Asiakkaamme

Asiakkaamme

"En usko, että olisin edennyt näin vaativaan ja mielenkiintoiseen asemaan tässä uravaiheessa ilman Aalto MBA -tutkintoa.”

Masud Hashimi
Kehityspäällikkö, JIITEE Työt Oy

Rakennustekniikan insinööri Masud Hashimi on työskennellyt muun muassa merkittävissä metrohankkeissa Suomessa ja Ruotsissa ja laajassa maantietunnelihankkeessa Norjassa. Tutkinnon suorittaminen ennen 30-vuotispäiviään oli Hashimille selkeä tavoite.

”Kandidaatintutkintoni arvosanoilla olisin päässyt suoraan maisteriopintoihin tuotantotalouden laitokselle Lappeenrantaan, mutta se olisi merkinnyt luopumista silloisesta työstäni aikatauluinsinöörinä ja mahtavasta elämästäni Helsingissä. Tutustuttuani Aalto MBA -ohjelmaan oivalsin heti sen olevan minulle paras vaihtoehto”, Hashimi taustoittaa.

”Aalto EE on kolmoisakkreditoitu, kouluttajat ovat erinomaisia ja MBA-ohjelma on hyvin kansainvälinen. Lisäksi opinnot pystyy suorittamaan työn ohessa”, hän listaa syitään valita Aalto MBA -ohjelma.

Keväällä 2021 Hashimi aloitti uuden työn kalliorakentamiseen erikoistuneen JIITEE Työt Oy:n kehityspäällikkönä. Uraharppauksestaan Hashimi kiittää Aalto MBA:ta.

Hyödynnän nyt työssäni päivittäin ohjelmasta saamiani oppeja."

”Kehityspäällikkönä olen osa yrityksemme johtoryhmää. Päätyönäni on kehittää prosesseja ja toimintoja ja auttaa yritystämme kasvamaan. Hyödynnän nyt työssäni päivittäin Aalto MBA -ohjelmasta saamiani oppeja. En usko, että olisin edennyt näin vaativaan ja mielenkiintoiseen asemaan tässä uravaiheessa ilman Aalto MBA -tutkintoa”, Hashimi painottaa.

Silmiä avaava kokemus

Hashimi kertoo Aalto MBA -opintojen muuttaneen tapaa, jolla hän tarkastelee maailmaa.

”Aloittaessani ohjelman ajattelutapani oli hyvin teknispainotteinen, kuten monilla insinööreillä. Nyt ymmärrän kuinka suuryritykset toimivat globaaleilla markkinoilla, osaan hahmottaa kilpailijoiden heikkouksia ja vahvuuksia – ja tunnistaa markkinoilla kilpailijoilta huomaamatta jääneitä asioita, jotka voisivat tarjota meille kasvupotentiaalia”, hän mainitsee.

Opetussisältöä Hashimi kuvailee todella innostavaksi.

”Esimerkiksi International Macroeconomics -moduuli oli loistava. Perehdyimme valtioiden ja isojen yritysten dynamiikkaan: kuinka politiikka ja liiketoiminta ovat yhteyksissä toisiinsa. Se oli äärimmäisen kiehtovaa ja kouluttaja oli erittäin vakuuttava. Foundations of Finance, Emotional Intelligence and Decision-Making, Digital Transformation ja Managing Growing Enterprises olivat myös aivan huippuja”, hän muistelee.

Ohjelma vahvisti linssejä, joiden läpi tarkastelen maailmaa. Ajattelen isommin."

”Maailmanlaajuiset megatrendit olivat kantava teema koko opintojen ajan: digitalisaatio, datan merkitys, urbanisaatio ja ilmastonmuutos. Ilahduin siitä, kuinka paljon opinnoissa painotettiin kestävää kehitystä ja ihmiskunnan tulevaisuuden parantamista. Ohjelma vahvisti linssejä, joiden läpi tarkastelen maailmaa. Ajattelen isommin”, hän pohtii.

Vaikka opiskelu työn ohella oli vaativaa, oli siitä Hashimin mukaan myös selvää hyötyä.

”Suurin osa harjoitustehtävistä pakotti osallistujat ottamaan oman organisaationsa suurennuslasin alle ja pohtimaan, kuinka asioita voisi kehittää. Minusta se oli todella positiivista, se varmisti asioiden syvällisemmän ymmärtämisen”, hän huomauttaa.

Itsevarmuutta, tietotaitoa ja ystäviä ympäri maailmaa

Itsekin kansainvälisen taustan omaava Hashimi kehuu monikulttuurista MBA-ryhmäänsä vuolaasti.

Sain ohjelmasta uudenlaista itsevarmuutta, valtavasti tietotaitoa – ja uusia ystäviä."

”Synnyin Afganistanissa, muutin 6-vuotiaana Iraniin ja sitten 12-vuotiaana Suomeen. Kansainvälinen ryhmämme rikasti oppimiskokemusta. Keskusteluissa ja ryhmätöissä ymmärrykseni eri kulttuureista kasvoi merkittävästi. Minulla on äärimmäisen hyviä muistoja loistavasta yhteishengestämme”, hän toteaa.

Hashimi kertoo suosittelevansa mielellään Aalto MBA -ohjelmaa.

”Uusi työpaikkani kehityspäällikkönä on ehdottomasti Aalto MBA:n ansiota. Sain ohjelmasta uudenlaista itsevarmuutta, valtavasti tietotaitoa – ja uusia ystäviä ympäri maailmaa”, hän sanoo.

”Jos hiukankaan harkitset opintoja, haluan rohkaista sinua lähtemään mukaan. Toki se on ajoittain raskasta ja maksaa, mutta kokemus on mahtava. Aalto EE:n mainio henkilökunta auttaa sinua selviämään mistä tahansa haasteista”, hän korostaa.

Aalto MBA -ohjelma

Masud Hashimi on myöhemmin siirtynyt toiseen organisaatioon.