Tässä jutussa käymme läpi tutkimustuloksia, joiden huomioiminen auttaisi ihmisiä jaksamaan paremmin ja tekemään työtään tuottavammin. Tutkimustuloksia tulkitsee kanssamme työpsykologi ja aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori Mona Moisala.

Palautuminen 'työpäivän aikana' on tärkeä osa työtä

”Meillä on ollut pitkään vallalla ajatus, että työpäivän aikana pitää olla tehokas ja energinen ja vapaa-ajalla palaudutaan. Mutta aivot eivät toimi niin.”

Mona Moisala ei muista yksittäistä hetkeä, jona olisi havahtunut siihen, ettei työpäivien aikana palauduta riittävästi. Jossain vaiheessa hän vain huomasi kuulleensa toistuvasti saman kommentin: on kiva ajatus pitää taukoja, mutta ei minulla ole siihen aikaa.

Sanoma- ja aikakauslehdet, podcastit, kirjat ja tutkimusartikkelit ovat vuosia toistaneet työn tauottamisen tärkeyttä. Ongelmana on, ettei tieto riitä muuttamaan käytöstä. Se näkyy nyt muun muassa työuupumustilastoissa.

Moisalan mielestä mielikuvamme tehokkaasta ajatustyöläisestä on vääränlainen.

Kuvittelemme, että tietotyöläinen on tehokas ja aikaansaava vain istuessaan tietokoneen ääressä tai palaverissa. Ikkunasta tuijottelua, kävelylenkkiä tai päiväunia kesken työpäivän pidetään laiskuutena – tai ainakin mahdottomana ajatuksena.

Filosofi, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela ja tietokirjailija ja organisaatiokonsultti Karolina Jarenko tiivistivät vuonna 2017 ilmestyneessä Draivi – Voiko sisäistä motivaatiota johtaa? -teoksessaan asiantuntijatyön näyttävän ulospäin yhä useammin pelkän tietokoneen näytön tuijottamiselta fyysisemmän tekemisen sijaan. Siksi yritämme osoittaa olevamme tehokkaita tuijottamalla konetta entistäkin tiukemmin, olemalla koko ajan saavutettavissa ja vastaamalla työviesteihin heti.

Kuvittelemme, että tietotyöläinen on tehokas ja aikaansaava vain istuessaan tietokoneen ääressä tai palaverissa.

Aivotutkimuksesta kuitenkin tiedämme, etteivät aivot toimi koneen tavoin. Ne eivät kykene keskittyneeseen ja tehokkaaseen ajatustyöhön kahdeksaa tuntia putkeen. Ne eivät myöskään voi toimia ensin täydellä teholla tietyn aikaa ja siirtyä sitten lepotilaan, kun työt on tehty.

Vireystilassa tapahtuu jatkuvaa aaltoliikettä. Levätä kannattaa silloin, kun lepoa kokee tarvitsevansa. Taukoja ja tyhjäkäyntiä on hyvä järjestää pitkin päivää.

Aivojen työskentely ei myöskään pääty siihen, kun lopettaa pinnistelyn ja sen, että yrittää saada asioita aikaiseksi – päinvastoin, juuri näinä hetkinä syntyvät usein parhaat oivallukset.

”Meillä on ollut pitkään vallalla ajatus, että työpäivän aikana pitää olla tehokas ja energinen ja sitten vapaa-ajalla palaudutaan. Mutta aivot eivät toimi niin”, Moisala sanoo.

Hän huomauttaa, että teknologian on aina ajateltu vapauttavan ihmisten aikaa niin, että töitä voitaisiin tehdä vähemmän ja rauhallisemmin.

”Aina se on kuitenkin mennyt päinvastoin. Tekoälyn myötä moni asia varmasti helpottuu, mutta pelkään, että sen myötä haalimme enemmän hoidettavaa sälää ja projekteja. Sirpaleisuus ja poukkoilu vain lisääntyy.”

Nopeatahtinen ja stimuloiva sisältö pitää yllä aivojen korkeaa vireystilaa. Tauoilla kannattaa jättää puhelimen selaaminen pois.

 

Jos työpäivän aikana ei palaudu tarpeeksi, töissä on tehoton, työnjälki kärsii ja iltaisin jaksaa vain maata sohvalla.

Jotta työskentelytapamme voisivat muuttua terveemmiksi, on tärkeää katsoa työkulttuuria laajemmin kuin yksittäisen ihmisen vinkkelistä.

Kulttuurinmuutoksessa tärkeää on, että esihenkilö näyttää tiimiläisilleen tervettä esimerkkiä, Moisala sanoo.

Ihmiset ovat laumaeläimiä: pyrimme toimimaan samoin kuin ihmiset ympärillämme. Katsomme esimerkkiä etenkin meitä korkeammassa asemassa olevilta varmistaaksemme, millainen käytös on tietyssä yhteisössä ja tilanteessa hyödyllistä. Tarkkailu tulee luonnostaan ja on usein tiedostamatonta.

”Usein esihenkilö saattaa ikään kuin ulkomuistista kertoa, että täytyy tauottaa työtä ja palautuminen on tärkeää. Jos se ei kuitenkaan näy millään tavalla hänen omassa arjessaan, se ei toimi”, Moisala sanoo.

”Jos ollaan naama liimaantuneena ruutuun ja painetaan töitä vielä iltaisinkin, työntekijälle kynnys ottaa rennommin ja tauottaa työtään reippaammin on aika korkea.”

On myös eri asia sanoa tiimiläiselle, että saat pitää taukoja työpäivän aikana, kuin sanoa, että tauot kuuluvat työaikaan: ilman niitä työssä ei jaksa eikä voi olla hyvä.

Aivotutkimuksen kautta saatu opetus on siis se, että tauko ei ole ansaittu palkinto, vaan suorastaan velvollisuus, jos aikoo olla hyvä työntekijä.

Usein esihenkilö saattaa ikään kuin ulkomuistista kertoa, että täytyy tauottaa työtä ja palautuminen on tärkeää. Jos se ei kuitenkaan näy millään tavalla hänen omassa arjessaan, se ei toimi.

Millainen sitten on hyvä tauko?

Ruokatunteja ja palaverien väliin jääviä hetkiä ei kannata viettää ainakaan puhelin kädessä. Nopeatahtinen ja stimuloiva sisältö pitää yllä aivojen korkeaa vireystilaa.

Monilla työpaikoilla on nykyään joogamattoja, puolapuita tai päiväunihuoneita. Usein ne jäävät kuitenkin käyttämättä.

”Jos ei näe esimerkkiä siitä, että muut hyödyntävät tällaisia tiloja, kynnys olla ensimmäinen, joka menee kesken työpäivän päiväunille, on korkea.”

Esihenkilön kannattaa itse hyödyntää taukofasiliteetteja ja muistuttaa niistä esimerkiksi palavereissa.

Alkuvuonna 2025 julkaistussa Tyhmä työelämä -tietokirjassaan Moisala kertoo muun muassa evoluutioteorian isästä Charles Darwinista.

Darwin teki töitä pari puolentoista tunnin pätkää kerrallaan. Muuten hän keskittyi lähinnä polttelemaan piippuaan, kävelemään puutarhassaan – ja ajattelemaan.

Jos Darwinilla oli siihen varaa, olisiko meilläkin?

Aika, jonka maltamme keskittyä häiriintymättä yhteen asiaan, lyhenee koko ajan

”On tärkeää ymmärtää, että tunti kaksi hiljaista työaikaa on kaikista arvokkainta työaikaa, mitä työntekijä voi saada.”

Monet aivotutkijat ovat viime vuosina ilmaisseet huolensa siitä, miten netti ja digitaaliset laitteet heikentävät keskittymistämme. Moisala sanoo, että joidenkin tutkimusten mukaan pystymme pysähtymään yhden asian äärelle enää alle minuutin kerrallaan.

Keskeytyksiä ja hälinää täynnä olevassa ympäristössä ihminen tekee töitä tehottomasti. Aikaa menee huonolaatuiseen tekemiseen, virheiden korjailuun ja sen miettimiseen, mitä olinkaan tekemässä ja mihin pitikään seuraavaksi tarttua.

Samalla saamme koko ajan uutta tutkimustietoa, joka osoittaa multitaskaamisen haitat.

Ihmisen on fysiologisesti mahdotonta keskittyä esimerkiksi useampaan kielelliseen ärsykkeeseen kerrallaan. Ei voi siis keskittyneesti lukea sähköpostia samalla, kun aidosti kuuntelee, mistä palaverissa puhutaan.

Jos niin yrittää tehdä, huomio hyppii asiasta toiseen, kumpaakaan asiaa ei tule tehtyä kunnolla ja aivot kuormittuvat.

Silti multitaskausta harrastavat lähes kaikki. Tavassa täytyy olla jotain palkitsevaa – jotain sellaista, mistä tulee tehokas olo, Moisala pohtii.

Multitaskausta harrastavat lähes kaikki. Tavassa täytyy olla jotain palkitsevaa – jotain sellaista, mistä tulee tehokas olo, Mona Moisala sanoo.

 

Tekoäly vapauttaa ajatustyöläisen työaikaa rutiinitehtäviltä. Moisala toivoisi, että aika käytettäisiin syvätyöskentelyyn. Se tarkoittaa keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan ilman keskeytyksiä. Termin teki tutuksi yhdysvaltalainen tietojenkäsittelytieteen professori ja tietokirjailija Cal Newport vuonna 2016 ilmestyneessä Deep Work -kirjassaan.

Moisalan mielestä jokaisella ajatustyöläisellä pitäisi olla mahdollisuus tehdä työtä myös siten, ettei tarvitsee päivystää ja olla koko ajan tavoitettavissa. Yleensä se on järjestelykysymys.

”On tärkeää ymmärtää, että tunti kaksi hiljaista työaikaa on kaikkein arvokkainta työaikaa, mitä työntekijä voi saada. Hän saa valtavasti aikaan, kun saa rauhassa tehdä asian kerrallaan.”

On eri asia sanoa tiimille, että välillä voi varata syvätyöskentelyaikaa, kuin luoda yhteiset pelisäännöt, joiden myötä jokaisen työntekijän kalenterista on päivittäin varattu vaikkapa tunti päivässä ilman palavereita tai velvoitetta olla tavoitettavissa.

Jos syvätyöskentelyajan varaaminen tuntuu vaikealta, työyhteisössä kannattaa keskustella siitä, onko jokin tietty kanava – vaikkapa puhelinsoitto – sellainen, jota käytetään, kun on pakko saada ihminen heti kiinni. Mitkä kanavat taas on pyhitetty hitaampaan viestintään?

Tässäpä oiva kokouksen aihe: viestintäkanavat ja niiden käyttö. Mitä käytetään mihinkin? Mikä toimii ja edistää työpaikan tavoitteita?

Eri tiimeillä voi olla eri sääntöjä, ihmiset ovat erilaisia. Asioista on hyvä sopia ihminen, ei teknologia edellä.

Keskeytymiset vievät aivot hälytystilaan. Kun se on jatkuvasti päällä ja stressi kroonistuu, ihminen voi lopulta uupua.

Keskittymistä kannattaa varjella. Vaikka esimerkiksi puhelimen ilmoitusten ei ajattelisi häiritsevän, ne kuitenkin kuormittavat aivoja.

Aivojemme rakenne ja toimintalogiikka on yhä pitkälti samanlainen kuin esi-isillämme metsästäjäkeräilijöillä, jotka elivät hyvin erilaisessa ympäristössä. Vilkkuva valo tai yllättävä ääni kaappaa huomiomme ja vie keskittymisen siltä, mitä olimme tekemässä.

