Ajankohtaista

18.04.2011 15:28

Hyvä johtaminen vapauttaa ihmisissä olevat voimavarat ja luo positiivista energiaa. Työyhteisö toimii tehokkaasti ja tavoitteellisesti. Toimimattoman johtajuuden seurauksena syntyy tehottomuutta, sekaannuksia ja pahoinvointia. Työtyytyväisyys on matala ja tiimidynamiikka kehnoa.

Helsingin Yliopiston käyttäytymistieteiden laitos on käynnistänyt yhdessä neljän yrityksen kanssa Suomessa ainutlaatuisen tutkimusprojektin, jossa johtajuutta kehitetään aivotutkimusta hyödyntämällä. Johtajuutta tutkitaan lääketieteen ja aivotutkimuksen menetelmin.

Projektin tieteellisenä tavoitteena on selvittää tiettyjen aivotoimintojen ja fysiologisen stressiprofiilin yhteyttä hyvin toimivaan ja hyvää tulosta tuottavaan johtajuuteen. Yritysten tavoitteena on kehittää työkalu, jonka avulla voidaan ymmärtää, miten johtaja tulee käyttäytymään erilaisissa tilanteessa. Tavoitteena on myös rakentaa valmennuskonsepti, jonka avulla aivotutkimuksella selvitettyjä vahvuuksia voidaan kehittää (esim. vahvistaa positiivisia toimintamalleja painetilanteissa).

”Aivojen toimintaa mittaamalla selvitetään millaiset ovat 'johtajan aivot' ja miten tätä voidaan mitata, eli onko henkilön aivoilla kyky ohjata toimintaa toivotulla vai haittaavalla tavalla. Lisäksi mitataan johtajan stressiprofiilia ja sen yhteyttä toimivaan johtamiseen”, projektipäällikkö Markus Kivikangas Helsingin Yliopistosta kuvaa.

Tutkimushankkeessa mukana olevat neljä suomalaista johtamisen kehittämiseen erikoistunutta yritystä ovat Aalto University Executive Education Oy, Agenssi Oy, Fountain Park Oy sekä Novetos Oy. Hanketta rahoittaa myös Tekes.

Maaliskuussa aloittaneen projektin kesto on kaksi vuotta. Tutkimukset tehdään Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksella. Tutkimusprojektista vastaa kognitiotieteen professori Christina Krause.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö (Helsingin yliopisto), Markus Kivikangas, 041 536 1942, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakkuusjohtaja, Leena Huotari, Puhelin 050 551 3663, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Toimitusjohtaja, Petri Lehtipuu, Puhelin 050 338 6891, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Toimitusjohtaja, Jari Lausvaara Puhelin 040 736 6731, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Director, Ventures, Ville Tapio, 040 590 9385, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

NOEVENTS