”Kauppakorkeakoulun perintö jatkuu Töölössä uudessa muodossa, kun Aallon johtamiskoulutus saa uuden tukikohdan historiallisesta rakennuksesta. Meillä on nyt hyvä tilaisuus miettiä, miten vastaamme yritysten ja osallistujien odotuksiin ja tuotamme poikkeuksellisen asiakaskokemuksen myös vuodesta 2020 eteenpäin”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Professor of Practice Pekka Mattila.
Mahdollistaa uudet elämykset, yhteistyömahdollisuudet ja elinikäisen oppimisen
Rakennuksessa päätoimijana toimii Aalto EE. Aalto Töölöstä löytyvät muun muassa yksi Suomen kauneimmista saleista, tiloja erilaisille tapahtumille ja ainutlaatuinen työympäristö upealla töölöläisellä maisemalla
Peruskorjaus ja uudistaminen on nyt alkanut Kauppakorkeakoulun toiminnan siirryttyä Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen helmikuussa 2019.
“Meille on tärkeää säilyttää kiinteistön henki ja samalla tarjota monipuolisia tiloja myös tulevaisuuden käyttötarpeisiin. Remontin jälkeen rakennukseen tulee muun muassa Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikka sekä kaikkia kaupunkilaisia palveleva korkeatasoinen ravintola”, sanoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistösijoitusjohtaja Eetu Ristaniemi.
Rakennus kunnostetaan sen historiallista arvoa kunnioittaen
Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1950. Viimeinen laaja peruskorjaus ja porrasaulan laajennus toteutettiin vuonna 1996. Korjaustyöt alkavat toukokuussa 2019 ja valmistuvat vuoden 2020 loppuun mennessä.
Korjaus- ja uudistamissuunnitelma perustuu Museoviraston kanssa käytyihin neuvotteluihin ja tilakohtaisiin tarkasteluihin, sillä rakennus kuuluu kansainväliseen modernin arkkitehtuurin suojeluun ja dokumentointiin erikoistuvan Docomomo-järjestön rekisteriin. Rakennuksen juhlasali on suojeltu eikä kiinteistön keltatiiliseen julkisivuun tehdä muutoksia, mutta rakennuksen talotekniikka uudistetaan täysin. Samalla rakennuksen energiatehokkuutta ja esteettömyyttä parannetaan merkittävästi.
Rakennuksen osoite: Runeberginkatu 14–16, Helsinki
Rakennuttaja: KOy Helsingin Runeberginkatu 14–16
Pääurakoitsija: Fira
Suunnittelija: Arkkitehtitoimisto SARC Oy
Korjaus- ja modernisointitöiden aikataulu: toukokuu 2019–lokakuu 2020
Lisätiedot Aalto EE
Pekka Mattila
valtiot. tri, toimitusjohtaja, Professor of Practice
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Aalto-yliopistosta
Noora Stapleton
viestinnän asiantuntija, kampusviestintä
Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut
Puhelin: 050 353 1525
noora.stapleton@aalto.fi
Aalto University Executive Education Oy
Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.
Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia useissa lokaatioissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.