Miksi ohjelmointia pitää opetella ja miksi kannattaa aloittaa juuri Pythonista?

Ohjelmointi on yhä merkittävämmässä roolissa nyky-yhteiskunnassa ja yhä harvempi työpaikka on kokonaan irrallaan digitaalisesta maailmasta. Sitä ovat nämäkin nettisivut, älypuhelimet, digitaaliset karttapalvelut ja reittioppaat.

Erika Ojanperä ja Patrik Holopainen, 12.09.2018

Vaatimus ohjelmointitaidoista ei enää rajoitu koodareille, vaan nykyään jokaisella tietotyötä tekevällä tulisi olla vähintäänkin perusymmärrys ohjelmoinnin perusteista. Ohjelmoinnista on tullut niin perustaito, että olemme viimeisiä sukupolvia, jotka eivät ole oppineet sitä peruskoulussa.

Viime vuosina varsinkin tekoäly ja siihen liittyvä koneoppiminen ovat nousseet melkoiseen suosioon. Vaikka uutisia uusista läpimurroista tulee liki päivittäin, valtaosalla väestöstä ei ole tarvittavaa koulutusta ymmärtääkseen mistä on pohjimmiltaan kyse. Vaikka nämä ovatkin erittäin pitkälle kehittyneitä ja vaativia aiheita, jo perusohjelmointitaidoilla voi uusi maailma avautua.

Yhden kielen perusteet opettelemalla ymmärtää lähes kaikesta ohjelmoinnista edes jotain."

Ohjelmointitaitoihin kuuluvat kyvyt luoda toimivia ohjelmia, lukea koodia ja ymmärtää ohjelmistorakenteita.

Moni kokee ohjelmoinnin haastavana aiheena, mikä nostaa kynnystä aloittaa sen opettelu. Se tuntuu kuin opettelisi jotain aivan uutta, vähän samalta kuin aloittaisi tyhjästä kiinan kielen opettelun. Aalto PRO:n Python ja tekoäly - koodauksen perusteet -ohjelman assistenteista, Erika Ojanperä (kuvassa), kuvaa omaa oppimiskokemustaan:

“Aloitin oman ohjelmointikokemukseni myös Pythonin peruskurssilla. Aikaisempi kokemus puuttui ja oli haastavaa löytää aikaa muiden opintojen ohella. Tein kuitenkin paljon työtä ja etenin päättäväisesti kurssilla. Lopulta työ palkittiin parhaalla arvosanalla, vaikka olin aivan ummikko alussa. Tämän kautta aukeni koko ohjelmoinnin maailma, vaikka kyse olikin vain yhdestä kurssista. Se ohjelmoinnissa onkin siistiä, kun yhden kielen peruskurssin käymällä ymmärtää lähes kaikesta ohjelmoinnista edes jotain. Olen ollut mukana tekemässä Python ja tekoäly -ohjelman materiaaleja ja tuomassa juuri ensikertalaisen näkökulmaa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman helppoa. Ohjelman toisen assistentin Patrik Holopaisen kanssa olemme tehneet siitä mahdollisimman selkeän ja oppimisystävällisen, jotta kuka tahansa voi oppia ohjelmoimaan!”

Erika Ojanperä opiskelee tuotantotaloutta ja Patrik Holopainen tietotekniikkaa Aalto-yliopistossa. He ovat mukana tuottamassa Aalto PRO:n “Python ja tekoäly - Koodauksen perusteet” -ohjelmakokonaisuutta. Python-ohjelmointikieli on helppo oppia, soveltuu moneen, ja on yksi maailman käytetyimmistä ohjelmointikielistä varsinkin koneoppimisessa. Opetuksessa käytetään valtavassa suosiossa olevaa interaktiivista oppimisympäristöä, Jupyter Notebookia. Oppimateriaali on luotu niin, että kuka tahansa voi oppia ohjelmoimaan muutamassa kuukaudessa. Lue lisää ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Miksi ohjelmointia pitää opetella ja miksi kannattaa aloittaa juuri Pythonista?

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka