintojen edetessä Rönnbergin mietteitä ja kokemuksia seurataan MBA päiväkirja -sarjassa.

Koko päiväkirja-sarja:

Aalto MBA –päiväkirja osa 7: Arki Australiassa sisältää paljon työtä ja sopivasti surffausta

Aalto MBA –päiväkirja osa 6: Uusi työ Australiassa: ”Nyt on käyttöä johtamisopeille”

Aalto MBA –päiväkirja, osa 5: Taisimme ratkaista ongelmia

Aalto MBA -päiväkirja osa 4: Korporaatiossakin voi olla ketterä

Aalto MBA –päiväkirja osa 3: Rahoitusmalleja, ryhmätöitä ja haikea hetki

Aalto MBA –päiväkirja osa 2: Esimies odottaa uutta ajattelua

Aalto MBA -päiväkirja osa 1: Opinnoista energiaa ja innostusta

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Aalto MBA –päiväkirja osa 7: Arki Australiassa sisältää paljon työtä ja sopivasti surffausta

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on aikakauslehtimäinen kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Tietojasi käytetään markkinointitarkoituksiin. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tämän. Katso tietosuojalauseke.