| 09.05.2011 12:12 | |||
|
Aalto University Executive Education (Aalto EE) ylsi Financial Timesin kokoamassa liikkeenjohdon koulutusta tarjoavien bisneskoulujen arvioinnissa sijalle 44. Myönteinen kehityssuunta jatkui tänäkin vuonna, ja parannusta edelliseen vuoteen oli 2 sijaa. Pohjoismaalaisten joukossa sijoituimme toiseksi ja eurooppalaisten tarjoajien joukossa sijoituksena oli jaettu 19. tila. - Olemme iloisia nousustamme listalla, tulokset osoittavat että olemme hyvää vauhtia saavuttamassa tavoitettamme olla 10 parhaan eurooppalaisen johdon kouluttajan joukossa, toteaa Aalto EEn vt. toimitusjohtaja Minna Hiillos. Vuosittaisessa FT Executive Education -listauksessa arvioidaan erikseen sekä avointen että yrityskohtaisten koulutusohjelmien tarjoajat. Avointen ohjelmien kohdalla vastaajat arvostivat erityisesti uusien tietojen ja taitojen oppimista sekä ohjelman valmistelun laatua. Yrityskohtaisten ohjelmien vahvuudeksi nousivat erityisesti investoinnista saatava hyöty (Value for Money), uusien tietojen ja taitojen oppiminen sekä tavoitteiden saavuttaminen. Aalto University Executive Education osallistui selvitykseen yhdennentoista kerran. Maailman parhaimmiksi johdon kouluttajiksi arvioitiin tänä vuonna ranskalainen HEC Paris, yhdysvaltalainen Harvard Business School sekä espanjalainen IESE Business School. Tiedot käyvät ilmi 9.5. ilmestyvästä Financial Times -lehdestä. Tutustu tarkemmin FT Executive Education Ranking 2011 tuloksiin: Lisätietoja:
|
NOEVENTS