Ajankohtaista

22.06.2011 09:42

Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) vuodenna 1995 alkanut menestyksekäs yhteistyö korealaisten johtajien kouluttajana syvenee. Uusi viisivuotinen jatkosopimus aSSIST-yliopiston kanssa solmittiin juuri ennen juhannusta.

”Sopimusten uusiminen kertoo vahvasta jalansijastamme Aasiassa. Korea-yhteistyön lisäksi meillä on pysyvä tukikohta Singaporessa sekä vakiintunutta toimintaa Taiwanilla ja Kiinassa. Näemme, että Aasia on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi kasvualue yrityksellemme", kertoo Aalto EE:n Academic Dean Minna Hiillos.

Vuonna 2010 Korean Executive MBA-ohjelmista valmistui 231 opiskelijaa. Aalto  EE:llä on Koreassa kokeneelle liikkeenjohdolle suunnattu avoin EMBA- ohjelma sekä  useita yrityskohtaisia ohjelmia. Näiden piirissä ovat olleet Korean lippulaivayrityksistä esimerkiksi LG Electronics, STX-telakat sekä useat pankit ja muut finanssialan toimijat.  Vuosittain Executive MBA-ohjelmat tavoittavat satoja korealaisia päälliköitä ja johtajia. Yli viidentoista yhteistyövuoden aikana Aalto EE:n ohjelmista on valmistunut lähes 3 000 EMBA-tutkinnon suorittanutta korealaista johtajaa.

Tänäkin vuonna lähes 200 korealaista EMBA-opiskelijaa saapuu elokuuksi suorittamaan opintojaan Helsinkiin . Kuun lopulla järjestettävä EMBA –ohjelmien Kansainvälinen Viikko  kokoaa yhteen Aalto EE:n EMBA-opiskelijat Suomesta, Puolasta, Koreasta ja Singaporesta.

Lisätietoja:

Academic Dean
Minna Hiillos
gsm 050 583 9521
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Toimitusjohtaja
Pekka Mattila
gsm 040 738 7221
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

NOEVENTS