Profile

TEKSTI: LEENA KOSKENLAAKSO

Intuitio mahdollistaa äärimmäisen nopeat päätökset. Hyvä johtaja tarvitsee kuitenkin kokemusta ja taktisia taitoja intuition tueksi.

Malcolm Gladwellin mukaan silmänräpäys voi olla yhtä arvokas kuin kuukausia kestänyt analyysi. Gladwell käsittelee alitajuisen ajattelun voimaa kirjassaan Välähdys.

Pikaisista päätöksistä ja niukkaan tietoon perustuvista nopeista arvioista vastaavaa aivojen osaa kutsutaan adaptiiviseksi piilotajunnaksi. Gladwellin mukaan adaptiivisen piilotajunnan tutkimus on yksi merkittävimmistä psykologian uusista aloista. Meillä on kuitenkin myötäsyntyinen taipumus suhtautua epäluuloisesti erittäin nopeaan päätöksentekoon eli intuitioon.

”Meillä kaikilla on synnynnäinen kyky käyttää intuitiota, mutta kaikki eivät halua kehittää tätä kykyä tai hyödyntää sitä epävarmoissa tilanteissa. Moni johtaja haluaa päätöstensä tueksi todisteita ja varmaa tietoa. Tämä estää intuition käytön tai heikentää sitä johtamisessa ja kehittämisessä”, sanoo konsultti Ben Nothnagel Benna Oy:stä.

Nothnagel on NeuroLeadership-tutkimuslaitoksen jäsen. Hän luennoi Aalto-yliopiston johtamiskoulutusohjelmissa Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Puolassa, Taiwanissa ja Malesiassa.

Tärkeää uusissa tilanteissa

”Pohjimmiltaan intuitio on tietysti aivotoimintaa. Itse näen intuitiivisen johtamisen kykynä hyödyntää hiljaista tietoa ja kokemusta sekä haluna luottaa omaan tilannevaistoon. Intuition käyttäminen vaatii myös itseluottamusta, ja oppimiskyky on olennainen osa intuitiota”, Nothnagel sanoo.

Nothnagelin mukaan intuitiolle on melko vähän tarvetta vakaissa tilanteissa, joissa tosiasiat ovat selvillä ja liiketoiminnan tulos voidaan ennustaa järkiperäisten mallien ja päättelyn avulla. ”Intuition merkitys kasvaa uusissa ja epävarmoissa tilanteissa, joissa järkiperäinen päättely ei takaa onnistunutta lopputulosta”, Nothnagel sanoo.

Hän on vakuuttunut siitä, että intuitiokyvystä tulee olennainen johtamisen osatekijä liiketoiminnan epävarmuuden lisääntyessä.

Tarkkuus paranee iän myötä

”Minun kohdallani intuitio perustuu vahvasti kokemukseen”, sanoo Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen.

”Minun on vaikea erottaa, milloin käytän analyyttista ajattelukykyäni ja milloin taas intuitiotani. Intuitio on luontainen kyky, joka kehittyy iän ja kokemuksen myötä. Myös nuoret käyttävät intuitiota, mutta sen tarkkuus paranee iän myötä.”

Tutkijoiden mukaan intuitio on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa on käytettävissä joko liian vähän tai liian paljon tietoa. Laaksonen on eri mieltä.

”Mielestäni kysymys on johtajan ajankäyttövalinnoista. Johtajan on pystyttävä arvioimaan intuitiivisesti uuden idean tai tilanteen kaupallinen potentiaali ja taloudellinen järkevyys. Tämä on hyödyllisin tapa käyttää intuitiota ja estää vahingot. Uusia tuotteita kehitettäessä on pystyttävä arvioimaan nopeasti, onko tuotteelle kysyntää ja onko tuote kilpailukykyinen”, Laaksonen sanoo.

Intuitio parantaa prosesseja

Valion liiketoimintaprosesseissa on tilaa intuitiolle. ”Meillä on kolme prosessia: tilaus- ja jakeluprosessi,  tuotekehitys- ja markkinointiprosessi sekä asiakasprosessi", Laaksonen kertoo.

Laaksosen mukaan uudistuminen, tutkimus ja kehittäminen liittyvät olennaisesti tuotekehitys- ja markkinointiprosessiin. Tämä prosessi on erittäin innovaatiokeskeinen, ja siksi siinä voidaan hyödyntää intuitiota. ”Tuotekehityksessä on kuitenkin monta vaihetta. Alkuvaiheessa on runsaasti tilaa intuitiolle, mutta kehittämisprosessi muuttuu sitä täsmällisemmäksi, mitä pidemmälle se etenee. Uutta tuotetta myös testataan paljon. Esimerkiksi jogurteille ja muille maitotuotteille tehdään aina sokkotestejä. Jos suurin osa maistajista ei pidä uudesta tuotteesta, sitä ei tuoda markkinoille.”

”Jos yritys ei pysty tuomaan uusia tuotteita markkinoille, se menettää lopulta toimintakykynsä”, Laaksonen sanoo. Samoin käy, jos tuotanto ei toimi kunnolla. Intuition käyttö ei kuitenkaan ole sidoksissa vain tiettyyn prosessiin.

