Jonna Toivanen tarttui elokuussa 2025 uuteen haasteeseen: hänestä tuli Sallila Energia Oy:n historian ensimmäinen vastuullisuusjohtaja. Pian uuden työn aloitettuaan hän ilmoittautui Kestävän liiketoiminnan johtaminen -koulutusohjelmaan.
”Halusin kattavan kokonaiskuvan vastuullisuuden kentästä. Arvelin, että Aalto EE:n koulutukseen osallistuminen olisi siihen varmin keino”, hän kertoo.
Toivanen naurahtaa, että häntä voi kaiketi sanoa jo Aalto EE:n kanta-asiakkaaksi.
”Suoritin Aallossa aikoinani projektijohtamisen tutkinnon, ja olen käynyt siellä myös vahvistamassa Lean-osaamistani. Nämä aiemmat koulutukset olivat niin laadukkaita, että halusin nytkin nimenomaan Aalto EE:n oppiin.”
Koulutuksen suurin anti oli siitä saatu kokonaiskuva. Samalla se vahvisti monia ajatuksiani siitä, miten vastuullisuutta kannattaa käytännössä johtaa.”
Sallila Energiassa Toivasella on monipuolinen työnkuva. Vastuullisuuden kehittämisen, raportoinnin ja johtamisen ohella hän vastaa HR- ja laatutoiminnoista. Lisäksi Toivanen toimii asiakaspalvelun ja palkanlaskennan ylimpänä esihenkilönä ja yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston sihteerinä.
”Minulla on vankka kokemus laatujohtamisesta, ympäristöjohtamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä, mutta uudessa työssäni on ollut myös paljon uutta opeteltavaa.”
”Minun työnäni on selvittää, mitä asioita voidaan tehdä vielä paremmin. Nyt, kun olen käynyt Kestävän liiketoiminnan johtaminen -koulutuksen, työnantajani voi luottaa siihen, että meillä on vastuullisuustyössämme käytössä alan paras tieto.”
Kokonaiskuva vastuullisuudesta
Kestävän liiketoiminnan johtaminen -koulutus antoi Toivaselle kattavan näkemyksen vastuullisuuden strategisesta merkityksestä liiketoiminnalle.
”Koulutuksen suurin anti oli siitä saatu kokonaiskuva. Samalla se vahvisti monia ajatuksiani siitä, miten vastuullisuutta kannattaa käytännössä johtaa.”
Toivanen kertoo saaneensa hyödyllisiä työkaluja esimerkiksi vastuullisuustavoitteiden mittaamiseen ja viestintään sekä uutta ymmärrystä arvoketjun ylä- ja alavirroista.
Meillä oli kouluttajina sekä yliopistomaailman asiantuntijoita että kokeneita ammattilaisia, joilla on näyttöä vaativista vastuullisuuden ja liiketoiminnan johtotehtävistä.”
”Etenkin kuluttajakäyttöön ulottuva alavirta-ajattelu ja laajempi systeemitason tarkastelu herättivät paljon ajatuksia. Olen niihin toki ennenkin törmännyt, mutta vasta Aalto EE:ssä minulle avautui, miten laajasta kokonaisuudesta on kyse.”
Erityisen mielekästä hänestä oli syventyä siihen, miten laatusertifioinnit tukevat vastuullisuustyötä.
”Olen diplomi-insinööri, ja olen työskennellyt laatu- ja ympäristöjohtamisen parissa ison osan urastani. Minusta kansainväliset ISO-standardit luovat perustan vaikuttavalle vastuullisuustyölle. Oli hienoa kuulla asiantuntevilta kouluttajilta, että hekin pitävät sitä oikeana lähestymistapana.”
Ryhmätöissä testattiin strategisia työkaluja
Kouluttajien ammattitaito oli Toivasen mukaan taattua Aalto-laatua.
”Kouluttajat täydensivät hyvin toisiaan. Meillä oli kouluttajina sekä yliopistomaailman asiantuntijoita että kokeneita ammattilaisia, joilla on näyttöä vaativista vastuullisuuden ja liiketoiminnan johtotehtävistä.”
”Opetus oli innostavaa ja kiinnostavaa: hyvä paketti teoriaa ja vankkaa käytännön kokemusta, josta sain monia ideoita omaan työarkeeni.”
Kaikella sillä opilla ja ymmärryksellä, minkä kävin Aalto EE:stä hakemassa, on iso arvo: se takaa, ettemme tee turhaa työtä.”
Koulutukseen kuului useita ryhmätöitä. Ne olivat Toivasesta niin hyviä, että hän päätti hyödyntää osaa niistä Sallila Energian johtoryhmän strategiapäivillä. Hän antoi johtoryhmälle tehtäväksi esimerkiksi harjoituksen, joka auttaa kartoittamaan vastuullisuuden johtamisen nykytilaa.
”Olimme Aalto EE:llä testanneet porukalla useita strategisia työkaluja. Ryhmätyöt oli suunniteltu ja rakennettu niin hyvin, että ne oli helppo napata omaan käyttöön ja toistaa meillä töissä.”
Toivanen korostaa, että yhdessä tekeminen ja ideoiminen ovat hänestä paras tapa oppia, niin työpaikalla kuin koulutuksissa.
”Arvostan sitä, että innostutaan ja oivalletaan asioita yhdessä. Ainakin minulla jää sillä tavalla asioista parempi muistijälki kuin luentoja seuraamalla.”
”Uskon, että koulutuksesta poimimistani ryhmätöistä oli konkreettista hyötyä johtoryhmällemme. Meillä oli strategiauudistus juuri työn alla, ja kaikki johtoryhmän jäsenet osallistuivat innokkaasti strategisten työkalujen testaamiseen.”
Viisas investointi tulevaisuuteen
Sallila Energia on Loimaan Alastarossa pääkonttoriaan pitävä paikallinen energiayhtiö, jolla on pitkät perinteet. Yhtiö perustettiin jo vuonna 1914, ja sen ensimmäinen varsinainen toimintavuosi energiantuottajana oli 1921.
Vaikka Toivasen toimenkuva vastuullisuusjohtajana on uusi, hänen ei tarvinnut rakentaa vastuullisuustyötä tyhjältä pöydältä. Sallilassa oli tunnistettu jo vuosia sitten, että kestävään kehitykseen halutaan panostaa.
”Vastuullisuus, yhteisöllisyys, kunnioitus ja paikallisuus ovat olleet Sallilan arvoina jo pitkään, ohjaamassa kaikkien valintoja työarjessa. Perusta oli siis kunnossa ja tahtotila kohdillaan. Siitä oli hyvä lähteä edistämään määrätietoisesti vastuullisuuttamme. Ensimmäisenä laitoin raportoinnin kuntoon”, Toivanen kertoo.
Kun ajattelen maailman tämänhetkistä tilaa, minusta on itsestään selvää, että jokaisen suomalaisen yrityksen tulisi kantaa kortensa kekoon, ja miettiä omaa osuuttaan: miten meillä voidaan toimia vastuullisesti, ympäristöä säästäen.”
Sallila Energian ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistiin keväällä 2026. Raportissa kuvataan kattavasti Sallilan vastuullisuuden eri osa-alueet, pitkän aikavälin tavoitteet ja toimenpiteet, joilla niihin pyritään.
”Ensimmäinen raportti on aina työläin toteuttaa. Nyt se on tehty ja olen siitä ylpeä. Meidän vastuullinen toimintamme on siinä hyvin kiteytetty. Ja nyt, kun raportti on tehty, meillä on hyvä ymmärrys vastuullisuutemme nykytilasta ja kirkas näkemys siitä, mitä me haluamme kehittää.”
Toivanen huomauttaa, että koulutukseen panostaminen on yritykseltä viisas investointi tulevaisuuteen.
”Kaikella sillä opilla ja ymmärryksellä, minkä kävin Aalto EE:stä hakemassa, on iso arvo: se takaa, ettemme tee turhaa työtä. Osaamme käyttää työajan oikeisiin asioihin ja edistää Sallila Energian vastuullisuutta johdonmukaisesti.”
Vastuullisuus kuuluu kaikille
Toivasen mielestä Kestävän liiketoiminnan johtaminen -koulutusohjelma sopii kaikille johtajille.
”Jokaisen johtajan on hyvä ymmärtää vastuullisuuden strateginen merkitys liiketoiminnalle. Aalto EE on koulutustarjoaja, johon voi luottaa. Koulutus oli laadukas, kokonaisvaltainen ja innostava. Kaupan päälle sain hyvän verkoston kaikista muista osallistujista, joihin voin olla myöhemmin yhteydessä, jos haluan sparrailla.”
”Sitten on vielä kaikki se muu, mikä vaikuttaa koulutuskokemukseen: Aalto EE:llä käytännön järjestelyt toimivat aina just eikä melkein. Taukoja on sopivasti, ruoka on hyvää ja kahvia saa niin paljon kuin haluaa. Lisäksi Töölön kampus on inspiroiva opetusmiljöö. Arvokas vanha rakennus ja kaikki se taide. Olen aina onnellinen, kun saan mennä sinne”, Toivanen hymyilee.
Vastuullisuustyöhön panostamista hän suosittelee kaikenkokoisille yrityksille.
”Kun ajattelen maailman tämänhetkistä tilaa, minusta on itsestään selvää, että jokaisen suomalaisen yrityksen tulisi kantaa kortensa kekoon, ja miettiä omaa osuuttaan: miten meillä voidaan toimia vastuullisesti, ympäristöä säästäen.”