Uutishuone

Uutishuone

Aallon kaikki sijoitukset nousivat arvostetussa Financial Timesin rankingissa

Maanantaina 23. toukokuuta julkaistussa yliopistovertailussa Aalto-yliopiston kokonaissijoitus nousi sijalle 34 kansainvälisesti. Edelliskerralla sijoitus oli 42.

Kuva: Otso Alasko

23.5.2022

Aalto-yliopiston kaikki sijoitukset arvostetun talouslehti Financial Timesin (FT) avoimia ja räätälöityjä johtamiskoulutuksia arvioivassa rankingissa nousivat edelliseen, vuoden 2020 rankingiin verrattuna. Avoimet ja räätälöidyt johtamis- ja asiantuntijakoulutukset toteuttaa Aalto-yliopiston omistama Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE).

Aalto EE:n kansainvälinen sijoitus räätälöidyissä ohjelmissa oli juuri julkaistussa rankingissa 35. (36. vuonna 2020) ja avoimissa ohjelmissa 46. (61. vuonna 2020). Yhdistetty ranking-sijoitus oli 34. (42. vuonna 2020). Sijoitus perustuu FT:n käyttämään pisteytykseen, jonka taustalla on hyvä menestys sekä räätälöityjen että avointen ohjelmien rankingissa.

”Aalto EE ja sen edeltäjät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä elämänlaajuisen oppimisen parissa jo yli puoli vuosisataa. Aalto-yliopiston monitieteellinen lähestymistapa tuo asiakkaillemme laajaa näkemystä ja välittömästi omassa työssä sovellettavaa osaamista”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholm.

”Olemme erityisen ylpeitä siitä, että olemme haastavina aikoina pystyneet parantamaan sijoitustamme selvästi. Myös kokonaistyytyväisyys avoimissa ohjelmissa kertoo ohjelmien vaikuttavuudesta ja siitä, että siirtyminen online- ja hybriditoteutuksiin on tapahtunut tinkimättä oppimiskokemuksesta.”
 

Osallistujien tyytyväisyys Aalto EE:n avoimiin ohjelmiin erittäin korkeaa

FT:n listauksen tulokset perustuvat erilaisiin kriteereihin, joiden painoarvo vaihtelee. Merkittävimmin tuloksiin vaikuttavat tekijät, jotka liittyvät ohjelmaosallistujien kokemuksiin ohjelmista.

Rankingin tuloksista käy ilmi, että osallistujien yleinen tyytyväisyys Aalto EE:n avoimiin ohjelmiin oli todella korkealla tasolla: arvosana oli 9,4 (korkein mahdollinen arvosana 10). Saavutus on parempi kuin monella maailman 20 parhaan joukkoon listatulla bisneskoululla.

Avointen ohjelmien sijoitukseen vaikutti myönteisesti etenkin se, että Aalto EE:n osallistujat kokivat saavuttaneensa koulutukselle asettamansa tavoitteet. Tuloksissa näkyy myönteisesti myös se, että Aalto EE panostaa voimakkaasti laadukkaaseen yhteistyöhön muiden oppilaitosten kanssa.

”Aalto EE:n avoimet valmennukset rakentuvat vahvasti Aalto-yliopiston poikkitieteelliseen osaamiseen, jota olemme vahvistaneet kumppanuuksilla kansainvälisten huippukoulujen kanssa. Partner schools -kriteerillä mitattuna Aalto EE oli peräti maailman seitsemäs”, sanoo Aalto EE:n avoimen liiketoiminnan vetäjä Minna Wickholm.

Räätälöityjä ohjelmia ostaneet asiakkaat olivat erityisen tyytyväisiä Aalto EE:n joustavaan yhteistyöhön asiakkaan tarpeita vastaavien vaikuttavien valmennusratkaisujen suunnittelussa sekä käytettyihin monipuolisiin opetusmenetelmiin ja -materiaaleihin, joissa yhdistyy viimeisin tutkittu tieto ja soveltaminen käytäntöön.

”Olen ylpeä tekemästämme työstä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Asiakaslähtöisen suunnittelun sekä monimuotoisten ja vaikuttavien valmennusratkaisujen avulla olemme olleet mukana luomassa lisäarvoa asiakkaidemme liiketoiminnassa ja organisaatiossa.Tästä kertoo myös se, että moni asiakasyrityksemme kertoi kyselyssä, että tilaisi seuraavankin räätälöidyn koulutuksen Aalto EE:ltä. Tällä mittarilla mitattuna olimme Pohjoismaiden paras”, sanoo Aalto EE:n räätälöidyistä ohjelmista vastaava liiketoimintajohtaja Virve Hintikka.
 

Aalto EE neljän parhaan joukossa Pohjoismaissa

FT:n listauksen perusteella Aalto EE oli räätälöidyissä ohjelmissa Pohjoismaiden kolmanneksi paras ja Euroopan 25. paras. Aalto EE on kansainvälinen yritys, jolla on paljon liiketoimintaa myös etenkin Aasiassa, ja Aasian alueella Aalto EE:n sijoitus oli kahdeksas. Avointen ohjelmien osalta Aalto EE sijoittui neljänneksi Pohjoismaissa, 32. Euroopassa ja yhdeksänneksi Aasiassa.

FT Ranking on kolmiosainen. Listalle pääsevät vuosittain maailman 70 parhaaksi arvioitua räätälöityjä ohjelmia tarjoavaa ja 65 parhaaksi arvioitua avoimia ohjelmia järjestävää bisneskoulua. Yhteisrankingille nousee maailman 50 parhaaksi arvioitua oppilaitosta.

Avointen ohjelmien osalta tulokset perustuvat ohjelmien osallistujille tehtyihin kyselyihin sekä oppilaitosten antamiin tietoihin. Räätälöityjen ohjelmien osalta kysely on tehty asiakasorganisaatiossa koulutuksesta vastaavalle henkilölle. Loput tiedoista tulee oppilaitoksilta.

Rankingissa kansainvälisesti parhaiten pärjäsi ranskalainen HEC Paris, joka sijoittui kaikissa kolmessa listauksessa maailman parhaaksi bisneskouluksi. FT Executive Education Ranking jätettiin julkaisematta kokonaan vuonna 2021 koronaviruspandemian vuoksi.

 

Lisätiedot

Tom Lindholm
Toimitusjohtaja, Aalto University Executive Education Oy
Head of Lifewide Learning, Aalto-yliopisto
Puh. 0500 474746
tom.lindholm@aaltoee.fi

 

Aalto University Executive Education

Aalto University Executive Education Oy:hyn (Aalto EE) kuuluu viisi eri brändiä. Aalto EE tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja, Aalto PRO asiantuntijoiden täydennyskoulutusta ja Aalto ENT kehittämispalveluita, jotka auttavat yrittäjiä luomaan uusia liiketoimintamalleja ja -mahdollisuuksia. Finva tarjoaa Suomen monipuolisinta finanssikoulutusta sekä uusin brändimme Aalto ACCESS inklusiivisia, matalan kynnyksen ohjelmia ja kursseja, joiden oppeja voidaan helposti soveltaa osallistujan työhön, yhdistäen sekä Aalto EE:n että Aalto-yliopiston tarjonnan.

Aalto University Executive Educationin laaja-alaisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto University Executive Education Oy tarjoaa ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.