Haku / ilmoittautuminen

Toteutusmuoto

Toistuvuus

Paikka

Kieli

Laajuus

EU-taksonomia – kestävyysluokittelun kriteeristön vaikutukset finanssialalle

Sääntelyn soveltamisella kohti vihreämpiä sijoitus- ja rahoituspäätöksiä

Yksi kestävän rahoituksen keskeisimmästä sääntelyistä, EU-taksonomia, astui voimaan vuoden 2022 alusta ja laajenee entisestään vuonna 2023. Taksonomian tarkoituksena on tukea kestävän kehityksen tavoitteita luomalla luokittelujärjestelmän kestäville sijoituskohteille. Taksonomia velvoittaa muun muassa pankit arvioimaan asiakkaiden ja sijoituskohteiden kestävyyttä. Lisäksi se lisää läpinäkyvyyttä ja pyrkii vähentämään viherpesun riskiä.

Vaikka luokittelujärjestelmän on tarkoitus helpottaa finanssialan toimijoiden arviointia kestävistä sijoitus- ja rahoituskohteista, liittyy taksonomian soveltamiseen useita käytännön kysymyksiä, joihin päivän aikana syvennymme. Seminaarissa kuulemme taksonomian viimeisimmistä muutoksista, aikataulusta, velvoitteista sekä raportoinnista. Lisäksi tarkastelemme aihetta käytännön soveltamisen kautta niin rahoitus- kuin sijoituspäätöksien kontekstissa.

Ilmoittaudu  Kysy lisätietoja

Kenelle?

Seminaari on suunnattu finanssialalla ja etenkin pankkisektorilla EU-taksonomian kanssa työskenteleville legalin, compliancen ja riskienhallinnan asiantuntijoille. Seminaari soveltuu myös ESG- ja luottoriskianalyytikoille sekä yleisesti rahoitus- ja sijoituspäätösten parissa työskenteleville henkilöille.

Päivästä hyötyvät myös muut asiantuntijat päälliköt ja johtajat, joiden on hyvä ymmärtää EU-taksonomian käytännön soveltamisesta finanssialla.

Sisältö

Seminaarissa tarkastelemme EU-taksonomian sisältöä, kehitystä ja aikataulua. Iltapäivään osuudessa syvennymme taksonomian käytännön soveltamiseen rahoitus- ja sijoituspäätösten näkökulmasta. Kuulemme muun muassa, miten EU-taksonomia vaikuttaa rahoituspäätösten riskien arvioimiseen ja hinnoitteluun sekä millaisia vaikutuksia sillä on eurooppalaisiin Green Bond -standardeihin. Osallistujat pääsevät myös pohtimaan taksonomian käytännön toteuttamisen liittyviä kysymyksiä.

Ohjelma 

8.30 Aamupala

9.00

Tervetuloa ja seminaarin avaus

9.05

 

Mitä EU-taksonomiasta pitää tietää nyt?

  • Viimeisimmät muutokset, aikataulu ja sisältö pankkisektorin näkökulmasta
  • Velvoitteet ja raportointi

Milla Kouri, neuvotteleva virkamies, Valtiovarainministeriö 

10.20

Tauko

10.30

 

EU-taksonomia & yritysrahoituspäätökset ja -riskit

  • Käytännön vaikutukset (mm. energiatodistukset, vedenkulutus) 
  • Mitä katsoa taksonomian valossa rahoituspäätöstä ja hinnoittelua? Entä millaisia vaikutuksia taksonomialla on riskienarviointiin? 

Asko Siintola, Head of ESG, OP Corporate Bank

11.45

Lounas

12.45

EU-taksonomia ja sijoituspäätökset

  • Mikä oikeastaan on vihreä sijoituskohde
  • Ydinvoima ja maakaasu taksonomialuokittelussa
  • Vaikutukset Green bond standardeihin
  • Sijoitustuotteisiin liittyvät taksonomian mukaiset tiedonantovelvoitteet

Jarkko Syyrilä, Executive Advisor on ESG, Nordea Asset and Wealth Management 

14.00

Iltapäiväkahvit ja vapaaehtoista verkostoitumista osallistujien kesken

15.00

Seminaaripäivä päättyy

 

Ohjelman muutokset mahdollisia.

Kustannukset ja ilmoittautuminen