Finva kansainvälistyy ja lokalisoi ohjelmiaan – uusimpana kansainvälinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ehkäisyn ohjelma pohjoismaihin

Finva palvelee asiakkaitaan enenevässä määrin myös kansainvälisesti. Uusimpana avauksena on rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ehkäisyyn pureutuvan valmentavan koulutuksen tuominen pohjoismaihin.

24.05.2018

Kansainvälisesti tunnustettuun CAMS-sertifikaattiin valmentavassa koulutuksessa tehdään yhteistyössä ACAMS-organisaation (Association of Certified Anti-Money Laundering Specialists) kanssa.

- Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen kokonaisuus sekä siihen kytkeytyvä riskienhallinta on erityisen tärkeää finanssialan toimijoille. Rahanpesun, terrorismin rahoittamisen estämisen sekä asiakkaan tuntemisen riskienhallinta on enenevissä määrin tärkeää myös esimerkiksi ulkomaankauppaa harjoittaville yrityksille, kertoo Finvan liiketoimintajohtaja Katja Repo.

Uuden ohjelman lisäksi Finva on jo vuosia myynyt verkkokursseja suomen lisäksi ruotsin, norjan, englannin, viron ja latvian kielillä. Osa kieliversioista on avoimessa myynnissä, osa on asiakasräätälöintejä. Kursseille on tehty myös tarpeen mukaan lokalisointia eli sisältö on muutettu vastaamaan kohdemaan tarvetta.

Kursseja käytetään Suomessa, Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa.

Lue lisää Certified Anti-Money Laundering Specialist -ohjelmasta ja verkkokursseista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Finva kansainvälistyy ja lokalisoi ohjelmiaan – uusimpana kansainvälinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ehkäisyn ohjelma pohjoismaihin

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka