Uutishuone

Uutishuone

Tom Lindholm nimitettiin Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen johtajaksi ja Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtajaksi

Hän aloittaa uudessa tehtävässään 2.1.2022.

10.12.2021

Kauppatieteiden maisteri Tom Lindholm on nimitetty Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen johtajaksi ja Aalto University Executive Education Oy:n (Aalto EE) toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 2.1.2022 ja raportoi Petri Suomalalle, joka on Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori ja Aalto EE:n hallituksen puheenjohtaja.

Tom Lindholm rakentaa tehtävässään Aalto-yliopiston uusia elämänlaajuisen oppimisen toimintoja ja johtaa Aalto EE:n liiketoimintaa. Aalto EE on kymmenessä vuodessa kasvanut Pohjoismaiden laajimmaksi yliopistotaustaiseksi, liiketoimintaperiaatteella toimivaksi johdon ja asiantuntijoiden valmennus- ja koulutusorganisaatioksi. Samalla elämänlaajuisen oppimisen rooli on vahvistunut.

”Jotta voisimme vastata tulevaisuuden osaamistarpeisiin, pyrimme hyödyntämään synergiaa Aalto-yliopiston laajan tarjonnan – tutkintokoulutuksen, avoimen yliopiston, FITech-verkostoyliopiston ja Aalto-yliopiston kesäkoulun – sekä Aalto EE:n tarjonnan välillä ja muodostamaan yhtenäisen elämänlaajuisen oppimisen kokonaisuuden”, toteaa Petri Suomala.

Tom Lindholmilla on pitkä kokemus oppimis- ja kehittämisliiketoiminnasta, sillä hän oli Talent Vectian toimitusjohtajana vuosina 2012–2019. Sitä ennen hän johti ja työskenteli konsulttiyhtiö Vectiassa eri tehtävissä vuosina 2003–2012. Aiemmin Tom Lindholm on työskennellyt Scandinavian Airlinesissa, Wärtsilässä ja Åbo Akademissa. Tällä hetkellä hän toimii väliaikaisena ohjelmajohtajana KEKO-ekosysteemiohjelmassa YIT:ssä sekä hallituksen jäsenenä HAUS kehittämiskeskus Oy:ssä ja Grannenfelt Finance Oy:ssä.

”Jatkuvan oppimisen tarve kasvaa nopeasti nyky-yhteiskunnassa ja se on keskeinen osaaminen sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Muutoksen nopeus ja digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia ja edellyttävät uusia taitoja ja valmiuksia. Aalto-yliopistolla ja Aalto EE:llä on ainutlaatuinen asema tarjota uusia oppimis- ja kehittymismahdollisuuksia yksilöille ja organisaatioille”, sanoo Tom Lindholm.

 

Lisätiedot

Petri Suomala                                                                                                                        
Opetuksesta vastaava vararehtori, Aalto-yliopisto
Hallituksen puheenjohtaja, Aalto University Executive Education Oy
Puh. 040 591 8044
vp-education@aalto.fi

Elämänlaajuisen oppimisen verkkosivusto


Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education Oy tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO), palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT) sekä Suomen monipuolisinta finanssikoulutusta (Finva). Laaja-alaisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto University Executive Education Oy tarjoaa ohjelmia globaalisti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.