Kiinnostus yritysjärjestelyihin kasvaa edelleen

Korona-aikana yritysjärjestelyitä on toteutettu vilkkaasti ja Aalto EE:n ohjelmaan ilmoittautui osallistujia enemmän kuin koskaan aiemmin.

Jonni Junkkari ja Tapio Koivumäki

Annika Rautakoura, 11.06.2021

Maaliskuussa 2020 ympäri maailmaa levinnyt koronaviruspandemia aiheutti epävarmuutta maailmantalouteen. Monet yrityskaupat jäädytettiin ja tulevaisuus näytti synkältä. Yritysjärjestelyt kuitenkin piristyivät nopeasti toukokuun jälkeen, ja syksy oli erittäin kiireinen Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) Mergers and Acquisitions -ohjelmassa.

"Koronavirus ei ole vaikuttanut maailmantalouteen niin paljon kuin pelkäsimme", toteaa Mergers and Acquisitions -ohjelman johtaja Jonni Junkkari. "Ohjelman kysyntä on ollut itse asiassa suurempaa kuin ennen pandemiaa, sillä ilmoittautujia on ollut ennätysmäärä."

Tietyillä toimialoilla yritysjärjestelyt ovat olleet huipussaan, paljastaa operatiivisista yritysjärjestelypalveluista Suomessa vastaava Deloitten Operational M&A Advisory Leader Tapio Koivumäki. Hän on myös yksi ohjelman luennoitsijoista. "Pääomasijoittajat ovat olleet hyvin aktiivisia, ja erityisesti teknologian, infran ja biotieteiden toimialat ovat olleet nousussa."

Yritysjärjestelyt siirtyivät verkkoon

Kun pandemia alkoi, ohjelmassa toteutettiin joitain muutoksia.

Pandemialla oli mahdollisia vaikutuksia yritysjärjestelyiden ostajapuoleen. Sen vuoksi ohjelmaan lisättiin divestointia käsitteleviä osuuksia, joista olisi hyötyä yrityksille siltä varalta, että niiden olisi myytävä vähemmän tärkeitä liiketoimintojaan. "Nyt kuitenkin tiedämme, että maailmantalous ei romahtanut ja että yritysjärjestelyt ovat käyneet vilkkaina niin myyjä- kuin ostajapuolella", Junkkari toteaa.

Ohjelmassa hyödynnettiin myös etäopiskelua. Koivumäen integraatiota käsittelevä luento toteutettiin hybridinä niin, että Koivumäki ja osa yleisöstä olivat paikan päällä kun taas toinen luennoitsija Ruotsista ja loput yleisöstä osallistuivat etänä. "Etäluento sujui hienosti ja palaute on ollut erittäin positiivista."

Koivumäki huomauttaa, että yritysten on täytynyt toimia etäympäristöissä jopa monimutkaisissa yritysjärjestelyissä. "Olemme toteuttaneet monta projektia alusta loppuun asti etänä, mikä olisi ennen pandemiaa kuulostanut uskomattomalta."

Pandemia on myös pakottanut yrityksiä arvioimaan uudelleen portfoliotaan ja määrittelemään pääliiketoimintansa uudelleen. "Tämän seurauksena yritykset tekevät aktiivisesti sekä divestointeja että yritysostoja", Koivumäki kertoo.

Henkilökohtaisia tapaamisia

Vaikka etäviestintä ei ole aiheuttanut ongelmia yritysjärjestelyissä, tulevaisuudessa on näkyvissä muutakin kuin etätapaamisia. Koivumäki tähdentää, että kasvokkain keskusteleminen on tärkeää.

"Etäyhteydet ovat toimineet hyvin, mutta uskon, että palaamme osittain vanhoihin tapoihin ja toteutamme ensimmäiset tapaamiset kasvokkain", Koivumäki kertoo.

Esimerkiksi johtamisvalmiuksien arviointi ja luottamuksen rakentaminen fuusion alkuvaiheessa on haastavaa. "Näissä asioissa vaaditaan edelleen henkilökohtaista otetta."

Yhteistyötä kolme vuotta

Deloitte ja Aalto EE ovat tehneet yhteistyötä ohjelman parissa nyt kolme vuotta.

"Deloitten tarjooma täydentää ohjelmaamme erinomaisesti. Ohjelmassamme on mukana muutamia heidän parhaista asiantuntijoistaan, joilla on hyvin spesifiä erityisosaamista", Junkkari kertoo. "Osallistujamme saavat tuoreinta tietoa markkinoilta ja oppivat taitoja, joita he voivat hyödyntää käytännössä."

Ohjaajana Koivumäki on ollut myös tyytyväinen motivoituneisiin osallistujiin, jotka tulevat ohjelmaan usein ammatillisen kehittymisen eivätkä huvin vuoksi. "Erityisesti integraatioihin on panostettu paljon enemmän viimeisen 10 vuoden aikana", Koivumäki toteaa. "Ihmiset ovat paljon tietoisempia tästä alasta, ja kiinnostus Aalto EE:n ohjelmaan on selkeä merkki tästä."

Yritysjärjestelyiden toteuttaminen voi todella vauhdittaa urakehitystä tai katkaista sen, Junkkari huomauttaa. Panokset ovat aina korkeat. Ohjelma kattaa koko yritysjärjestelyiden elinkaaren ja tarjoaa yritysjohdolle kaiken tarvittavan tiedon. "Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi ohjelmaan."

Aalto EE:n Mergers and Acquisitions -ohjelma antaa osallistujalle jäsennetyn käsityksen yritysjärjestelyprosessista sekä välineet ja taidot, joita prosessin eri vaiheiden onnistunut toteutus edellyttää. Lue lisää

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Kiinnostus yritysjärjestelyihin kasvaa edelleen

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka