Sitowise Group Oyj on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo, joka mahdollistaa vastuullisempaa ja älykkäämpää kaupunkikehitystä ja sujuvampaa liikkumista.
Sitowise on kasvanut viime vuosina vauhdikkaasti. Kun yritys syntyi vuonna 2017 Sito Oy:n ja Wise Group Finlandin fuusiossa, talossa oli noin 800 asiantuntijaa. Nyt heitä on noin 2100.
Sitowisen strategia vuosille 2023–2025 keskittyy innovaatioihin, vastuullisuuteen ja tehokkuuteen. Sen myötä syntyi idea luoda Sitowise Leadership Academy vahvistamaan Sitowisen liiketoimintajohdon strategisen johtamisen kyvykkyyttä.
“Sitowisen johtoryhmällä on hyvin kirkas ajatus siitä, miltä haluamme yrityksenä näyttää viiden vuoden päästä – ja selkeä strategia sille, kuinka tavoitteeseen päästään. Leadership Academyn avulla halusimme valuttaa näitä ajatuksia läpi organisaatiomme, erityisesti liiketoimintajohtoon”, kertoo henkilöstön kehittämispäällikkö Kirsikka Sarkeala.
Sitowisen strategiassa on määritelty ensimmäistä kertaa yrityksen toiminnan merkitys: Empowering passionate experts to solve complex challenges. Se toimi ohjenuorana, kun ylin johto pohti Sitowise Leadership Academyn tavoitteita.
”Arvopohjainen johtaminen on yksi ehdottomista vahvuuksistamme. Siihen liittyy olennaisesti psykologisesti turvallisen ilmapiirin luominen: se, että jokainen saa tulla Sitowiselle töihin juuri sellaisena kuin on”, toimitusjohtaja Heikki Haasmaa tähdentää.
”Halusimme voimaannuttavan valmennuksen, joka auttaisi meitä luomaan avointa ja hyvää toimintaympäristöä, toimimaan entistä vahvemmin yhtenä tiiminä ja toteuttamaan strategiaamme”, Heikki Haasmaa kiteyttää.
Leadership Academyn tavoitteeksi asetettiin liiketoimintajohdon strategisen johtamisen kyvykkyyden vahvistaminen ja valmentavan johtamisen parhaiden oppien jalkauttaminen.
”Samalla halusimme uusia työkaluja, käytäntöjä ja toimintamalleja myynnillisyyteen: siihen, miten ymmärrämme asiakkaiden tarpeita tänään ja huomenna ja tuotamme asiakasarvoa”, Heikki Haasmaa sanoo.
Aalto EE oli helppo valinta
Sitowise lähetti tarjouspyynnön räätälöidystä valmennuksesta viiteen yliopistoon. Aalto EE erottui edukseen jo ensimetreillä.
Korkea laatu, idearikkaus ja Aalto EE:n into kehittää juuri meidän näköisemme koulutusohjelma erottui vahvasti koko prosessin ajan.
“Olimme koonneet tarjouspyyntöön lähtöajatuksemme ja maininneet, että ideat ovat tervetulleita. Aalto EE:n tarjous oli aivan omaa luokkaansa. Heillä oli loistavia ideoita, jotka veivät ajatuksemme kokonaan uudelle tasolle”, Kirsikka Sarkeala kertoo.
Neuvotteluja jatkettiin vielä muutaman muunkin toimijan kanssa, mutta Aalto EE oli lopulta helppo valinta.
”Korkea laatu, idearikkaus ja Aalto EE:n into kehittää juuri meidän näköisemme koulutusohjelma erottui vahvasti koko prosessin ajan. Minuun teki ison vaikutuksen se, että he halusivat aidosti tutustua meihin ihmisinä ja organisaationa ja ymmärtää tarpeitamme”, Kirsikka Sarkeala toteaa.
Sitowisen ja Aalto EE:n yhdessä luoma Sitowise Leadership Academy rakentuu neljästä moduulista: Leading Strategy and Culture, Sales Excellence and Commercial Mindset, Leading Tomorrow’s Business ja Coaching Leadership.
”Ensimmäisessä moduulissa keskitytään jalkauttamaan Sitowisen strategiaa, vahvistamaan liiketoimintajohdon strategista ajattelua ja haluttua organisaatiokulttuuria”, Kirsikka Sarkeala sanoo.