”Intuitiolle on valtavasti käyttömahdollisuuksia myös tilaus- ja jakeluprosessissa sekä asiakasrajapinnassa. Meillä on oltava spontaania näkemystä siitä, miten tuotteemme voivat auttaa asiakkaitamme menestymään. Vain mielikuvitus on rajana.”

Intuitiota ei voi pakottaa

Liiketoiminnassa on kolme tasoa: operatiivinen perustaso, taktinen taso ja strateginen taso.

”Yliopistosta valmistuvilla nuorilla on erinomainen kyky hahmottaa strategioita ja päivittäisen toiminnan ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi koneiden toimintaan. Tämä kyky perustuu järkiperäiseen ajatteluun. Taktiset kysymykset ovat heille huomattavasti hankalampia, eivätkä he osaa tehdä pikaisia taktisia ratkaisuja. Taktisessa päätöksenteossa tarvitaan nopeutta, ja nopea päätöksenteko on taito, joka kehittyy ajan ja kokemuksen myötä”, Laaksonen huomauttaa.

”Intuitiokyvyn on oltava hyvässä terässä, jotta sitä voi hyödyntää taktisissa päätöksissä. Johtajan on pystyttävä hahmottamaan hetkessä, mistä raha tulee ja millainen päätös tarvitaan.”

Laaksosen mukaan intuitiota ei voi pakottaa. ”Joudumme päivittäisessä työssä tilanteisiin, jotka on ratkaistava asianmukaisesti. Johtamistavat ovat tärkeitä, koska työntekijät ovat yrityksen merkittävin voimavara. Johtaja asettaa tavoitteet, järjestää tarvittavat resurssit ja yrittää saada ihmiset ottamaan vastuun heille annetuista tehtävistä. Lopuksi mitataan tulokset.”

”Valmiisiin kaavoihin ei kannata luottaa”, Laaksonen sanoo.  ”Käytä intuitiota ja löydä oma tekemisen tapasi. Pidä mieli avoimena ja opettele erottamaan riippuvuussuhteet syysuhteista. Paranna keskittymiskykyäsi ja kehitä kykyäsi analysoida asiat nopeasti. Tämä edellyttää jatkuvaa oppimista ja monipuolisen tiedon keräämistä sisäiselle kovalevylle.  Näin opit näkemään, mikä on olennaista.”  

___________________________________________________________________

Intuitio oppiaineeksi

Pystymme hyödyntämään intuition mahdollisuudet kunnolla vasta sitten, kun intuitiota opetetaan kouluissa.

”Tieteellinen tutkimus on viime vuosikymmeninä muuttanut käsitystä ihmisestä analyyttisenä ja rationaalisena olentona”, sanoo luennoitsija, suunnittelija ja tutkija Asta Raami Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

”Tieteellisesti on todistettu, että ajattelemme sekä loogisesti että intuitiivisesti. Rationaaliseen ajatteluun yhdistettynä intuitio on olennainen osa ihmisyyttä. Intuition opettaminen esimerkiksi kouluissa on kuitenkin erittäin harvinaista.”

Raami tutki intuitiota kolmevuotisessa Intuitio luovissa prosesseissa -tutkimushankkeessa yhdessä Samu Mielosen kanssa. Mielonen on Aalto-yliopiston tutkija ja Antimatter Design Oy:n toimitusjohtaja. Suomen Akatemian rahoittama hanke päättyi viime vuonna. Raami ja Mielonen ovat myös valmentaneet yli sataa opiskelijaa Aalto-yliopiston medialaboratorion Coaching Creativity -kursseilla vuosina 2004–2011.

”Kurssit keskittyivät pääasiassa intuitiotaitojen kehittämiseen. Olimme intuitiokoulutuksen edelläkävijöitä ja jouduimme menemään opetustyössä myös omille epämukavuusalueillemme”, Raami kertoo.

Raamin ja Mielosen mukaan intuitiotaidot kehittyvät etenkin taiteen opetuksessa sekä kädentaitoja vaativissa oppiaineissa. Intuition tietoista kehittämistä ja hyödyntämistä ei kuitenkaan opeteta millään koulutusasteella.

”Intuitio on kulttuurisesti vaikea aihe, joka herättää tunneperäisiä puolustusreaktioita. Sitä vähätellään ja saatetaan pitää esimerkiksi tyttöjen juttuna. Intuition tutkijoita pidetään usein vähän omituisina. Meillä ei ole edes sanoja, joiden avulla intuitiivisia kokemuksia voisi kuvailla täsmällisesti”, Mielonen huomauttaa.

Tutkijakaksikon mukaan intuitio on sekä taiteellisen että tieteellisen luovuuden tärkein osatekijä. Intuitiota pitäisi siksi opettaa muuallakin kuin taidekouluissa. Intuitiivisen ajattelun kehittämisestä olisi hyötyä esimerkiksi fysiikan ja matematiikan opiskelijoille.

Intuition kehittämisessä on järkeä. Analyyttinen ajattelu ei riitä, joten opettajien ja tutkijoiden pitäisi kehittää yhdessä uusia tapoja opettaa intuitiotaitoja. Aalto-yliopiston vuonna 2011 järjestämä opettajille tarkoitettu intuitio-ohjelma oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

 

NOEVENTS

profile1_2012_kansi_oikea

 

 

Tilaa Profile
sähköpostilla
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen