| 04.01.2012 13:52 | |||
|
Mikko Laukkanen on nimitetty Aalto EE:n Thought Leadershipistä vastaavaksi johtajaksi (Head of Thought Leadership) ja johtoryhmän jäseneksi 1.9.2012 alkaen. Hänen tehtäviinsä kuuluvat metodien ja konseptien kehittäminen, strategisten aloitteiden ohjaaminen ja Aalto EE:n julkaisutoiminnan kehittäminen. Näiden hankkeiden myötä Aalto EE tähtää entistäkin parempaan tunnettuuteen johtamisen kehittämisen ja koulutuksen edelläkävijänä erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Ennen Aalto EE:llä aloittamistaan Laukkanen viettää kevätlukukauden Berkeleyssa, University of Californiassa, jossa hän viimeistelee tohtorin väitöskirjaansa maineikkaan innovaatiotutkijan, professori Henry Chesbroughin alaisuudessa. Parhaillaan Laukkanen työskentelee tutkijana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella ja hänen tutkimusintressejään ovat avoin liiketoimintamalli-innovaatio, palvelujen markkinointi, koulutusinnovaatiot ja yritysverkostot.
|
NOEVENTS