Aivomme nimittäin tulkitsevat yllättävän asian potentiaaliseksi uhaksi. Lajimme selviytymisen kannalta on ollut tärkeää, että kiinnitämme siihen huomiota.

Nykyään ympäristön erilaiset ärsykkeet – liikenneruuhkat, ärsyttävät kanssaihmiset, notifikaatiotulva, täysi sähköpostilaatikko… – ovat yleensä täysin vaarattomia mutta niitä on kaikkialla.

Keskeytymiset vievät aivot hälytystilaan. Kun se on jatkuvasti päällä ja stressi kroonistuu, ihminen voi lopulta uupua.

Uupuminen on salakavalaa, koska aivojen kuormitukseen voi pikkuhiljaa tottua ja jatkuva hälytystila voi alkaa tuntua normaalilta.

”Aivot eivät silti opi sietämään sitä yhtään paremmin. Emme havaitse sitä, että ylikuormittuminen kehittyy hitaasti ennen kuin koko systeemi menee lukkoon ja tulee burnout.”

Keskittymiskyky on laadukkaan ajattelun edellytys, Moisala muistuttaa. Jos mieli on koko ajan harhautunut ja levoton, syvällinen ajattelu – joka ainakin vielä on ihmiselle uniikki ominaisuus – muuttuu mahdottomaksi.

Ylikuormittuminen kehittyy hitaasti ennen kuin koko systeemi menee lukkoon ja tulee burnout.

Tunteet ovat tärkeitä ja kuuluvat työhön

”Meillä on valtavasti tutkimusta siitä, miten tunteet ja ongelmanratkaisu, päätöksenteko ja kognitiiviset toiminnot jatkuvasti vuorovaikuttavat keskenään.”

Käytyään vuosia puhumassa työpaikoilla työhyvinvoinnista Moisala havahtui siihen, että työyhteisöissä puhutaan usein kognitiivisista taidoista, keskittymisestä ja ongelmanratkaisusta – muttei tunteista.

”Usein, jos olen käynyt pitämässä esityksen jossain firmassa, suunnittelupalaverissa on sanottu, että ’hei, ihan taustatiedoksi, meillä on nyt muutosneuvottelut käynnissä tai on ollut iso organisaatiomuutos ja ihmiset ovat tyytymättömiä’.”

Johdossa ei ole välttämättä huomioitu lainkaan, että vaikeat tunteet vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten työyhteisöä kannattaisi lähestyä tai miten vastaanottavaisia uudelle tiedolle he ovat.

Moni ajattelee edelleen, etteivät tunteet kuulu työelämään ja että ne häiritsevät rationaalista ajattelua – tai että esimerkiksi naiset ovat ylitunteellisia.

”Se on ikään kuin joku heikkouden merkki, että näyttää tunteitaan. Vaikka voisiko ajatella, että se, että niitä tunteita tuodaan esiin ja niitä käsitellään, niin silloin ne eivät enää kuormita kognitiivista järjestelmää?”

Tunteet ovat tärkeä osa toimintakykyä. Miksi silti pelkäämme muiden tunnereaktioita niin paljon?

 

On keinotekoista yrittää jaotella tunteet ja kognitio, Moisala sanoo.

”Meillä on valtavasti tutkimusta siitä, miten tunteet ja ongelmanratkaisu, päätöksenteko ja kognitiiviset toiminnot jatkuvasti vuorovaikuttavat keskenään ja vaikuttavat toisiinsa.”

Sen on havainnut muun muassa tunnettu portugalilais-amerikkalainen neurologi Antonio Damasio.

Damasion yksi tunnetuimmista potilaista oli ”Elliot”, jonka saama aivokasvain tuhosi osan hänen aivojensa etuaivolohkosta. ”Elliot” pärjäsi aivovaurion saatuaan hyvin esimerkiksi älykkyystesteissä, mutta mitkään asiat eivät enää aiheuttaneet hänelle normaalin voimakasta tunnereaktiota.

Seurauksena ”Elliot” ei pystynyt enää tekemään lyhyen tai pitkän tähtäimen suunnitelmia tai yksinkertaisiakaan päätöksiä. Hän pystyi listaamaan erilaisia vaihtoehtoja, muttei päättämään, minkä niistä valitsisi: mikään vaihtoehdoista ei nimittäin tuntunut erityiseltä.

Aiemmin miellyttävästä, karismaattisesta ja maailmanmenosta kartalla olevasta miehestä tuli lopulta ihminen, joka ei pystynyt viemään aloittamiaan projekteja loppuun, menetti työnsä ja erosi useamman kerran avioliitosta.

Tunteet ovat tärkeitä eikä niitä pidä sivuttaa, Moisala muistuttaa. Ne syöttävät tärkeää informaatiota esimerkiksi aivojen päätöksentekojärjestelmään.

Ne vaikuttavat myös esimerkiksi oppimiseen. Aivotutkimuksesta tiedetään, että esimerkiksi tunteita herättäneet tapahtumat pysyvät muita muistoja pidempään pitkäkestoisessa muistissa. Aivojen mantelitumakkeet, jotka muun muassa säätelevät ja käsittelevät tunteita, ovat yhteydessä muun muassa aivojen ”muistikeskuksina” pidettyihin hippokampuksiin ja niiden toiminta vaikuttaa muistojen lujittumiseen.

”Tunteet ovat usein merkki siitä, että asia on tavalla tai toisella tärkeä. Se on aivojen tapa terävöittää meidän huomiotamme”, Moisala sanoo.

Tunteet ovat usein merkki siitä, että asia on tavalla tai toisella tärkeä. Se on aivojen tapa terävöittää meidän huomiotamme."

Tunnepuhe tai tunnetaitojen kehittäminen ei tarkoita tunteissa märehtimistä.

Jos kokee töissä suuttumusta tai pettymystä, tunne on tärkeä osata tunnistaa ja nimetä. Mutta vielä tärkeämpää on tunnistaa, mitä tunteen takana on.

”Usein siellä on jokin tarve, joka ei tule kohdatuksi. Voi esimerkiksi kokea tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti työyhteisössä. Sen sijaan, että velloisi kiukun tunteessa ja purnaisi siitä työkaverille, on hyvä kurkistaa vähän syvemmälle: mistä tämä tunne yrittää minulle viestiä?”

Kun tarpeen osaa kommunikoida toiselle ihmiselle, ongelma- tai konfliktitilanne on mahdollista ratkaista.

Alkuun tällainen toiminta voi tuntua hölmöltä, mutta mitä useammin sitä tekee, sitä helpompaa siitä tulee, Moisala muistuttaa.

”Esihenkilö voi jälleen kerran olla se ihminen, joka omalla esimerkillään näyttää, että työyhteisössä on turvallista puhua tunteista ja tuoda niitä esiin.”

Tunnetaitoinen osaa myös säännellä omia tunteitaan eikä esimerkiksi raivoa tai käyttäydy muuten epäasiallisesti suututtuaan.

Moisala sanoo miettineensä paljon sitä, miksi pelkäämme muiden tunnereaktioita niin paljon.

Esimerkiksi työkaverissa tai tiimiläisessä herännyt suru tai kiukku aiheuttaa helposti epämukavuutta itsessä, jos toisten tunteita ei ole tottunut ottamaan vastaan. Taitoa voi kuitenkin harjoitella.

Nykyään lapset opettelevat tunnetaitoja jo päiväkodissa ja koulussa. Moisala on kahden lapsen äiti. Omat lapset ovat havahduttaneet siihen, miten taitavasti lapset osaavat sanoittaa tunteitaan – paljon paremmin kuin monet aikuiset.

Moisala luottaakin siihen, että nuoremmat sukupolvet tuovat tunnetaitoja terveellä tavalla myös työelämään.

Erilaiset aivot ovat vahvuus

”Se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.”

Yksi asia turhauttaa Moisalaa: geneeriset vinkit parempaan keskittymiskykyyn tai tehokkaaseen työntekoon.

”On itsestään selvää, että se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Työelämässä on niin laaja skaala erilaisia persoonia ja erilaisia aivoja edustettuna.”

Neurodiversiteetistä puhutaan jo paljon. Silti käsityksemme siitä, miltä näyttää ajatustyötä tekevä työntekijä, on kapea: sosiaalinen, avoin, rohkea, dynaaminen, pystyy tekemään montaa asiaa samaan aikaan, Moisala luettelee. Harva mahtuu muottiin, mutta työelämässä eri ihmisiltä odotetaan usein aivan samoja asioita, samanlaista tapaa käsitellä tietoa ja sopeutumista tietynlaisiin työtapoihin.

Se johtaa siihen, ettei moni uskalla olla oma itsensä työpaikalla tai puhua rehellisesti esimerkiksi haasteistaan tai toiveistaan.

Harva mahtuu muottiin, mutta työelämässä eri ihmisiltä odotetaan usein aivan samoja asioita.

Ennen tuoreen kirjansa kirjoittamista Moisala ei tiennyt, että saatuaan esimerkiksi ADHD- tai autismin kirjon diagnoosin suurin osa ihmisistä pysyy työpaikallaan leimaantumisen pelossa kaapissa.

”Olisi mahtavaa, että yksilöllisyydelle olisi enemmän sijaa, mutta se vaatii luottamusta.”

Esihenkilöiden rooli on tässäkin tärkeä.

”Kuulin tosi rohkaisevan esimerkin esihenkilöstä, joka oli itse kertonut työntekijöilleen, että hänellä on ADHD. Se oli auttanut heti työntekijöitä ymmärtämään esihenkilön tietynlaisia toimintatapoja ja tietenkin rakentanut valtavasti luottamusta.”

Jokaisen aivot ovat ainutlaatuiset siinä mielessä, millaisia hermoverkostoja ja aivosolujen välisiä yhteyksiä juuri oman pään sisällä on. Yksilölliset kokemukset muokkaavat aivojen yhteyksiä läpi elämän.

Moisala toivoisi, että ajattelu siitä, että jokaisen pitäisi sopeutua normiin, kääntyisi ymmärrykseksi siitä, että neuromoninaisuuteen liittyy vahvuuksia. Kukaan ei ole keskiarvoinen ihminen kaikilla mittareilla mitattuna. Jokainen hahmottaa maailmaa ainutlaatuisella tavalla.

Tiimit, joissa on erilaista osaamista, tietoa ja eri vahvuuksia, ja joiden annetaan hyödyntää moninaisuuttaan, tekevät tutkitusti parempia päätöksiä ja esimerkiksi innovoivat enemmän.

Usein erilaisten ihmisten ja heidän tarpeidensa huomioiminen hyödyttää lopulta kaikkia.

Esimerkiksi autismin kirjolla olevat ihmiset voivat kaivata selkeää viestintää, asialistan jakamista ajoissa ennen kokousta, selkeitä sääntöjä ja prosesseja ja hiljaista ja rauhallista työympäristöä – aivan samoja asioita, joista muutkin hyötyisivät.

Kun esihenkilö on avoin ja aidosti kiinnostunut, hän luo vuorovaikutuksellaan psykologisesti turvallista ilmapiiriä. Silloin tiimiläiset uskaltavat kertoa itsestään ja siitä, miten juuri he haluaisivat omaa työtään tehdä.

Moisalan entinen esihenkilö kysyi kerran, miten sinä haluaisit, että sinua johdetaan.

”Se oli ihan mahtava kysymys – ja minulla oli siihen heti vastaus valmiina!”