Kaiku-tiimi jakaa organisaatioon koulutuksen opit

Miten varmistaa koko organisaation hyötyvän siitä, että sen yksi jäsen kasvattaa osaamistaan koulutuksessa?

Heidi Hammarsten, 08.03.2017

YTK:n Pitkällä kurssilla ongelman ratkaisee Aalto EE:n ja Aalto PRO:n muissakin ohjelmissa käytetty Kaiku-tiimi.

Aina kun arkkitehti Maria Isotupa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta on osallistunut Aalto PRO:n Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaohjelman lähiopetusjaksoon, hän järjestää lounaspalaverin parin kolmen sellaisen kollegan kanssa, jonka asiantuntijuus liittyy jakson aiheeseen. Palavereissa Isotupa kertoo jakson opeista ja aiheesta keskustellaan.

Näen tämän mahdollisuutena jakaa tietoa ja ohjelman ilosanomaa sekä tuoda oppeja konkreettiseen työskentelyyn.”

Näen tämän mahdollisuutena jakaa tietoa ja ohjelman ilosanomaa sekä tuoda oppeja konkreettiseen työskentelyyn. Samalla on mahdollisuus peilata ajatuksia ja pohdintoja sellaisten tekijöiden ja osaajien porukassa, joiden kanssa en aina ole arjen työssä tekemisissä. Keskustelemme yhdessä muun muassa siitä, miten voisimme hyödyntää ohjelman aiheita käytännön työssämme, kuvaa Isotupa.

Kun Isotupa vaihtaa tiiminsä kokoonpanoa aina käsiteltävän aiheen mukaan, neljän lähijakson jälkeen osallistettuja kollegoita on jo kymmenkunta. Keskusteluja on käyty niin strategisesta yleissuunnittelusta, kestävyydestä ja ekologiasta kuin tiedon käytöstä suunnittelussa.

Yleiskaavan tavoitteet tarkentuvat asemakaavatasolla

Esimerkiksi Helsingin uuden yleiskaavan valmistuttua viime syksynä asemakaavaosastolla työskentelevä Isotupa on päässyt pohtimaan yleiskaavaosaston edustajien kanssa, miten yleiskaavan isot aiheet tarkentuvat asemakaavatasolle vietäessä.

Olemme keskustelleet esimerkiksi palveluista ja merellisen Helsingin tavoitteista. Syntyi myös konkreettinen idea pitää yhdessä palveluaiheinen työpaja, Isotupa kertoo.

YTK:n Pitkästä kurssista vastaavan Aalto PRO:n Solutions Directorin Timo Heikkisen mukaan Kaiku-tiimit toteutetaan kurssilla nyt ensimmäistä kertaa. Aalto EE:ssä kehitetty käytäntö näyttää toimivan hyvin.

Ihmiset pitävät tästä tosi paljon, koska se ratkaisee vaikuttavuuteen liittyviä ongelmia, sanoo Heikkinen.

Syventää oppimista, auttaa organisaatiota kehittymään

Heikkinen näkee käytännöllä ainakin kolmentasoisia vaikutuksia. Ensinnä tiimi syventää osallistujan omaa oppimista, koska asioiden kertaaminen voi tuottaa uusia oivalluksia. Lisäksi se parantaa osallistujan valitseman tiimin ymmärrystä siitä, mitä ohjelmassa tapahtuu. Parhaimmillaan Kaiku-tiimi yltää strategiselle tasolle ja auttaa koko organisaatiota kehittymään.

Pääasia on, että oppia jaetaan organisaatiossa ja tiimitapaamisista tehdään myös kirjallinen raportti ohjelmaa varten.”

Useinhan ihmiset saavat ohjelman lähipäivinä paljon ideoita, näkemyksiä ja oppia. Sitten he palaavat työhönsä, mutta siellä ei olekaan mitään rakennetta, missä voisi puhua asioista, joten niitä käsitellään vain yleisesti ja epämääräisesti.

Heikkinen on antanut osallistujille varsin vapaat kädet soveltaa Kaiku-tiimin ideaa. Pääasia on, että oppia jaetaan organisaatiossa ja tiimitapaamisista tehdään myös kirjallinen raportti ohjelmaa varten. Tiimit toimivat myös niin päin, että ne tuovat erilaisista organisaatioista näkemyksiä ohjelman suuntaan.

Kun ohjelmassa on 40 henkeä, on myös paljon variaatioita siitä, millaisista organisaatioista ja tilanteista ihmiset tulevat. Jotkut käsitellyt jutut voivat napsahtaa omaan organisaatioon todella hyvin, jostakin muusta asiasta todetaan, että onkohan noin, Heikkinen kertoo.

Kaiku-tiimiin tungosta Skanskalla

Maanhankintapäällikkö Teemu Kärkäs työskentelee Skanskalla asuinalueiden kehittämiseen liittyvän maanhankinnan parissa. Hän lähti YTK:n Pitkälle kurssille, koska halusi oppia ymmärtämään paremmin julkisen sektorin lainalaisuuksia ja paineita kaupunkisuunnittelussa.

Kun ensi kertaa kuulin Kaiku-tiimistä, mietin vähän ketä saisin siihen mukaan – en kiinnostuksen puutteen takia, vaan ajan riittävyyden. Mutta yllätyinkin toisin päin, tiimiin oli tungosta. Ihmiset eri puolilta organisaatiota ovat halunneet oppia ja kuulla, missä kaupunkisuunnittelussa mennään, kertoo Kärkäs.

Kärkäs kirjaa jo kunkin jakson aikana ylös väitteitä, ideoita ja asioita, joita hän haluaa nostaa keskusteluun Kaiku-tiimissään. Lopulta valikoituu 2-4 aihetta tarkemman briiffauksen kohteeksi.

Jaan myös jakson aineistoa sen mukaan, minkä asioiden tiedän kiinnostavan kutakin henkilöä: sinulle suosittelen tätä artikkelia, sinulle taas tuota. Kun olen tehnyt kaikkien tiimiläisten kanssa pitkään töitä, tiedän heidän vahvuutensa ja projektinsa.

Skanskan Kaiku-tiimi on toiminut myös kanavana yrityksestä ohjelman suuntaan. Tiimiläiset ovat lisänneet omaa aineistoaan Kärkkään raporttiin ja heidän näkemyksistään on käyty keskustelua ohjelman lähipäivinä.

Olen joskus viitannut tiimin keskusteluihin lähipäivissä, koska keskustelu on ollut niin hyvää. Esimerkiksi kaupunkiaktivismi herätti paljon pohdintoja myös Kaiku-tiimissä.

YTK:n Pitkä kurssi on yhdyskuntasuunnittelun palkittu klassikko, jonka on käynyt jo yli 1500 asiantuntijaa. Se on hyväksytty ensimmäisenä kaavoittajan pätevyyden toteamismenettelyn mukaiseksi täydennyskoulutukseksi. Tutustu koulutukseen 

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Kaiku-tiimi jakaa organisaatioon koulutuksen opit

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka