| 14.10.2011 12:03 | |||
|
Aalto University Executive Education (Aalto EE) ja Indonesialainen Institut Teknologi Bandung (ITB) allekirjoittivat 29.9.2011 strategiseen kumppanuuteen tähtäävän yhteistyösopimuksen. Vuonna 1920 perustettu Institut Teknologi Bandung on Indonesian vanhin teknologiapainotteinen yliopisto. Tämä opetukseen ja tutkimukseen keskittyvä valtionyliopisto on yksi maan tieteen, teknologian ja taiteen osaamisen keskuksista. ITB:n School of Business and Management (SBM ITB) listattiin vuonna 2009 Indonesian parhaaksi business-kouluksi. Sopimuksen myötä Aalto EE ja SBM ITB aloittavat ensimmäisen yhteisen Executive MBA (EMBA) -ohjelman vuonna 2012. ”ITB:n ja Aalto-yliopiston profiilit, toimintakulttuurit ja tavoitteet ovat hyvin yhteneväisiä. Olemme erittäin tyytyväisiä kumppanuudesta huipputason yliopiston kanssa. Allekirjoitettu sopimus on todella hieno avaus yhteistyömme syventämiseksi”, toteaa Aalto EE:n Asia-Pacific-toimintojen johtaja, tohtori Jari Talvinen. ”Tavoitteenamme on kouluttaa globaaleja johtajia ja tähän tavoitteeseen pääsemisessä Aalto-yliopisto on paras kumppani. Yhdessä voimme tarjota huipputasoisia johtamiskoulutusohjelmia tämän päivän opiskelijoiden tarpei-siin”, toteaa ITB:n MBA-ohjelmien johtaja, tohtori Reza Nasution. Nyt solmittu sopimus laajentaa entisestään Aalto EMBA -ohjelmien osallistujien verkostoitumismahdollisuuksia. Tällä hetkellä Aalto EE:llä on Suomen ja Singaporen lisäksi toimintaa Puolassa, Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Taiwa-nissa. Huolellisesti valittujen aasialaisten yhteistyökumppaneiden kanssa käynnistyvät uudet toiminnot ja ohjelmat ovat tärkeä osa Aalto EE:n äskettäin kirkastettua strategiaa. ”Olemme menestyksellisesti nousemassa idän ja lännen väliseksi sillanrakentajaksi johdon kehittämisen markkinalla. Tavoitteenamme on olla halutuin yhteistyökumppani sekä niille aasialaisyrityksille, jotka hakevat kasvua Euroopan markkinoilta, että eurooppalaisille ja erityisesti pohjoismaisille yrityksille, joille Aasia on strateginen painopistealue”, kertoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, tohtori Pekka Mattila. Kesällä 2011 Aalto EE ja eteläkorealainen Seoul School of Integrated Sciences and Technology allekirjoittivat uuden sopimuksen yhteistyön laajentamisesta Executive MBA -ohjelmien merkeissä. Yli 16 vuoden menestyksellisen yhteistyön jälkeen Aalto EE on yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa saavuttanut aseman Etelä-Korean johdon kouluttajien kärjessä. ”Odotuksemme ovat korkealla myös Indonesiassa, jonka taloudellinen merkitys tulee jatkossa vain kasvamaan”, jatkaa Mattila. Aalto EE:n sopimuksen yhteydessä allekirjoitettiin myös aiesopimus Aalto-yliopiston ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yhteistyöstä ITB:n kanssa. Aalto-yliopiston osalta sopimus tarkoittaa yhteistyötä yliopistovierailuissa, tiedonvaihdossa sekä tutkimustoiminnassa. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun osalta sopimus käsittää opiskelijavaihdon, missä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat voivat opiskella Indonesiassa ja vastavuoroisesti SBM ITB:n opiskelijat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Lisätietoja:Pekka Mattila, toimitusjohtaja, Aalto EE Jari Talvinen, Aalto EE:n Asia-Pacific- toimintojen johtaja
|
NOEVENTS