Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Aalto MBA -ohjelma avartaa ajatteluasi ja muuttaa sinua johtajana.”

Pauliina Aalto ja Anne Rantanen
Silmäasema

Silmäterveyden ja näönhuollon asiantuntija Silmäasema on 100 %:sti suomalainen yhtiö, joka palvelee kotimaassa asiakkaita 140 myymälässä ja 16 silmäsairaalassa. Lisäksi Silmäasemalla on viisi myymälää Virossa.

Silmäaseman kaupallinen johtaja Pauliina Aalto ja markkinointijohtaja Anne Rantanen kävivät kumpikin Aalto MBA -ohjelman vuosina 2020–2021.

”Olen oppinut työn kautta valtavasti ja saanut vuosien varrella uusia vastuualueita. Tiettyyn pisteeseen on helppo edetä työelämässä, mutta sen saavutettuaan on hyvä päivittää osaamistaan ja hakea tuoreita ideoita. Tavoitteenani oli saada Aalto MBA -ohjelmasta uutta näkemystä ja työkaluja, joiden avulla voin menestyä työssäni”, Pauliina Aalto taustoittaa.

”Tavoitteeni olivat hyvin samankaltaisia. Aalto MBA -ohjelmalla on erinomainen maine ja olin vakuuttunut siitä, että saisin uutta inspiraatiota työhöni. Markkinoinnin ammattilaisena Aalto EE:n hakuprosessi teki minuun myös hyvän vaikutuksen”, Anne Rantanen muistelee.

Relevantti sisältö ja kasvua johtajana

Aalto MBA:n monipuolisesta sisällöstä on Anne Rantasen mukaan ollut paljon hyötyä töissä.

”Opetussisältö oli hyvin relevanttia. Käsittelimme käynnissä olevaa pandemiaa talouden ja liiketoiminnan näkökulmasta, mikä oli minusta hyvin kiinnostavaa. Oma lempiopintojaksoni oli Leading Change. Silmäasema poistui pörssistä 2020 kun siirryimme osaksi Coronaria-konsernia. Leading Change antoi minulle syvällistä ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu kahden yrityskulttuurin sulautuessa ja miten ihmisiä voi tukea muutoksessa”, Anne Rantanen toteaa.

”Markkinoinnin opintokokonaisuus oli erityisen iloinen yllätys. Vaikka olen tehnyt markkinointia kohta 20 vuotta työkseni, sain tästä hienosti rakennetusta opintojaksosta konkreettisia uusia eväitä omaan työhöni”, Anne Rantanen lisää.

Aalto MBA avartaa ajatteluasi ja muuttaa sinua johtajana."

Pauliina Aalto kertoo yllättyneensä positiivisesti siitä, kuinka paljon Aalto EE panostaa jokaisen osallistujan henkilökohtaiseen muutosmatkaan.

”Aalto MBA avartaa ajatteluasi ja muuttaa sinua johtajana. Johdan Silmäasemalla tiimiä valtavan ammattitaitoisia ihmisiä, jotka tekevät työtään intohimolla. Omassa työssäni on kaikkein palkitsevinta, kun pystyn voimaannuttamaan tiimini jäseniä ja saan siirrettyä heidän osaamistaan koko ketjun voimavaraksi. Arvokkaimpia MBA:n aikana oppimiani asioita oli ymmärrys osallistaa tiimini jäsenet luovaan ajatteluun, sekä tietoisuus monista työkaluista, joita liiketoiminnan ongelmanratkaisuun on tarjolla”, Pauliina Aalto sanoo.

Yhdessä osallistuminen oli onnekas sattuma

Pauliina Aallon ja Anne Rantasen osallistuminen samaan MBA-ohjelmaan ei ollut suunniteltua, vaan onnekas sattuma.

”Vähältä piti, ettei asia olisi tullut esille vasta ensimmäisellä opintojaksolla”, Pauliina Aalto naurahtaa.

Samaan MBA-ohjelmaan osallistuminen oli kuitenkin kummankin mukaan hyödyllistä. Kaksikko reflektoi oppimaansa yhdessä aktiivisesti, ja he myös onnistuneesti varmistivat Silmäasemalle halutun paikan case-yrityksenä Business Strategy Projectissa eli BSP:ssa.

”Yhteistyön voima tuli todella konkreettisesti havaittua BSP:n aikana. Meillä oli erinomainen ryhmä, jonka kanssa pystyimme tutkimaan ja edistämään asioita, joita tyypillisesti työstettäisiin ulkopuolisten konsulttien avulla. Projektin aikana määrittelimme Silmäasemalle digitaalisen palvelutarjoaman tiekartan”, Pauliina Aalto kertoo.

”Oma työnkuvani laajeni syksyn aikana saadessani digitaaliset palvelut vastuulleni organisaatiossamme. Tekemästämme BSP-työstä on ollut kiistatonta hyötyä Silmäasemalle”, Anne Rantanen jatkaa.

Aalto MBA ei ole ylitsepääsemätön vuori

Pauliina Aallon ja Anne Rantasen vuosikurssi ehti käydä kolme opintojaksoa lähiopetuksessa ennen etäopiskeluun siirtymistä. Vaikka siirtymä harmitti kumpaakin, oli siitä myös hyötyä.

”Ryhmämme ehti onneksi tutustua ja rakentaa hyvän yhteishengen ennen etäopintoihin siirtymistä. Itse sain MBA-etäopinnoista myös eväitä, jotka auttoivat siirtämään oman ja tiimini työn etämoodiin Silmäasemalla”, Pauliina Aalto huomauttaa.

Aalto MBA -ohjelmassa sinun ei tarvitse huolehtia yhdestäkään käytännön asiasta hypättyäsi kyytiin."

”Vaikka suosinkin lähiopintoja, oli etäopiskelu valtaosin varsin sujuvaa. Etäopiskelu saattoi jopa tehdä vaativan työn ja opintojen yhdistämisestä helpompaa”, Anne Rantanen pohtii.

Kaksikko korostaa, että opiskelukokemus Aalto MBA -ohjelmassa on aivan erilainen kuin esimerkiksi perustutkintoa suorittaessa yliopistossa tai avoimen yliopiston kursseilla.

”Aalto MBA -ohjelmassa sinun ei tarvitse huolehtia yhdestäkään käytännön asiasta hypättyäsi kyytiin. Ilmoittautumiset, kirjojen ja muiden materiaalien hankkimiset, herkulliset lounaat ja taukotarjoilut, Aalto EE:n uskomattoman avulias henkilökunta hoitaa kaiken. Sinun ainoa tehtäväsi on keskittyä täysillä oppimiseen”, Anne Rantanen tähdentää.

Pauliina Aalto ja Anne Rantanen kertovat suosittelevansa mielellään Aalto MBA -ohjelmaa.

”Ohjelma vaatii sitoutumista. Siihen on heittäydyttävä täysillä mukaan. Jos olet valmis tekemään töitä, niin suosittelen lämpimästi osallistumista. Meille molemmille työnantajan tuki oli todella iso asia – kannattaa varmistaa, että niin perhe kuin työnantaja ymmärtävät, kuinka paljon ohjelma vaatii”, Pauliina Aalto alleviivaa.

”Hikoilematta ei selviä, mutta MBA ei ole ylitsepääsemätön vuori. Suosittelen osallistumista”, Anne Rantanen sanoo.

Aalto MBA -ohjelma