Professori Vesa Puttonen arvostelee maailman nopeimmin kasvavaa sijoitusvillitystä – ”Jos me tämä mokataan, niin toista kierrosta ei tule”

Vastuullisuus eli ESG on maailman nopeimmin kasvava rahoitustrendi. Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen on yksi trendin arvostelijoista.

Vesa Puttosen mielestä ESG:hen liittyvä ongelma on, että vastuullisuudesta on tullut epämääräinen myyntitermi, jota voi käyttää missä tahansa yhteydessä, kunhan vaan paketoi asian oikein. Kuva: Marko Rantanen

14.12.2023

Monet sijoittajat ja asiantuntijat, joiden mielestä ilmastokriisi on maapallolle kohtalokas uhka, arvostelevat nyt maailman nopeimmin kasvavaa rahoitustrendiä, ESG:tä. Yksi heistä on Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen professori ja useissa Aalto EE:n koulutuksissa kouluttava Vesa Puttonen.

Parin viime vuoden aikana vastuullisuus on osoittautunut vertaansa vailla olevaksi sijoitusvillitykseksi eikä kasvulle näy loppua. Kysyntää vastuullisille sijoituskohteille riittää yli tarjonnan.

Samalla aika ilmastokriisin pysäyttämiseksi tai edes hillitsemiseksi on käymässä vähiin. Kiire onkin yksi vastuullisen rahoituksen ympärillä käytävää keskustelua kiihdyttäneistä tekijöistä.

”Jos me tämä mokataan, niin toista kierrosta ei tule. Ilmastonmuutos on eksistentiaalinen riski ihmiskunnalle”, Puttonen sanoo Aalto EE:n asiakas- ja sidosryhmälehden Aalto Leaders’ Insightin haastattelussa.

Puttosen mielestä ESG:hen liittyvä ongelma on, että vastuullisuudesta on tullut epämääräinen myyntitermi, jota voi käyttää missä tahansa yhteydessä, kunhan vaan paketoi asian oikein.

”Tärkeä asia pilataan viherpesulla”, Puttonen arvostelee.

Totuutta venytetty myös tuottolupauksissa

Vihreä siirtymä ja vastuullisuus ovat valtavia liiketoimintamahdollisuuksia, ja rahoitusta vihreisiin hankkeisiin on saatavilla – välillä jopa halvemmalla ja helpommin kuin muihin investointeihin. Halvemman rahoituksen mahdollisuus houkuttaa yrityksiä muuntelemaan totuutta ja näyttäytymään todellisuutta vastuullisemmilta.

Viherpesun vaaroihin on herätty myös rahoitusalalla ja sitä valvovissa elimissä.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA on peräänkuuluttanut korkealaatuista vastuullisuusraportointia. EU:ssa astuu voimaan vuoden 2024 alussa kestävyysraportointidirektiivi, joka kiristää ja yhdenmukaistaa yritysten muun kuin taloudellisen tiedon raportointia.

Totuutta on venytetty myös tuottolupauksissa. Eritoten takavuosina vastuullisia sijoituskohteita markkinointiin muita sijoituskohteita paremmilla tuotoilla.

”Ylituotot ovat totta, mutta ne ovat historiaa”, Puttonen kertoo.

”Finanssialan yleinen narratiivi on: vastuullisella sijoittamisella saa parempaa tuottoa pienemmällä riskillä ja maailma muuttuu samalla paremmaksi. Toimin nyt hetken ankeuttajana: se on liian hyvää ollakseen totta.”

Lue tai kuuntele Puttosen koko haastattelu täältä.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Professori Vesa Puttonen arvostelee maailman nopeimmin kasvavaa sijoitusvillitystä – ”Jos me tämä mokataan, niin toista kierrosta ei tule”

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirje on kokoelma ajatuksia herätteleviä artikkeleita, podcasteja ja näkemyksiä johtajuudesta, liike-elämästä ja itsensä kehittämisestä. Uutiskirjeessä saat kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka