Uutishuone

Uutishuone

Aalto EE vahvistaa vastuullisuusvalmennuksiaan aloittamalla yhteistyön UC Berkeley Executive Educationin kanssa

Vastuullisuus on yhä enemmän yritysten kilpailukyvyn edellytys. Aiheessa jo tahoillaan vahvat Aalto University Executive Education (Aalto EE) ja UC Berkeley Executive Education ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, joka näkyy ensimmäiseksi ylimmän johdon ”Strategic Sustainability for Business” -ohjelmassa. Marraskuussa alkava ohjelma antaa yritykselle alustan, jolla tarkastella esimerkiksi oman arvoketjunsa kestävyyttä ja tuoda vastuullisuus liiketoimintamallinsa ja strategiansa keskiöön.

16.4.2020

Aalto-yliopistossa tehdään runsaasti vastuullisuuteen, ilmastonmuutokseen, ja esimerkiksi biodiversiteetin katoamiseen ja globaaliin epätasa-arvoon keskittyvää tutkimusta. Vastuullisuus on yksi UC Berkeleyn ydinarvoista ja yliopisto on myös nimetty yhdeksi maailman ekologisimmista. UC Berkeley pyrkii olemaan johtavassa asemassa ympäristöasioissa ja haluaa kannustaa vastuulliseen toimintaan sekä edistää tietoisuutta koulutuksen ja tutkimuksen kautta. 

Aalto PRO -brändin alla on tehty jo pitkään Kilpailuetua vastuullisuudesta -ohjelmaa, jossa liiketoiminta käydään läpi laaja-alaisesti vastuullisuuden näkökulmasta. Ohjelman on käynyt mm. YK:n alaisuudessa toimivan Global Compact on verkoston Suomen pääsihteeri Lenita Toivakka. Verkosto edistää maailman suurinta yritysvastuualoitetta. 

 

Lisätietoa

Aalto EE:n ja UC Berkeley Executive Educationin Strategic Sustainability for Business -yhteisohjelma.

Minna Wickholm 
liiketoimintajohtaja, avoimet ohjelmat
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: 050 583 9514 
minna.wickholm@aaltoee.fi 

Aalto University Executive Education Oy 

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. 

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia useissa lokaatioissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.