-
Aalto EE ja Hintsa Performance järjestivät F1 -viikonloppuna aamiaistilaisuuden Aalto EE:n Singaporen toimistolla.
-
Tapahtuma oli suunnattu johtajille ja yrityspäättäjille.
-
Tapahtumassa keskusteltiin muun muassa palautumisen merkityksestä.
Yritysmaailmassa järjestelmät on usein rakennettu tuottavuuden, tehokkuuden ja aikataulujen ympärille. Urheilun huippusuorittajat kuitenkin tietävät, ettei palautuminen ole ylellisyys vaan kehittymisen edellytys: se tuo energiaa, keskittymiskykyä ja resilienssiä. Uudistuminen puolestaan ruokkii luovuutta ja kasvua.
Muun muassa tästä puhuttiin Hintsa Performancen Aalto EE:n Singaporen toimitiloissa järjestämässä aamiaistilaisuudessa. Aalto EE:ltä paikalla olivat toimitusjohtaja Tom Lindholm Suomesta, Esther Hoon, Angelitta Khine ja Rayshmar Janani Singaporen-toimistolta.
Keskustelua vetivät Annastiina Hintsa ja Maria Krajewska-Olkkonen.
”Erityisesti yksi viesti keskustelusta jäi mieleen: sekä liike-elämässä että Formula 1:ssä palautuminen on kestävän huippusuorituksen perusta”, Tom Lindholm sanoo.
Singaporen-vierailunsa aikana hän kävi useita keskusteluita siitä, miten pohjoismainen johtajuus ja suomalainen teknologia- ja muotoiluosaaminen resonoivat vahvasti alueella.
”Oli myös innostavaa viettää aikaa kollegoidemme kanssa uudessa toimistoissamme.”
|
|
|
”Miten johtajat voisivat rakentaa järjestelmiä, jotka mahdollistavat sekä palautumisen että uudistumisen ja sitä kautta yltää aidosti kestäviin huippusuorituksiin?”, kysyi Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholm. |
![]() |
| Kuvassa Maria Krajewska-Olkkonen, Annastiina Hintsa, Robbie Anderson, Matti Kontsas Hintsa performancelta. |
![]() |
| Paneelissa keskustelivat Annastiina Hintsa, Robbie Anderson and Matti Kontsas. |
![]() |
| Hintsa performancen Maria Krajewska-Olkkonen avasi tilaisuuden Aalto EE:n toimistolla Singaporessa. |
![]() |
| Tapahtumassa oli kaksi F1-simulaattoria, joissa osallistujat pääsivät kokemaan "aidon kisan" Singaporen radalla. |
![]() |
| Angelitta Khine, Esther Hoon, Tom Lindholm ja Rayshmar Janani Aalto EE:n Singaporen-toimistolla. |





