TEKSTI: SARI OKKO, KUVA: SINI PENNANEN
PROFILE 3/2010

kokki_kotilainen_konsulttien_oma_akatemia_02_web"Syksyllä käynnistyi kolmas FCG Akatemia. Myös tämän jälkeen ohjelmaa jatketaan", Eeva Kokki ja Heli Kotilainen kertovat.

Finnish Consulting Group FCG löysi Aalto EE:stä sopivan yhteistyökumppanin. "Osaamisen kehittämiseen kannattaa panostaa", henkilöstöjohtaja Eeva Kokki sanoo.

FCGon yksi suurimmista monialaisista konsulttiyrityksistä Suomessa. Syksyllä 2008 FCG valitsi Aalto EE:n yhteistyökumppanikseen yhtiön sisäiseen johtamiskoulutukseen, FCG Akatemiaan.

"Johtajuuden ja johtamisprosessien laatu, toimivuus ja houkuttelevuus ovat keskeisiä tekijöitä asiantuntijaorganisaatioiden kehittämisessä. Myös FCG:ssä johtamista ja esimiestyötä halutaan kehittää systemaattisesti", sanoo Kokki.

Ohjelmasta jatkumoksi

Ensimmäiseen FCG Akatemian johtamisohjelmaan valittiin sekä toimialojen johtajia että aluepäälliköitä. Ohjelman keskeinen sisältö oli palveluiden tuotteistamisessa ja markkinoinnissa. Toinen, FCG:n ylimmälle johdolle suunnattu ohjelma painottui strategiaan. ”Kolmannen ohjelman painopisteitä ovat myynti ja asiakkuudet”, Kokki sanoo.

FCG Akatemian johtamisohjelma on jatkumo, ja osa pitkäjänteistä koulutussuunnittelua ja uralla kehittymistä. Johtamisohjelman osiot koostuvat noin viidestä, yhden tai kahden päivän mittaisesta teemasta, joilla on kiinteä yhteys FCG:n liiketoiminnan kehittämiseen.

Konsulttikin oppii

Myös FCG:n tuote- ja palveluvalikoimaa voi Kokin mukaan ajatella jatkumona, joka alkaa asiakkaiden strategisen päätöksenteon tukemisesta ja jatkuu yhdyskunta- ja palvelurakenteiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen.

Mutta voiko konsulteille sitten opettaa jotakin uutta? "Kyllä konsulttikin oppii uusia asioita", Kokki naurahtaa. ”Kyse on siitä, miten halukas itse kukin on antautumaan vuorovaikutukselliseen prosessiin, jossa saa kuunnella myös muiden tapaa ajatella ja toimia."

FCG Akatemian keskeinen anti on ollut ennen kaikkea yhteisöllisyyden, vuorovaikutuksen ja yhteisyyden rakentumisessa. "Monialaisen yhtiön esimiehet ja asiantuntijat eivät välttämättä päivittäisessä työssään tai projekteissa kohtaa toisiaan. Ohjelman myötä he ovat päässeet puhumaan yhdessä asioista, jotka ovat keskeisiä yhtiön liiketoiminnan kehittämiselle”, FCG:n kehitysjohtaja Heli Kotilainen toteaa.

Kehittäminen kannattaa

Kokki ja Kotilainen uskovat, että pitkäjänteiseen osaamisen kehittämiseen panostaminen maksaa itsensä aina takaisin. "Etua on myös laadukkaasta
yhteistyökumppanista, joka ohjelman myötä oppii tuntemaan yhtiötä ja sen tapaa toimia. Tämä helpottaa ohjelman sisällöllisten painotusten suunnittelua ja käytännön koulutusten järjestelyjä."

FCG:n asiakaskuntaan kuuluu julkishallinnon lisäksi laajasti myös yksityisen sektorin asiakkaita. ”Kansainvälisissä hankkeissa vahvuutemme on läsnäolo paikallisilla markkinoilla, monipuolinen kansainvälinen kokemuksemme sekä osaava henkilöstömme. Olemme olleet mukana luomassa hyvä elämää yli 150 maassa eri puolilla maailmaa.”

 

NOEVENTS

Ota yhteyttä

Nonna Giri
Head of Sales and Accounts

Puh. 010 837 3767
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Raija Kuokkanen
Business Area Director, Customized Solutions
Puh. 010 837 3737
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Sinikka Heikkala
Account Director

Puh. 010 837 3764
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Mika Iso-Pietilä
Account Director

Puh. 010 837 3719
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Jaana Kilpimaa
Account Director

Puh. 010 837 3728
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Minna Wickholm
Account Director

Puh. 010 837 3723
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen