Uutishuone

Uutishuone

Stora Enso on huikea esimerkki kehitysmyönteisyydestä

Aalto University Executive Education (Aalto EE) jakoi kehitysmyönteisimmän yrityksen tunnustuksen, jonka pääkriteereinä ovat vastuullinen johtajuus ja esimerkillinen kehitysmyönteisyys.

14.5.2019

Read this in English.

Tunnustuksen saanutta Stora Ensoa kiitettiin tulevaisuutta pelkäämättömästä asenteesta ja mahdollisuuksien näkemisestä globaaleissa trendeissä. Yrityksessä kehitetään henkilöstöä pitkäjänteisesti ja hyödynnetään ympäröivän ekosysteemin osaamista.

Accelerator-ohjelmalla ketteryyttä, vauhtia ja uutta näkökulman yhteiskehittämiseen

Yksi esimerkki uudenlaisesta kehittämisestä on Accelerator-ohjelma, jossa Stora Enson omat asiantuntijat saivat liikkeenjohdon koulutuksen ohella mahdollisuuksia työskennellä rinta rinnan startupien kanssa. Tuloksena oli aivan uudenlainen muutosprosessia tukeva organisatorisen oppimisen kiihdyttäminen.

”On hienoa vastaanottaa tunnustus start-up-yritysten kanssa tekemästämme systemaattisesta ja aktiivisesta työstä, jonka avulla olemme vauhdittaneet transformaatiotamme uusiutuvien materiaalien yhtiöksi. Kumppanuuksien avulla ratkaisemme globaaleja haasteita esimerkiksi kehittämällä uusia materiaaleja ja kiertotalousratkaisuja. Samalla kun Accelerator-ohjelmassa omat työntekijämme työskentelevät tiiviinä tiiminä start-upien kanssa, kehitämme myös yrittäjämäistä ajattelutapaa, osaamista sekä työskentelytapoja Stora Ensossa”, sanoo Malin Bendz, Stora Enson henkilöstöjohtaja.

Yksi näistä ohjelmassa mukana olleista startupeista oli suomalainen Sulapac, joka on kehittänyt uusiutuvista ja kestävistä raaka-aineista valmistettavan täysin biohajoavan pakkausratkaisun.

Ensimmäistä kertaa jaettu tunnustus annettiin osana Talouselämän järjestämää Päättäjänaiset 2019 -tapahtumaa.

Lisätietoja

DBA, Riitta Lumme-Tuomala
Head of Growth
Puh. 010 837 3787
riitta.lumme-tuomala@aaltoee.fi

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia useissa lokaatioissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.