Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Oivalsin, kuinka rikas, monisyinen ja monitasoinen kokonaisuus yhdyskuntasuunnittelu on.”

Anna Tapio
Toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut

Vuonna 1966 perustettu Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain eri paikkakunnilla Asuntomessut-suurtapahtuman. Messut tarjoavat kiehtovan ajankuvan asuntosuunnittelun ja -rakentamisen tuoreista trendeistä – ja luovat uusia asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.

Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio ei peittele innostustaan kertoessaan työstään.

”Asuntomessut on kokeilu- ja kehitysalusta, jossa törmäytetään erilaisia osaamisalueita ja luodaan uutta. Kutsumme mukaan hyvin erilaisia toimijoita esittelemään messuilla omia ideoitaan ja prototyyppejä. Sitten kiihdytetyssä tahdissa autamme kuntaa toteuttamaan omaa strategiaansa ja tuomaan valokeilaan asumisen uusia tuulia”, hän kuvailee.

”Parasta työssäni on ehdottomasti sen monipuolisuus ja lopputuloksen vaikuttavuus. Luomme verkostojen kanssa Suomeen parasta mahdollista asumista.”

Tapio kertoo saaneensa YTK:n Pitkä kurssi – yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaohjelmasta paljon ideoita työhönsä.

”YTK:ssa pääsi kuulemaan monia kiinnostavia näkökulmia. Oli oivaltavaa akateemista ja kokemuspohjaista tietoa – ja mahtavia keskusteluja, kun reflektoimme oppimaamme muiden osallistujien kanssa. Keskusteluissa heräsi aina uusia kysymyksenasetteluja ja sävyjä, joita ei olisi itse tullut ajatelleeksi.”

Koulutus laajensi niin ajattelua kuin verkostoja

YTK:ssa pääsi kuulemaan monia kiinnostavia näkökulmia. Oli oivaltavaa akateemista ja kokemuspohjaista tietoa – ja mahtavia keskusteluja, kun reflektoimme oppimaamme muiden osallistujien kanssa.”

Koulutus auttoi Tapiota hahmottamaan, että vanha vastakkainasettelu rakennuttajien ja kaupunkisuunnittelun välillä on aikansa elänyt.

”Rakennuttajien ja kiinteistön omistajien näkökulmat olivat minulle entuudestaan hyvin tuttuja, sillä työhistoriani on enemmän toteuttavalta puolelta. Oli todella herättävää päästä kuulemaan esimerkiksi kaupunkisuunnittelijoiden näkemyksiä”, hän huomauttaa.

”Koulutuksen ansiosta oivalsin, kuinka rikas, monisyinen ja monitasoinen kokonaisuus yhdyskuntasuunnittelu on. Se ei ole yhdellä ajattelumallilla hahmotettavissa. Tarvitaan näkökulmien rikkautta, ja se saadaan nimenomaan vuorovaikutuksen ja keskustelun avulla.”

Tapio sanoo ymmärtäneensä koulutuksessa tärkeän asian: älä oleta, vaan avaa keskustelu.

”YTK:n aikana luotu verkosto auttaa tässä paljon. Minulla on nyt monta puhelinnumeroa, johon voin matalalla kynnyksellä soittaa, saada vertaistukea ja uusia näkökulmia.”

”Pohtimalla asioita yhdessä riittävän aikaisessa vaiheessa saadaan entistä parempia lopputuloksia. Keskustelut kannattaa avata nimenomaan asumiskokemuksen kautta: ennakoiden, minkälaista elämää ollaan mahdollistamassa. Kun asukas nostetaan keskustelun keskiöön, se sulattaa jäätä eri tahojen välillä”, Tapio pohtii.

Opintopäiväkirja, kaikutiimi ja opintomatka Sveitsiin

Koulutusohjelman opetusmetodit saavat Tapiolta kiitosta.

”Opetus ja ryhmäkeskustelut olivat jo itsessään erinomaisia. Kaikki pitivät myös opintopäiväkirjaa, mikä osoittautui todella hyödylliseksi ideaksi. Sen ansiosta tuli vielä kertaalleen pohdittua, mitä kaikkea oli opetuksen aikana omaksunut”, hän sanoo.

”Osallistujat keräsivät myös kaikutiimit omilta työpaikoiltaan, ja pohtivat heidän kanssaan YTK:ssa käsiteltyjä teemoja. Kokosin omat kaikutiimini kunkin moduulin jälkeen joko omasta tiimistäni tai messupaikkakunnalta – ihan sen mukaan, mistä arvelin olevan eniten hyötyä työssäni. Meillä oli loistavia keskusteluja, jotka edistivät aidosti työtämme.”

Opintomatka Sveitsiin oli Tapiosta erityisen mieleenpainuva kokemus.

YTK oli jopa rikkaampi kokemus, kuin osasin toivoa. Se oli niin loppuun saakka mietitty ja huolellisesti järjestetty. Kaikesta huomasi, että koulutusta on kehitetty ja hiottu monien vuosien ajan.”

”Olen työskennellyt aikoinani Sveitsissä. Olin siellä projektipäällikkönä hankkeessa, jossa rakennettiin asuntohintaindeksiä. Oli hienoa päästä taas paikan päälle ja nähdä omin silmin, mitä kaikkea kaupunkikehityksessä on tapahtunut. Pääsimme YTK-ryhmän kanssa tutustumaan uuden kaupunginosan kehittämiseen paikallisten asiantuntijoiden opastamina. Vierailusta sai monin verroin enemmän irti, kuin turistina saisi”, hän tähdentää.

Innostava koulutusohjelma ylitti odotukset

YTK:n Pitkä kurssi – yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaohjelma oli ollut Tapiolla mielessä jo pitkään.

”En edes muista, koska kuulin YTK:sta ensimmäisen kerran. Muistan vain, että sävy oli hyvin ihaileva. Minulla oli vahva mielikuva, että tähän koulutukseen kannattaisi lähteä mukaan sopivan hetken tullen”, hän toteaa.

”Tuusulan Asuntomessujen jälkeen projektipäällikkö mainitsi aloittavansa pian YTK:n Pitkän kurssin. Huomasin olevani valtavan kateellinen”, Tapio naurahtaa.

”Soitin heti Aalto EE:lle kysyäkseni mahdunko mukaan, vaikka ilmoittautuminen oli jo päättynyt. Onneksi ryhmään mahtui vielä yksi osallistuja.”

Tapio kertoo koulutuksen ylittäneen hänen odotuksensa.

”YTK oli jopa rikkaampi kokemus, kuin osasin toivoa. Se oli niin loppuun saakka mietitty ja huolellisesti järjestetty. Kaikesta huomasi, että koulutusta on kehitetty ja hiottu monien vuosien ajan.”

”Oli hienoa päästä laajentamaan omaa ajattelua loistoseurassa. Opiskelu näin monipuolisessa ohjelmassa oli paitsi hyödyllistä, myös innostavaa ja hauskaa. Suosittelen lämpimästi osallistumista”, Tapio painottaa.

Lue lisää YTK:n Pitkä kurssi – yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaohjelmasta