Asiakaskokemuksia

"Erinomainen oppimiskokemus, joka antoi eväitä oman työn kriittiseen tarkasteluun.”

Marjo Kyllönen
Linjajohtaja, Helsingin kaupunki

Marjo Kyllönen on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa opetuksen johto- ja kehittämistehtävissä Helsingin kaupungin Opetusvirastossa vuodesta 2000 lähtien. Kyllönen oli Aalto EE:n KuntaJOKO-ohjelmaan osallistuessaan pääkaupungin perusopetuksen opetuspäällikkö. Kyllösellä on nykyisessä työssään kolmisenkymmentä suoraa alaista – ja lisäksi hänen vastuullaan on kolmisen tuhatta perusopetuksen opettajaa, joita hän edelleen luotsaa perusopetuksen linjanjohtajana.

Kyllönen luonnehtii itse itseään tyypilliseksi elinikäiseksi oppijaksi. Tosiasiassa hän on elämänsä aikana opiskellut melko lailla enemmän kuin useimmat: Kyllönen on lastentarhaopettaja, luokanopettaja ja kasvatustieteen tohtori. Lisäksi hän on suorittanut suuren määrän aineopintoja hallinnossa ja johtamisessa.

”Halusin virkistää osaamistani ja ottaa osaa johtamisohjelmaan, joka varmasti antaisi minulle jotain uutta. Rima oli korkealla, sillä olen opiskellut johtamista varsin paljon”, Kyllönen taustoittaa päätöstään osallistua KuntaJOKOon. ”Tiesin Aalto-yliopiston opetuksen olevan korkealaatuista. Kuultuani kollegaltani tästä ohjelmasta päätin käydä katsomassa luennoitsijalistan läpi. Sen tehtyäni olin vakuuttunut siitä, että osallistuminen kannattaa.”

Totesin jo ohjelman kuluessa, että tämähän maksoi itsensä takaisin heti kahden ensimmäisen jakson aikana!”

Kyllönen tähdentää ohjelman olleen iso, mutta tuottoisa panostus: ”Opintoihin oli käytettävä monta työpäivää ja lisäksi piti löytää jostain aikaa useammalle etätehtävälle hektisen työn ohessa. Totesin kuitenkin jo ohjelman kuluessa, että tämähän maksoi itsensä takaisin heti kahden ensimmäisen jakson aikana!” Kyllönen kertoo.

”Luennoitsijoiden asiantuntemuksen taso oli todella kova. Lisäksi pidin hyvin positiivisena sitä, että ohjelmassa tarkasteltiin monipuolisesti johtamista, eikä rajoituttu liiaksi kuntanäkökulmaan. Joustava ja innovatiivinen johtaminen vaatii sitä, että lähestymme välillä asioita uusilla tavoilla ja otamme etäisyyttä päivittäiseen työhön. Muuten tulee liian helposti hiihdettyä aina samaa latua”, hän pohtii.

Kyllönen kiittää monipuolisuutta ohjelmassa muutenkin: ”Eri osa-alueet täydensivät toisiaan mainiosti. Meillä oli kustannuslaskelmaa ja muita tärkeitä perusoppeja ja näiden ohella esiteltiin hyvinkin luovia ja innovatiivisia ajatussuuntia”, Kyllönen muistelee. Hän kertoo saaneensa ohjelman eri moduuleista useita työkaluja. Ensimmäisinä mieleen nousevat Business Canvassing ja palvelumuotoilu -opit, joita hän on jo jakanut eteenpäin omalla työpaikallaan.

”Esimerkiksi palvelumuotoiluharjoitus oli uskomattoman hieno kokemus. Myönnän suoraan, etten ollut aluksi innostunut. Lähdimme joukolla Kampin ostoskeskukseen tekemään kenttäharjoitusta, ja ajattelin itsekseni, etten jaksaisi nyt leikkiä. Mieli muuttui kuitenkin nopeasti: asiakkaan roolin konkreettinen kokeilu oli äärimmäisen avartava kokemus – me koimme Kampin palvelumaailmaa kulkien hitaasti kuin ikäihmiset. En ole sen jälkeen asioinut yhdessäkään palvelussa miettimättä, miltä se senioreista tuntuu”, Kyllönen tunnustaa. ”Palvelumuotoilu on tärkeä lähestymistapa, jota olen jo hyödyntänyt työssäni ja käytän varmasti jatkossakin”, hän lisää.

Kyllönen kehuu KuntaJOKOn ulkoisten fasiliteettien olleen erinomaisesti hoidettuja ja hän kuvailee ohjelmaa myös oikein hyvin koordinoiduksi. Tuleville osallistujille hän vinkkaa, että jos lähiopetukseen ei aina ehdi mukaan, se harmittaa jälkeenpäin.

KuntaJOKO oli upea kokonaisuus – erinomainen oppimiskokemus, joka antoi eväitä oman työn kriittiseen tarkasteluun.”

”Meillä oli oikein mainio ryhmä, jossa oli mukana monipuolisesti eri kunta-alojen edustajia. Kävimme äärimmäisen antoisia keskusteluja. Ryhmässä käsiteltyjä asioita ei pysty lukemaan kirjoista, joten lähiopetukseen kannattaa ehdottomasti investoida tarvittava aika jo ihan keskustelujen vuoksi. Lisäksi luennoitsijoiden asiantuntemus on niin huikeaa, ettei arvokkaasta opetuksesta haluaisi menettää hetkeäkään”, Kyllönen korostaa.

”Suosittelen ohjelmaa todella mielelläni ja olen jo suositellutkin. Ohjelman aikana kannattaa olla valmis itsereflektioon, silloin siitä saa eniten irti. Minusta KuntaJOKO oli upea kokonaisuus – erinomainen oppimiskokemus, joka antoi eväitä oman työn kriittiseen tarkasteluun.”