”Seuraavaksi osallistujat kehittävät myynnillistä ajatteluaan ja keinoja tuottaa lisäarvoa asiakkaillemme. Kolmannessa moduulissa suunnataan katse liiketoiminnan tulevaisuuteen ja megatrendeihin, ja lopuksi syvennytään valmentavaan johtamiseen, viestintään ja psykologisesti turvallisen työympäristön vaalimiseen”, Kirsikka Sarkeala jatkaa.
Valmennus tarjosi lukuisia ahaa-elämyksiä. Muun muassa se resonoi vahvasti, että volatiilissa ympäristössä organisaation resilienssikyvyn rakentaminen on yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä.
Sitowisen johtoryhmän laatimat ajankohtaiset bisnescaset ovat koulutusohjelmassa isossa roolissa.
”Osallistujat ratkaisevat Leadership Academyn aikana useita konkreettisia käytännön haasteita pienryhmissä. Tuloksia esitellään lopuksi johtoryhmälle leijonanluola-tyyppisessä tilaisuudessa”, Kirsikka Sarkeala kertoo.
Erinomainen koulutuskokemus
Ensimmäinen Sitowise Leadership Academy toteutettiin 2023-2024. Koulutusohjelmaan osallistunut Service Director Anne Mikkola kuvailee valmennusta erinomaiseksi.
”Kaikesta näki, että Aalto EE:llä on valtava määrä osaamista ja toistoja takana. Laatu oli hiottu huippuunsa. Jokainen kouluttaja oli aidosti innoissaan omalla persoonallisella tavallaan ja se innostus tarttui meihin”, Anne Mikkola sanoo.
”Valmennus tarjosi lukuisia ahaa-elämyksiä. Muun muassa se resonoi vahvasti, että volatiilissa ympäristössä organisaation resilienssikyvyn rakentaminen on yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä. Olen pohtinut paljon sitä, kuinka voin rakentaa resilienssiä työntekijäystävällisellä tavalla”, Anne Mikkola kertoo.
Henkilökohtaisesti vaikuttavin kokemus Mikkolalle oli keskittyä aina kahdeksi päiväksi kerrallaan eri aihepiireihin, mikä mahdollisti isompien kehityskaarien ja havaintojen teon ja pureskelun.
”Koulutuksen sisältö oli koottu johtoryhmän määrittelemistä palasista, ja Aalto EE oli rakentanut moduuleista hienon draaman kaaren. Esimerkiksi strategiapeli toteutettiin juuri oikeaan aikaan: olimme ensin sukeltaneet teoriaan, Sitowisen liiketoiminnan kehitykseen, vahvuuksiin, heikkouksiin ja mahdollisuuksiin – ja sitten pääsimme pelillisin keinoin pohtimaan asioita lähempänä omaa bisnestämme”, Anne Mikkola mainitsee.
”Strategiapeli sitoutui näin isompaan kehityskulkuun ja toimi hyvänä jatkumona strategiatyölle. Saimme hyvin kiinni siitä, mitä Sitowisen strategian toteuttaminen tarkoittaa liiketoimintajohdon arkityössä”, Anne Mikkola jatkaa.
Heikki Haasmaa on osallistunut Leadership Academyn jokaiseen moduuliin.
“Oli äärimmäisen palkitsevaa huomata, miten innolla ihmiset lähtivät mukaan – ja ilo seurata heidän henkilökohtaista kehittymistään. Leadership Academy antoi liiketoimintajohdollemme loistavia eväitä strategiseen ajatteluun, valmentavaan johtamiseen ja asiakasarvon tuottamiseen”, Heikki Haasmaa sanoo.
Ylimmän johdon vahva panostus Leadership Academyyn oli osallistujille tärkeää.
Echo-tiimeistä tuli loistavaa palautetta. Niiden avulla koulutuksen antia saatiin saman tien jaettua laajemmin organisaatioomme. Tiimeissä käytiin todella hedelmällisiä keskusteluja, joista syntyi hienosti uudenlaista pöhinää.
”Oli hienoa nähdä Sitowisen johtoryhmän aktiivinen osallistuminen koulutukseen sponsoreina. Se kertoi siitä, että koulutus on koko Sitowisen kannalta tärkeä, ja Leadership Academyssa käydyillä keskusteluilla on vahvasti liiketoimintamme kehittämiseen tähtäävä funktio”, Anne Mikkola huomauttaa.
”Ja kyllä niitä keskusteluja käytiinkin!” Anne Mikkola naurahtaa. ”Aiheet olivat niin mielenkiintoisia ja olimme niin innoissamme, että olisimme voineet jatkaa vuoropuhelua aina vieläkin pidempään – siitäkin huolimatta, että keskusteluille oli varattu kiitettävästi aikaa.”
Yhtenäinen johtamistapa yli liiketoimintarajojen
Leadership Academyssa saatuja oivalluksia jaettiin osallistujien toimesta aktiivisesti eteenpäin jo koulutuksen aikana. Jokaisen moduulin välissä osallistujat reflektoivat oppimaansa kokoamissaan echo-tiimeissä.
“Echo-tiimeistä tuli loistavaa palautetta. Niiden avulla koulutuksen antia saatiin saman tien jaettua laajemmin organisaatioomme. Tiimeissä käytiin todella hedelmällisiä keskusteluja, joista syntyi hienosti uudenlaista pöhinää: ne ovat herättäneet monia ihmisiä ajattelemaan asioista uudella tavalla”, Kirsikka Sarkeala toteaa.
Anne Mikkola kertoo valinneensa omaan echo-tiimiinsä ihmisiä, joiden kanssa hän tekee säännöllisesti töitä, jotta koulutuksesta ammennettuja oppeja saataisiin välittömästi käyttöön Sitowisen Digitaalisissa palveluissa.
“Jaoin echo-tiimini kanssa koulutuksessa heränneitä kysymyksiä ja annoin heille paljon vapautta keskustella ja kertoa, miten ne resonoivat heillä. Oli mahtavaa saada kollegoita haastamaan näkemyksiäni ja kaikupintaa koulutuksessa heränneille ideoille”, Anne Mikkola sanoo.
Leadership Academyn osallistujat antoivat koulutusohjelmasta pelkästään positiivista palautetta. Käytännönläheisyys ja Aalto EE:n kouluttajat saivat erityisen paljon kiitosta, samoin konkreettiset bisnescaset.
“Moni osallistuja kiitteli sitäkin, että koulutusohjelman aikana tutustui kollegoihin eri puolilta Sitowisea. Meillä on kolme liiketoiminta-aluetta Suomessa, liiketoimintaa Ruotsissa, sekä osaamiskeskukset Virossa ja Latviassa. Leadership Academy vähensi siiloutumista ja madalsi kynnystä ottaa yhteyttä yli liiketoimintarajojen”, Kirsikka Sarkeala kertoo.
Aalto EE:n kanssa toteutettuun ensimmäiseen Leadership Academyyn oltiin Sitowisella niin tyytyväisiä, että seuraava päätettiin käynnistää nopealla aikataululla.
“Leadership Academy auttaa meitä luomaan yhtenäistä tapaa johtaa Sitowisea uudella aikakaudella, toteuttaa strategiaamme ja saada sitä kautta erinomaisia tuloksia. Ohjelman avulla tunnistamme myös potentiaalisimmat tulevaisuuden johtajakandidaatit ja tuemme heitä heidän henkilökohtaisilla johtamispoluillaan”, Heikki Haasmaa sanoo.
“Asiantuntijayrityksenä ihmiset ovat ainoa voimavaramme. Meillä on todella paljon korkeakoulutettuja ihmisiä, joilla on valtavasti potentiaalia ja kyvykkyyttä. Uskon, että strategisen johtajuuden kehittäminen Leadership Academyn avulla on paras tapa valjastaa se käyttöön”, Heikki Haasmaa korostaa.
Aalto EE kehittää yli 50 vuoden kokemuksella korkeatasoisia asiakaskohtaisia osaamisen kehittämisen ratkaisuja, jotka hyödyntävät Aalto-yliopiston poikkitieteellistä osaamista ja lähestymistapaa. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä asiakkaidemme kanssa vaikuttavia ja inspiroivia valmennuksia ja koulutusohjelmia. Haluatko sinäkin kehittää ja uudistaa organisaatiotasi ja ratkoa liiketoimintanne nykyisiä ja tulevia haasteita kanssamme? Lue lisää täältä ja ota yhteyttä!