| Finanssialan parasta johtamista - OP-Pohjola-ryhmä - Yrityskohtaiset ratkaisut |
|
TEKSTI: JOANNA SINCLAIR, KUVA: JUNNU LUSA Ihmisten kohtaaminen on yksi OP-Pohjola-ryhmän johtajuuden kulmakiviä – ja sen huomaa. Hymy on herkässä ja into tarttuvaa, kun strategiajohtaja Tom Dahlström ja kehityspäällikkö Arja Leijala pääsevät kertomaan johtajuuden merkityksestä OP-Pohjolalle. OP-Pohjola on kaikille tuttu, isolle osalle asiakkuuden kautta. Ryhmä tarjoaa neljälle miljoonalle asiakkaalleen pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalveluiden koko kirjon. Työnantajana OP-Pohjola on kunnostautunut muun muassa koulutuksen saralla. Henkilökunnan koulutusmahdollisuudet ovat poikkeuksellisen mittavat. Dahlströmiä ja Leijalaa kuunnellessa selviää pian, että OP-Pohjolassa on oivallettu johtajuuden syvin olemus. Johtajaksi ei synnytä. Johtaminen on ammatti, johon voi ja pitääkin kouluttautua, aina uudelleen. Johtamisesta brändiOP-Pohjola valitsi Aalto EE:n kilpailutuksessa pääasialliseksi koulutustarjoajakseen vuonna 2007. Muutamaa vuotta myöhemmin kumppanuus syveni entisestään, kun OP-Pohjolalla puhalsivat uudet tuulet. "2009–2010 oli eräänlainen käännekohta meille, portti uuteen. Tarkastelimme silloin kriittisesti kaikkea toimintaamme ja kaikille tuli ikään kuin lupa kyseenalaistaa vanhaa, ravistella totuttuja tapoja. Ymmärsimme, että me voimme ja meidän pitääkin tavoitella johtajuudessa parasta", Dahlström kertoo. "Oivalsimme, että haluamme rakentaa OP-Pohjolan johtamisesta brändin: haluamme tarjota finanssialan parasta johtamista. Kyseessä on merkittävä haaste, mutta tavoite tuntuu täysin mahdolliselta. Aalto EE:n räätälöidyt koulutukset tukevat tätä prosessia monella tapaa", Leijala jatkaa. Mittava koulutusOP-Pohjolalla on pitkät perinteet johtamiskoulutuksen ostajana. Aalto EE:n kanssa OP-Pohjolalla on ollut oma räätälöity EMBA tutkinto vuodesta 2008 lähtien, ja Aalto EE:n OP-Pohjolalle kehittämässä Menestysjohtaja-valmennuksessa on käynyt jo satoja valmennettavia. Vuonna 2011 käynnistyi uusi valmennusohjelma, jonka nimi on ryhmän tavoitteiden mukaisesti yksinkertaisesti Finanssialan parasta johtamista. Innostava mahdollistaja"OP-Pohjolalla johtajuus tiivistyy kolmeen keskeiseen osaamisalueeseen: johtajalla on näkemystä, taito kohdata ihminen ja taito saavuttaa tuloksia", Leijala sanoo. Dahlström tähdentää ryhmän odotustason johdon koulutuksen laadusta olevan hyvin korkealla. Vaaditaan paljon muutakin kuin terävintä substanssiosaamista, jotta OP-Pohjola antaa palautteessa täydet pisteet. Koulutuksen onnistuminen kun on tällä tasolla pitkälti kiinni siitä, miten jokainen osallistuja saadaan heittäytymään kokemukseen mukaan. "Vetäjät, usein alansa terävintä kärkeä, ovat omaksuneet Aalto EE:lla aivan uudenlaisen roolin. Perinteinen professorin malli on siirtynyt syrjään fasilitaattorin tieltä", Dahlström kiittää. Kestävä kilpailukykyOP-Pohjolalla uskotaan, että talent management on tärkeä satsaus tulevaisuuteen ja hyvä johtajuus kestävän kilpailukyvyn tae. "Johtajuus on ennen kaikkea ammattitaitoa. Lisäksi johtajilta tulee löytyä henkistä ketteryyttä haastaa itsensä koko ajan ja johtaa myös itseään", Leijala huomauttaa. "Koulutuksista saamme oivalluksia, joita viemme suoraan käytäntöön. OP-caseja käytetään koulutuksissa sopivissa kohdissa. Parhaimmillaan Aalto EE:n koulutuksista tulee eräänlaisia OP-Pohjolan johtamisen laboratorioita", Dahlström kiteyttää. Ennakointi arvossaanPäätösten jalkauttaminen on termi, jota ei OP-Pohjolassa juuri kuule. Päätöksiä ei tehdä pienellä piirillä, ne tehdään yhdessä. OP-Pohjolalla on noin 200 osuuspankkia ja 550 toimipaikkaa, joten kyseessä on merkittävä arvovalinta. "Meillä on ryhmän rakenteesta johtuen laaja johtajapohja. Siksikin koulutamme ja kouluttaudumme kaiken aikaa. Näinä turbulentteina aikoina pitää olla kykyä nähdä yli ajankohtaisten ongelmien. Vaaditaan näkemyksellisyyttä, taitoa ennakoida tulevaa. Jatkuva koulutus edesauttaa näitä johtajalle tärkeitä taitoja", Dahlström pohtii. "Aalto EE valittiin yhteistyökumppaniksi monesta syystä, joista tärkeinä mieleen tulee kansainvälisyys, kouluttajien osaaminen ja liiketoimintatuntemus. Vuosien varrella meille on muodostunut erittäin toimiva kumppanuus, jossa koulutus räätälöidään aina uudestaan, jokaisen palautteen perusteella vastaamaan juuri OP-Pohjolan tarpeisiin. Aalto EE tuntee meidän talomme, ymmärtää ja arvostaa, miksi haluamme kehittyä", Leijala kertoo. "Loppukädessä tarkoitus on tietysti palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. Se vaatii johtajia, joille ihmiset haluavat tehdä töitä. Siksi haluamme tarjota finanssialan parasta johtamista", Leijala tähdentää. |
NOEVENTS
Ota yhteyttäSuomi
Miro Malmelin
Raija Kuokkanen
Sinikka Heikkala
Mika Iso-Pietilä
Jaana Kilpimaa
Jura Syschikov Singapore
Kati Illikainen Ruotsi
Theresia Andersson |