Business Excellence Manager Niina Helakorpi on työskennellyt Stora Enso Metsässä erilaisissa tehtävissä vuodesta 2006 lähtien. Hän kertoo viihtyvänsä työssään todella hyvin, kiitos mielenkiintoisten ja vaihtelevien työtehtävien.
Tätä nykyä Helakorpi työskentelee liiketoiminnan kehittämisen parissa. Ennen nykyiseen työhönsä siirtymistä marraskuussa 2017 hän kävi silloisen esimiehensä suosituksesta Lean-muutosagentti-koulutuksen saadakseen eväitä uuteen tehtäväänsä.
”Kaipasin ennen kaikkea syvempää ymmärrystä leanin mahdollisuuksista omassa työssäni ja koko liiketoiminnassamme, sekä käytännön työkaluja, joiden avulla toteuttaa lean-projekteja erilaisissa prosesseissamme”, Helakorpi taustoittaa päätöstään osallistua ohjelmaan.
Lean-muutosagentti-koulutus oli Helakorven mukaan hyvin rakennettu opintokokonaisuus, joka syvensi ennen kaikkea ongelmanratkaisutaitoja. Lisäksi käytännönläheinen tapa, jolla pullonkauloja tunnistettiin ja ratkaistiin saavat Helakorvelta kiitosta.
Nyt on helppo lähteä ongelmatilanteissa etsimään juurisyitä ja kartoittamaan nykytila-analyysin kautta, mihin keskitytään ensin ja missä suurimmat pullonkaulat ovat."
”Nyt on paljon helpompi lähteä ongelmatilanteissa etsimään juurisyitä ja kartoittamaan nykytila-analyysin kautta, mihin keskitytään ensin ja missä suurimmat pullonkaulat ovat. Olen myös pystynyt sparraamaan paremmin eri yksiköissä toteutettavia lean-projekteja, sekä kehittämään oman puunhankintayksikkömme lean-polkua”, hän listaa koulutuksen hyötyjä.
Koulutussisältöä Helakorpi luonnehtii hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi. Hän kertoo ammentaneensa opinnoista uusia oivalluksia esimerkiksi prosessilähtöisyydestä.
”Yksinkertaiset, hyväksi havaitut keinot, joilla voi parantaa toimintaa ja prosesseja yllättivät minut positiivisesti. Pidin hyvin paljon myös tavasta, jolla koulutuksessa alleviivattiin oppivaa ja hyvinvoivaa organisaatiota sekä tyytyväisempiä asiakkaita. Asiakaslähtöisyys määritteli aina kaikkien ongelmien ydintä ja ratkaisuista saatavaa hyötyä – on täysin turha tehdä prosesseista leaneja, jos se ei näy asiakkaalle lisäarvona”, Helakorpi painottaa.
Valmennuksessa huomasi, kuinka laaja-alaisesti leania voi soveltaa.”
Helakorpi kuvailee luennoitsijoita asiantunteviksi ja innostaviksi. Myös opintojen rytmitys oli hänelle mielekäs.
”Opinnoissa oli sopivasti teoriaa, keskusteluja, ryhmätöitä ja taukoja. Puolen päivän jälkeen oli aina tarjolla seisomapöytämahdollisuus, johon tartuin mielelläni. Opetus oli hyvin konkreettista ja käytännönläheistä. Olen aika visuaalinen oppija ja vaikka esimerkiksi opetuksen apuna käytetyt legoukot naurattivat aluksi, ne olivat hauska elämys ja avasivat mainiosti asioita”, hän muistelee.
Lean-koulutuksessa tapasi Helakorven mukaan myös paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja hänestä oli kiinnostavaa kuulla, miten muut osallistujat hyödynsivät lean-menetelmiä ja filosofiaa omissa organisaatioissaan.
Parasta koko koulutuksessa oli oivallus siitä, että luomme lean-kulttuuria tarttumalla rohkeasti käytännön työhön erilaisin lean-menetelmin."
”Meillä oli todella monipuolinen ryhmä: osallistujia oli hyvin erilaisilta toimialoilta aina lastensuojelusta valmistavaan teollisuuteen. Valmennuksessa huomasi, kuinka laaja-alaisesti leania voi soveltaa”, hän toteaa.
Stora Enso Metsä on lean-ajattelun soveltamisessa hyvällä polulla. Helakorpi kertoo saaneensa koulutuksesta hyviä ajatuksia niin muutosjohtamiseen kuin organisaation lean-kulttuurin kehittämiseen käytännönläheisin menetelmin.
”Parasta koko koulutuksessa oli oivallus siitä, että luomme lean-kulttuuria tarttumalla rohkeasti käytännön työhön erilaisin lean-menetelmin”, hän sanoo.
Helakorpi kannustaa mielellään muita osallistumaan koulutukseen: ”Voin suositella ohjelmaa lämpimästi, olin siihen kaikin puolin tyytyväinen. Kuten omankin ryhmäni osallistujien monimuotoisuudesta huomasi, tämä koulutus sopii hyvin erilaisissa työtehtävissä työskenteleville ihmisille, niin asiantuntijoille kuin esimiehillekin.”