Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Aalto MBA avaa monia ovia, joiden taakse saattaa taiteen maisterina jäädä kolkuttelemaan.”

Ville Wahlberg

Muutostoimisto Ellun Kanat auttaa asiakkaitaan rakentamaan vahvoja strategioita ja kulttuureja, viestimään vaikuttavasti, ja käymään jatkuvaa vuoropuhelua ympäristönsä kanssa. Yrityksen partneri, viestinnän konsultoinnista vastaava johtaja Ville Wahlberg suoritti hiljattain Aalto MBA -ohjelman.

”Jotkut kyselivät miksi halusin lisäkoulutusta tässä vaiheessa uraani. Olinhan jo vuosia valmentanut, avustanut ja konsultoinut niin johtavia poliitikkoja kuin yritysten johtoryhmiä. Erilaisten johtajapositioiden myötä ajatus MBA-tutkinnosta kuitenkin kypsyi mielessäni, eritoten kun siirryin työssäni yhä vahvemmin muutosjohtamisen ja strategisen konsultoinnin pariin”, Wahlberg taustoittaa.

”Minulla oli vahva ymmärrys liikkeenjohdosta, mutta myös tiettyjä aukkoja osaamisessani. Halusin saada 360°-näkymän liiketoimintaan – ja tietysti myös validaation työn kautta kerryttämälleni tietopääomalle. Tiesin, että Aalto MBA avaa monia ovia, joiden taakse saattaa taiteen maisterina jäädä kolkuttelemaan”, kertoo Wahlberg, joka on peruskoulutukseltaan kuvataideopettaja.

Syvällinen liiketoimintaymmärrys auttaa ponnistamaan taas pidemmälle

Wahlberg kertoo saaneensa MBA-ohjelmasta ennen kaikkea kokonaisvaltaisemman liiketoimintaymmärryksen.

”Aalto MBA -ohjelma oli mahtava kokemus. Kouluttajien asiantuntemus ja ote opetukseen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. He osasivat sanoittaa asiat niin, että vaativimmatkin aihepiirit avautuivat heti”, hän kuvailee.

Kouluttajien asiantuntemus ja ote opetukseen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen."

”Mergers & Acquisitions ja Financial Accounting jäivät mieleeni erityisen antoisina opintojaksoina. Jälkimmäisestä oli myös välitöntä hyötyä. Minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa osakkuus Ellun Kanoista kesken MBA-opintojeni. Sain tästä opintojaksosta loistavat eväät analysoida perinpohjaisesti sijoituksen kannattavuutta”, Wahlberg tähdentää.

Vaikka opinnoissa tuli vastaan myös paljon aihepiirejä, joissa Tuomisella oli entuudestaan vankka osaaminen, antoi opiskelu niihinkin uusia näkökulmia.

”Opin kiehtovia teoreettisia viitekehyksiä ja sain syvällisen liiketoimintaymmärryksen, jonka ansiosta pystyy taas ponnistamaan paljon pidemmälle. Oli erityisen hauska huomata, kuinka paljon sain irti viestinnän ja markkinoinnin opintojaksoista, vaikka olen työskennellyt näiden aihepiirien parissa ison osan urastani”, hän sanoo.

”Nyt ohjelman käytyäni voin käsi sydämellä todeta jokaisen opintojakson olleen hyödyllinen ja antaneen minulle uusia eväitä työhöni. Useimmat harjoitukset oli suunniteltu siten, että ne pystyi tekemään suoraan omaan organisaatioon, mikä syvensi oppimista ja teki asioista entistä konkreettisempia”, hän lisää.

Mainio, monimuotoinen MBA-ryhmä

Tuomisen MBA-ryhmä ehti olla lähiopetuksessa muutaman kuukauden ajan ennen kuin korona pakotti ryhmän etäopetukseen.

Voin käsi sydämellä todeta jokaisen opintojakson olleen hyödyllinen ja antaneen minulle uusia eväitä työhöni."

”Lähiopetus oli upeaa. Jo miljöö itsessään oli niin innostava. Nautin tavattomasti rakennuksen arkkitehtuurista, upeasta taiteesta ympärillämme ja aivan fantastisista ihmisistä. Kokemuksena lähiopiskelu oli jopa paljon antoisampaa kuin osasin odottaa”, Wahlberg muistelee.

”Silti etäopiskelussakin oli puolena. Järjestelyt ja tekniikka pelasivat hyvin, ja kouluttajat osasivat innostaa etänäkin. Me kehityimme kaikki ohjelman aikana todella hyviksi näkemysten ja osaamisen jakamisessa verkossa”, hän huomauttaa.

Wahlberg korostaa oppineensa paljon myös muilta osallistujilta niin lähi- kuin etäopetuksen aikana.

”Meillä oli mainio, monimuotoinen MBA-ryhmä. Osallistujia oli useista eri kulttuureista ja taustoista. Kaikilla oli mielenkiintoisia näkökulmia, jotka avarsivat ajatteluani. Erityisen hyvät muistot jäi pienryhmäharjoitusten aikana käydyistä palkitsevista keskusteluista”, Wahlberg kertoo.

Hyödyllisiä työkaluja ja näkökulmia konsultin työhön

Wahlberg sanoo saavuttaneensa liki kaikki Aalto MBA -ohjelmalle asettamansa tavoitteet.

”Opin ymmärtämään, mitä kaikkea osasin jo entuudestaan ja kuinka tämä tietopääoma linkittyy MBA-ohjelmasta ammentamiini oppeihin. Sain myös hyödyllisiä uusia työkaluja ja näkökulmia konsultin työhön. Ainoastaan sosiaalisuutta olisin kaivannut vielä enemmän: juhlat, yhdessäolo ja kaikki se hiljainen tieto, jota ammentaa esimerkiksi kahvitauoilla – koronan vuoksi tämä puoli jäi luonnollisesti vähemmälle”, hän pohtii.

”Kokonaisuudessaan ohjelma oli kuitenkin koronasta huolimatta upea. Ennen kaikkea MBA valmensi minut Ellun Kanojen partnerin rooliin. Hyödynnän nyt Aalto MBA -ohjelmasta oppimiani taitoja päivittäin, ja minulla on varma olo siitä, että tulen menestymään uudessa tehtävässäni”, hän lisää.

Wahlberg kertoo suosittelevansa Aalto MBA -opintoja lämpimästi – melkein kaikille.

”Suosittelen ehdottomasti osallistumista, jos haluat haastaa itsesi, avartaa ja syventää osaamistasi ja edetä urallasi. Mutta jos haluat vain saada mahdollisimman helpolla tutkintotodistuksen, Aalto EE ei taatusti ole oikea paikka sinulle”, hän naurahtaa.

Aalto MBA -ohjelma

Ville Wahlberg on myöhemmin siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen.