Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Sain AaltoJOKO®-ohjelmasta oivallisia työkaluja esimiestyöhön, johtamiskulttuurin kehittämiseen ja oman tiimini motivointiin.”

Raisa Neitola
Projektitoiminnan päällikkö, filosofian tohtori, Geologian tutkimuskeskus

Projektitoiminnan päällikkö, filosofian tohtori Raisa Neitola on työskennellyt Geologian tutkimuskeskuksessa 12 vuotta niin tutkijana kuin päällikön roolissa. Operatiivisessa johdossa hän on toiminut vuodesta 2016 lähtien. Neitolan vastuulla on muun muassa tutkimuskeskuksen projektikokonaisuuden koordinointi ja sisäisten käytänteiden kehittäminen.

”Parasta työssäni on ihmisten kanssa ideoiminen, asioiden sujuvoittaminen ja projektitoiminnan edellytysten mahdollistaminen”, Neitola kertoo.

”Olen kokenut erilaisten prosessien ja projektien vetäjä, mutta suora esimiestyö on minulle verrattain uutta. Päätin osallistua JOKO-koulutukseen saadessani viime vuonna oman tiimin vetovastuun”, hän taustoittaa.

Vertailtuaan eri koulutusohjelmia Neitola valitsi AaltoJOKO®-johtamiskoulutuksen.

”Aalto EE:n erinomainen maine tutkimusosaamisessa painoi vaakakupissa, mutta ratkaisevinta oli koulutuksen kattava sisältö. Pidin myös siitä, että ohjelmassa ryhmäytetään osallistujia valmennuksen kuluessa kolmen eri porukan kanssa”, Neitola toteaa.

”Halusin koulutukseen, jossa olisi osallistujia monipuolisesti eri toimialoilta. Tämä tarjoaisi laajalti erilaisia näkökulmia ja mahdollisuuden vertailla toimintaamme erilaisten organisaatioiden tekemisiin”, hän lisää.

Olen kokenut erilaisten prosessien ja projektien vetäjä, mutta suora esimiestyö on minulle verrattain uutta. Päätin osallistua JOKO-koulutukseen saadessani viime vuonna oman tiimin vetovastuun.”

Uusia näkökulmia esimiestyöhön

Neitola kuvailee ohjelmaa avartavaksi kokemukseksi, joka haastoi ajattelemaan ja kehittämään omia johtamistapoja.

”Oli kiehtovaa irrottautua työarjesta ja omaksua uusia näkökulmia niin esimiestyöhön kuin organisaation kehittämiseen. Omien toimintatapojen reflektointi oli erittäin innostavaa”, hän tähdentää.

Ohjelman kouluttajat saavat Neitolalta paljon kiitosta.

”AaltoJOKO® tarjosi hienon mahdollisuuden saada näkökulmia ja tietotaitoa Suomen johtavilta asiantuntijoilta. Kouluttajat oli valittu todella hyvin, äärettömän osaavia ihmisiä”, hän sanoo.

”Erityisen mielenkiintoisena pidin Eeva Vilkkumaan koulutuspäivää, joka tarjosi paljon näkökulmia itseäni kovasti kiinnostavaan tiedolla johtamisen aihealueeseen”, Neitola jatkaa.

Omaan työhönsä Neitola ammensi uusia ideoita eritoten opintokokonaisuuksista, joissa käsiteltiin johtajan identiteettiä ja uudistuvaa johtamista.

”Sain oivallisia työkaluja muun muassa esimiestyöhön, johtamiskulttuurin kehittämiseen ja oman tiimini motivointiin. Ne virkistivät ajatteluani ja olen soveltanut näitä ohjelmasta saamiani konkreettisia johtamisoppeja työssäni päivittäin”, hän kertoo.

”Johtamisoppien ohella syvennyimme myös esimerkiksi strategiatyöskentelyyn, data-analytiikkaan ja asiakkuuksien kehittämiseen. Olen töissä mukana monissa kehitysprojekteissa, joissa voin nyt entistä paremmin haastaa muiden näkökulmia näistä aihepiireistä ammentamieni oppien avulla”, hän pohtii.

Konkreettisia ratkaisuja työelämän haasteisiin

Ryhmäkeskustelut rikastivat Neitolan mukaan oppimiskokemusta merkittävästi.

Johtamisoppien ohella syvennyimme myös esimerkiksi strategiatyöskentelyyn, data-analytiikkaan ja asiakkuuksien kehittämiseen."

”Ryhmäkeskusteluissa löytyi oivallisia, konkreettisia keinoja työelämän ongelmien ratkaisuiksi”, hän korostaa.

”Keskustelumme olivat valtavan hedelmällisiä. Sain niistä esimiestyöhön monia hyödyllisiä vinkkejä: opin esimerkiksi henkilöstöjohtamiseen, organisaatiokulttuurin pullonkauloihin ja etäjohtamiseen liittyviä käytänteitä, joita on onnistuneesti sovellettu muiden osallistujien organisaatioissa”, hän mainitsee.

Neitola osallistui AaltoJOKO®-ohjelmaan, joka toteutettiin aluksi lähiopetuksena, mutta koronan vuoksi loppuohjelma järjestettiin etänä. Neitolalle ohjelman alun lähiopetuspäivät olivat koko valmennuksen parasta antia.

”Olen hyvin sosiaalinen ja innostun uusien ihmisten kohtaamisesta. Oppiminen yhdessä samassa tilassa oli loistokokemus”, hän toteaa.

”Tiesin heti olevani juuri oikeassa koulutusohjelmassa. Oli hienoa löytää ryhmästä myös itseni kaltaisia tutkijasieluja mukautumassa johtajiksi tai esimiesrooliin. Samoin oli hienoa huomata, että alasta riippumatta kaikilla oli arjen johtamisessa saman tyyppisiä kipuiluja”, hän alleviivaa.

Hybridimalli, jossa voisi halutessaan osallistua opetukseen kasvokkain tai etänä olisi Neitolan mielestä tulevaisuuden ihanneratkaisu – näin osallistujat saisivat molemmista maailmoista parhaat puolet.

”Etäopetus ei ole näin sosiaaliselle ihmiselle koskaan ensisijainen valinta, mutta on siinä etujakin. Etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville osallistujille se tuo joustavuutta. Aalto EE oli järjestänyt etäopetuksen hienosti ja etänäkin pystyi käymään hyviä keskusteluja”, Pohjois-Karjalassa asuva ja työskentelevä Neitola huomauttaa.

Neitola suosittelee AaltoJOKO®-johtamiskoulutusta mielellään muillekin.

”Ohjelma jopa ylitti odotukseni ja olen jo suositellut sitä usealle kollegalleni. AaltoJOKO® on erinomainen valinta erilaisissa johtotehtävissä tai organisaation kehittämistehtävissä työskenteleville asiantuntijoille”, hän sanoo.

AaltoJOKO®-ohjelma