Maailman paras kunta

Timo Heikkinen, Solutions Director, Aalto EE, pohtii kolumnissaan sotea, ilmastolakkoa ja miten edistys edellyttää johtamista niin kunnissa kuin muuallakin.

Timo Heikkinen, 19.03.2019

Olen syntynyt Muuruvedellä, joka vuonna 1971 liitettiin Juankoskeen, ja joka vuonna 2017 liitettiin Kuopioon. Aloitin koulunkäyntini vuonna 1975 peruskoulussa. Opetuksen uudistamisprosessi oli kestänyt vuosikymmeniä ja valmiiksi se saatiin vuonna 1977, kun pääkaupunkiseudunkin kaupungit siirtyivät lopulta peruskoulujärjestelmään.  

Me koululaiset keräsimme keväisin autoilijoiden heittämiä roskia teiden varsilta ja uutisissa puhuttiin saasteongelmasta. Radiossa Kirka lauloi nähneensä virran varrella kuolleen kalan, ja jäniksen vuonna 1975 mainosmies Vatanen markkinoi deodoranttia ja suri samalla, miten jokainen suihkaus puhkoo otsonikerrosta. Suomessa Kekkonen kaatoi ja runnoi kokoon hallituksia, ja lehtijutuissa kerrottiin asunnottomien viiltävästä tilanteesta. 

Viime perjantaina koululaiset osoittivat mieltään ilmastolakolla. Maailman merien rannat ja kalat täyttyvät muovista. Suomessa hallitukset eivät saa aikaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta edes runnomalla ja epäselvässä tilanteessa kunnat liittoutuvat, jos eivät liity. Digitalisoitunut media paljastaa, miten huonosti huolehdimme vanhuksista.  

Mistä asetelma kertoo? Ensinnäkin se kertoo siitä, miten jokaisella aikakaudella on omat suuret ja raskaat haasteensa. Niin suuret, että saatamme tuntea voimattomuutta niiden edessä: miten ihmeessä voisimme tukkia aukon otsonikerroksessa? Toiseksi se kertoo siitä, miten yksi asia seuraa toista musertavan loputtomalta tuntuvassa ketjussa; jos Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa asunnottomuus laskee, niin miksi vanhustenhoidon tila on näin heikko? Miksi pystymme parantamaan yhtäällä, mutta emme toisaalla? 

Jokaisella aikakaudella on omat suuret ja raskaat haasteensa. Niin suuret, että saatamme tuntea voimattomuutta niiden edessä."

Historialla on kuitenkin kerrottavaan myös tarina edistyksestä. Suomi onnistui luomaan yhden maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. Emme juurikaan roskaa vaan kierrätämme tai tuotamme energiaa ja olemme hiljalleen siirtymässä kohti kiertotaloutta. Vesistöt ja ilma ovat maailman puhtaimpia. 

Ja Suomi on kuitenkin kaikesta huolimatta maailman toimivimpia demokratioita ja tosiaan, olemme voineet kohentaa myös kaikkein heikoimpien asemaa. Eräillä mittareilla Suomi on maailman onnellisin maa. 

Tämä edistys on edellyttänyt johtamista – myös kunnissa, sillä koostuuhan Suomi sadoista kunnista. Se on edellyttänyt sitä, että nähdään yli arjen hälyn, osataan suhteuttaa asioiden tärkeysjärjestys, pystytään asettamaan tavoitteita, luomaan yhteistyötä, motivoimaan ja viemään prosessit alusta loppuun. Ja vaihtamaan suuntaa, aloittamaan alusta ja kääntymään takaisin, jos edessä on umpikuja. Se on edellyttänyt äärimmäistä sinnikkyyttä, uskoa ja kykyä tarttua toimeen eikä jäädä odottamaan. 

Kaikkea tätä on strateginen johtaminen, jota tarvitaan kunnissa juuri nyt, kun poliittishallinnollinen tilanne on maassamme äärimmäisen turbulentti. Tarvitaan näkijöitä, jotka näkevät pitemmälle. Tarvitaan ratkaisijoita ja tekijöitä, jotka hallitsevat muutosta. Tarvitaan kertojia, jotka sanoittavat meille menneisyytemme, nykyisyytemme ja tulevaisuutemme. Tarvitaan heitä, jotka luovat paremman maailman paremmalla johtajuudella - kunta kerrallaan. 

Aalto EE:n KuntaJOKO -ohjelmassa käsitellään mm. verkostojen johtamista ja työkulttuuria. Ohjelma antaa välineitä ja näkemystä strategiseen johtamiseen, muutoksen hallintaan ja organisaatioiden uudistumiseen. Lue lisää ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Maailman paras kunta

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on aikakauslehtimäinen kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Aalto University Executive Education Oy ja sen konserniyhtiöt voivat käyttää tietojani markkinoinnissa pitääkseen minut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseen minua edistämään uraani. Katso tietosuojapolitiikka.