| 19.04.2011 00:00 | |||
|
Aalto University Executive Education Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi valtiotieteiden tohtori Pekka Mattilan. Hän aloittaa Aalto University Executive Education haluaa vahvistaa asemiaan liikkeenjohdon koulutuksen kärkisarjassa, jossa kilpailua käydään globaalisti tunnettujen yliopisto-brändien kanssa. Suomen lisäksi Singaporeen etabloituneen Etelä-Koreassa, Taiwanissa ja Puolassa toimivan yhtiön tavoitteena on hallittu ja kannattava kasvu. - Aalto EE:n kiistaton ykkösasema Suomen johtavana liikkeenjohdon kehittäjänä antaa loistavan ponnahduslaudan tavoitteelle olla Euroopan kymmenen parhaan liikkeenjohdon kouluttajan joukossa lähivuosina. Mattilan tausta käytännön liikkeenjohdossa ja akateemisessa maailmassa antaa hyvät eväät päämäärän saavuttamiseksi toteaa hallituksen puheenjohtaja, professori Teemu Malmi. - Kun missiona on kehittää suomalaista ja kansainvälistä johtajuutta, hienompaa tehtävää on mahdotonta kuvitella. Uskon, että tulevaisuudessa taitojen kehittämisen ja ongelmanratkaisun raja liudentuu, ja johdon valmennus saa myös entistä enemmän konsultoinnin piirteitä. Avoin innovaatio ja tekemällä oppiminen korostuvat. On luontevaa, että Aalto-yliopiston poikkeuksellinen monialaisuus näkyy myös johdon koulutus- ja valmennusohjelmissa uudenlaisena rikkautena, pohtii Pekka Mattila. Pekka Mattilan vierailevan professorin tehtävä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vahvistaa osaltaan vuorovaikutusta yliopiston ja koulutusyhtiön välillä. Aalto EE:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut KTT Minna Hiillos jatkaa yhtiössä entisessä tehtävässään Academic Deanina. Lisätiedot: Hallituksen puheenjohtaja, professori Teemu Malmi, puh. 040 510 0827 Pekka Mattila: Strategiseen markkinointiin ja muutoksen johtamiseen perehtynyt valtiotieteiden tohtori Pekka Mattila on toiminut elokuusta 2010 alkaen Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun vierailevana markkinoinnin professorina. Vietettyään yli kymmenen vuotta finanssialan kehitys- ja johtotehtävissä hän siirtyi liikkeenjohdon konsultoinnin pariin. Hän on kysytty neuvonantaja ja valmentaja niin suomalaisten ja kansainvälisten suuryitysten kuin julkisen sektorin organisaatioidenkin piirissä. Viime vuosina Pekka Mattila on julkaissut monipuolisesti markkinoinnin johtamisen sekä muutoksen johtamisen ja esimiestyön teemoista. Helsingin yliopistossa suoritettujen tutkintojen (VTT 2006, VTM 2003) jälkeen hän on syventänyt liikkeenjohdon osaamistaan London Business Schoolissa (Executive MBA 2010) sekä New Yorkin Columbia Business Schoolissa. Parhaillaan hän toimii Helsingin Juhlaviikoista vastaavan säätiön hallituksen puheenjohtajana. Aalto University Executive Education (Aalto EE) tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja hyödyntäen uuden Aalto-yliopiston osaamista. Yhtiöllä on Singaporessa vuodesta 2000 lähtien toiminut tytäryhtiö. AaltoEE:n missiona on rakentaa parempi maailma paremmalla johtajuudella ja kasvattaa uusi johtajasukupolvi. Yhtiön vahvuuksina ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta.
|
NOEVENTS